Ulos

Tunnen miten motivaationi tehdä mitään laskee päivä päivältä. Olen nyt sahannut ympäri Suomea enemmän tai vähemmän joka viikonloppu noin 15 vuotta, aktiivisemmin viimeiset viisi vuotta, eikä siitä ole oikein mitään näyttöä kenellekään. Kun laskin tuossa, että olen kahden viikon aikana laittanut 220 euroa matkahuoltoon, vrään ja postiin niin alkoi suoraan sanottuna vituttaa. Sen lisäksi, että julkinen liikenne on yksityisautoilua kalliimpaa (kilometrimääräisesti bensaa tähän kaikkeen olisi kulunut ehkä noin 60-80 euroa), se on myös aivan kohtuuttoman vitun hankalaa, kun joutuu lähtemään huomiselle keikalle jo tänään. Kuun alussa tuntui, että Japania varten on ollut hyvin rahaa, mutta joka kerta kun kääntää kylkeä tuntuu lähteväb taas 20 euroa tililtä. Etenkin kun toimeentulo on täysin 5 euron kasettien ja 10 euron kirjojen varassa, ja kun posti vielä keksii aina tavan ottaa kalliimman hinnan kuin ajatteli, niin vituttaahan se. Aika paljon.

Mikään ei johda mihinkään ja kaikki tekeminen on merkityksetöntä, koska kaikki tiet eteenpäin ovat sosiaalisista suhteista kiinni, eikä siitä miten hyvin teet sen mitä teet. Se, yhdistettynä siihen että parhaiten menestyvät aina ne, jotka larppaavat kaikkein kovimmin jotain nostalgiapläjäystä laittaa välillä hermot kireälle, mutta onneksi soittaminen itse on aina sen arvoista. Tai on lähes aina ollut. Kun soittaa paskan keikan, se vituttaa kyllä kauan, vielä enemmän koska lähes poikkeuksetta se on jokin muista soittajista johtuva ja yleensä juomatekninen asia. Mutta ne nyt ovat toivottavasti takana päin.

Myönnän suoraan vuotavani tätä ulos nyt vain siksi, että hetkellisesti vituttaa. Sitä varten tämä blogi on alunperin perustettukin ja sen pääasiallisena käyttötarkoituksena se on meinannut hautautua kaiken triviaalimman alle. Toivoisin vain, että saisin soittaa koko ajan, eikä tarvitsisi ajatella yhtään mitään muuta turhaa paskaa. Ja kaikki muu elämässä on enemmän tai vähemmän turhaa paskaa, paitsi soittaminen.