Takana on kaksi päivää tasokokeita, jotka ovat olleet teurastusta. Vaikka olen luullut oppineeni jotain tässä muutaman kuukauden aikana, niin kun laitetaan eteen kynä ja paperi niin aika vähänhän sitä on lopulta kaaliin mennyt. Kuullun ymmärtäminen on hieman parempaa, mutta sanavarasto rajoittaa sitäkin. Sellaisen ohjeen annan kaikkiin kieliin, että ensimmäisenä kannattaa ottaa aina haltuun kaikki partikkelit ja se pikkusilppu, jota ihmiset puheessa käyttävät (japanin tapaukessa esim. kaikki "ni" "wa" "ga" "o"-perusjutut ja lisäksi sellainen foneettinen täyte, kuten"ano", "e to", "chyotto" ((viimeisimmän foneettinen kirjoittaminenkin on hankalaa)) ), koska se tekee kuuntelemisesta sujuvampaa ja mahdollistaa edes osittaisen ymmärryksen ja sävyn. Olen usein kuunnellut esimerkiksi veljeni puheessa suomen kielessäkin päälle jäävää "totatotatotatota"-junnausta ja monia muita foneettisia täytepalikoita miettien, millaista painajaista sen molotuksen tulkinta olisi ulkomaalaisille. Kun ne saa automaatioksi, ne eivät enää katko ymmärrystä.
Noh, pohjalta aloitellaan ja ehkä sitä sitten oppii jotain, kun huolella tunkee sen päähänsä. Testejä on kuulema joka päivä ja läksyjä paljon. Sekin on hyvä, koska tulin tänne lähinnä opiskelemaan ja meluamaan. Käytiin äsken Hokagessa katsomassa keikkoja, ja mikä oli hienointa oli se, ettei desibelirajat tuntuneet kauheasti kiinnostavan, bändit saivat soittaa lujaa ja silloin se tuntui kehossakin paljon paremmalta ja alkoi heti tehdä mieli päästä soittamaan itsekin. Pitää vain lainailla vahvistinta joltain, ja kitarakin pitäisi käytettynä löytää. Pienempiä ongelmia. Paikalliset punkkarit vaikuttivat myös mukavilta. Molemminpuolinen kielitaidottomuuden häpeä yhdistää meitä kaikkia.
Muuten Japani tuntuu aivan täsmälleen siltä, mitä olen ajatellutkin sen olevan. Mukavia ihmisiä täynnä samanlaista häpeää omasta olosta, kuin Suomessakin, mutta sillä erotuksella että nämä osaavat pitää päänsä kiinni. Ja sitä vasten minua hävettää vielä enemmän se miten paljon ulkomaalaiset vaihtarit alkavat mölytä heti jos joku opettaja on 5 sekuntia sanomatta mitään. Se on melko turhauttavaa, mutta kai se on sitten väistämätöntä ja nyt pitää sitten oppia sietämään tätä tilannetta. Mutta huomaan, että tässä itsemurhayksiössäni lipsahdan helposti oikeaan mielentilaan, elän niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa kenellekään, siivoan jälkeni saman tien, vien roskat sitä mukaa kun pussit täyttyy (ja täällä ne kyllä täyttyvät äkkiä, koska aivan kaikki pakataan muoviin, myös levään pakattu riisipallero oli pakattu niin, että levän ja riisin välissä oli muovi, mitä en oikein ymmärtänyt. Noin muuten taidan elellä onnessani kulttuurishokin ensimmäistä vaihetta täysillä, mutta mikäpä tässä on elellessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti