maanantai 12. elokuuta 2019

Osaka lähestyy

Kyllähän tässä nyt taas kumminkin kerkesi vettä virrata maailman merissä ennen kuin sitä sai itsensä taas kirjoittamaan, vaikka internet on täynnä todistetta olemassaolosta noin muuten. Keikat on kolmea lukuunottamatta soitettu ja on hämmentävää ajatella, että parin viikon päästä sitä on jo Osakassa. Osoite on selvillä ja postit siirretty, kaikki alkaa olla selvää. Etenkin se, että vaikka sitä luuleekin tajuavansa kielen rakenteista jotain, ei siitä luultavasti tajua mitään paikallisten aksentien ja, no, ihmisten todellisen puhekielen vuoksi.  Parhaani aion kuitenkin yrittää.

Viime viikonlopun Cut To Fit-keikoista jäi saatanan hyvä fiilis. Etenkin siksi, että sai soittaa niin hyvien bändien kanssa. Piti ylipuhua Death Basket meidän kanssa myös Torveen, koska se on niin järjettömän kova bändi, että tahdon näyttää sen sielläkin kaikille. Toki kaikki sitten kuitenkin jää mieluummin himaan kattomaan netflixiä, mikä on suorastaan raivostuttavaa sitä faktaa vasten, että sitten kummiskin tiedetään kertoa miten "skenessä" ja keikoilla oli kaikki paremmin aina ennen, silloin kun jaksoi itse käydä keikoilla. Helvetti että vihaan harvaa asiaa niin paljon kuin nostalgiaa ja sen pöhöttämiä ihmisiä. Minun elämässäni ei ainakaan koskaan ole mikään ollut paremmin kuin nyt, eikä tässä vieläkään ole aina kauheasti kehumista, mutta tuollaiset keikat kuin nuo viikonloppuiset antavat aina välillä jonkinlaista hetkellistä ja ohimenevää tyydytystä kyllä. 

Nyt pitäisi yrittää kuitenkin siivota elämänsä, kotinsa, työtilansa ja kaikki muu sellaiseen kuntoon, että sen voi jättää niin noin puoleksi vuodeksi. Ja koittaa miettiä mikä kaikki on sellaista, mitä ilman ei välttämättä pärjää puolta vuotta. Soittoromuista ja pedaaleista taidan ottaa mukaan vain välttämättömimmät, patterikäyttöiset asiat, koska sähkö on muutenkin arveluttava homma, 110 volttia ja erilainen pistorasia, turha luottaa, että kaikkialta löytyisi adaptereja kuitenkaan, mutta voisi olettaa, että pattereita kyllä löytyy. Epämääräistä huvitusta aiheuttaa myös se, miten pitkälle käteiseen perustuva yhteiskunta tuo on, kun täällä koitetaan kaikin voimin päästä käteisestä rahasta eroon. Tuntuu huvittavalta ajatukselta maksaa kaasulaskua tai nettilaskua käteisellä. Kuin veisi salkullisen rahaa jonnekin pankkihalliin jollekin kaasuyhtiön pahalle kätyrille. Mutta mikäli niin on oltava, niin on tehtävä.  Alan olla jo varovaisen innoissani, vaikka en uskokaan pääseväni Japaniin ennen kuin olen jo siellä. Lisäksi ahdistaa se, miten kaikki hokevat sen olevan täysin minun paikkani, minun kaltaisilleni ihmisille ja oudoille oikuille luotu. Mitä jos se ei olekaan? Se on kuitenkin päällisin puolin niin konservatiivinen ja rasistinenkin yhteiskunta, että mitä jos minulle ei olekaan mitään paikkaa siellä? Mitä jos en tutustu yhteenkään samanhenkiseen ihmiseen tai pääse soittamaan kertaakaan missään. Sekin on ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin se, että solahtaisin sinne kuin karppi lammikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti