sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Ranska

Kirjoitan tätä Marmandessa, mutta saan julkaistua sen vasta päästessäni internetin äärelle Pariisissa. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja mukavia, englantia puhutaam sen verran kuin osataan, italiaa tuntuu sen sijaan osaavan lähes joka toinen. On hämmentävää miten paljon ranskalaiset näyttävät ranskalaisilta, olen nähnyt joka ikisen piirretyn ja sarjakuvan hahmot kaduilla jo moneen kertaan. Kaikki ovat niin helvetin tyylikkäitä, että väkisinkin tuntee itsensä sivistymättömäksi junttimöhmyläksi ja tekee mieli pusertua katukiven rakoon häpeämään.

Perjantaiaamuna kävin Beckettien haudalla ja olihan se omalla tavallaan aika järisyttävä kokemus, seistä siinä hiljaa ja kuunnella kun työukot tappelivat säästä, miettiä että siinä se ihminen nyt on jalkojen alla, se ihminen jonka olen kokenut niin merkittäväksi osaksi itseäni eteenpäin ajavana voimana ja olemassaolon absoluuttisen ja perimmäisen totuuden vangitsijana. Montparnassen hautausmaa vaikutti aivan mukavalta paikalta mädäntyä.

Tuon jälkeen lähdin junalla Bordeauxhun, josta tulin edelleen Catien kyydillä muiden muusikoiden kanssa Marmandeen. Muut olivat jonkin verran minua nuorempia, mutta mukavia kaikki. Etenkin latvialaisten kanssa koin vahvoja "slobot kulttuurien kehdossa"-hetkiä, kun kaikki muut maailmassa tuntuvat puhuvan italiaa ja ranskaa sujuvasti ristiin ja olivat pukeutuneet tytlikkäästi ja haisivat hyvälle, itse haisi lähinnä märiltä sukilta ja koitti piilotella sitä pahaansa mukaan. Kielipää oli silti isoin erottaja, latvialaisten ja norjalaislähtöisen tulkin kanssa tultiin kaikki aika hyvin juttuun. Vaan kylläpä sitä alkoi itsekin aika äkkiä saada ranskasta kiinni, ja oikeastaan ne sanat mitä en tajua, saan helpommin italiankielestä, että perässä tullaan, sivistys!

Leader-hankkeena toteutettu festivaali pikkukaupungissa on mahdollistanut sellaisen ylläpidon, ettei minulla olisi siihen koskaan rahaa, eli ihan jo sen puolesta kannatti lähteä. Itse tapahtuma oli melko sympaattisenkin pienimuotoinen 8 esiintyjän katsaus, kun ensin kuulin että aikaa on 15 minuuttia, mietin miten saan kaiken mahtumaan tuohon, mutta oikeastaan helvetin hyvin. Enemmän päänvaivaa tuotti se, kun kysyin missä vahvistin on ja äänimies mutisi jotain "l'amplifier virtuelle"stä, mutta äkkiä siihenkin tilanteeseen adaptoitui. Jäi hyvä fiilis koko päivästä ja niin tuntui jäävän romumölystä hyvä fiilis ranskalaisillekin. Kun tätä vasten on syönyt koko ajan aterioita joita on hyvä muistella ensi viikolla pakastepizzaa jäystäessään, ei voi kuin olla kiitollinen kaikesta. Järjettömän hienoja (ja tyylikkäitä, sitä ei voi liikaa korostaa!) ihmisiä tekemässä hienoja asioita ja tarjoamassa meikäläisenkin kaltaiselle kellariepäonnistumisen maailmanmestarille tällaisia kokemuksia. Keikan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa minulta kysyttiin miten näen materiaalin paikan musiikissa, mihin vastasin jotain sellaista, kuin että päästäkseen lähemmäs primitiivisellä tavalla vaikuttavampaa ääntä pitää päästä eroon perinteistä ja koventioista musiikissa, ja se onnistuu parhaiten ei-soitinten kautta. Tekisi tosin mieli lisätä siihen, että olisi toisaalta liian helppoa lipsahtaa vaan pelkkään abstraktiin, mutta sen lisäksi sen abstraktion pitää kyetä ilmaisemaan vahvaa tunnetta. Se on kaikkein tärkein osa, tietoisuuden välittäminen.

Jatkan Pariisissa. Yritin parhaani mukaan käydä tekemässä jotain, mitä täällä muka pitäisi tehdä,mutten tainnut päästä puolta kilometriä lähemmäs Notre Damea ennen kuin alkoi turistien molotus ja määrä vituttaa. Ja ehkä väsynein asia olivat pariskunnat jotka väkisin ajelivat samalla sähköpotkulaudalla rakkauslomallaan ja sitten meinasivat olla koko ajan auton alla tai turvallaan niiden kanssa. Koitin käydä myös nykytaiteen museossa, mutta sielläkin oli niin paljon porukkaa, että kiukutti ja tulin pois ennen ovea. Kävin myös Louvren ovella, mutta totesin että edes kaikki ihmiskunnan kulttuuriaarteet eivät ole minulle niin tärkeitä, että haluaisin katsella niitä koko ihmiskunnan kanssa ja tulin pois. Kerkesin kastua moneen kertaan, mutta sen ei oikeastaan ollut väliksi. Lähdin vain kävelemään edestakaisin, siitä minä todellakin nautin, paljon enemmän kuin museoista, etenkin kun löysin Samuel Beckettin puistokäytävän jota pitkin oli mukava kävellä, kun siellä ei ollut ketään. Liikenne toki vieressä, mutta se nyt on joka puolella. On tämä kyllä sellainen kylä, että etenkin täällä Montparnassella on juuri sopiva määrä ihmisiä. Paljon, mutta ei tukahduttavan paljon. Mukavia sivukatuja jaksaa kävellä ja pällistellä vaikka miten. Nyt pitäö koittaa nukkua, kuudelta herätys ja lähtö kohti Suomea, vaikka kesän olette kuulema menneet pilaamaan sieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti