Elintilan uudelleen määritystä

Cut to Fitin Hopesick-kasetit tulivat vihdoin ja nyt niitä saa sitten tilattua meikältä tai ostettua keikoilta. Tilaukset on ehkä helpoin hoitaa bandcampin kautta. Bandcampissa ei ole yhtään biisiä kuunneltavana, koska ihmiset saavat kaiken aivan liian helposti ja vaivatta nykyään. Meitä ei oikeastaan kiinnosta yhtään mitä kukaan on tästä ratkaisusta mieltä ja kaikki valitukset aiheesta voidaan osoittaa Mäkelän sähkön rakennuksen tiiliseinälle.  Kasetti viisi euroa, postit kasetille ovat kai nykyään jotain parin euron pintaan. Pitänee vielä toivoa, ettei tulostin kyykkää tämän takia, tai nämä kasetit maksavat minulle vielä ylimääräisen 150 euroa, mikäli pitää ostaa uudet kasetitkin. Helvetin kätevää touhua tuo tulostushomma tänä päivänä. Jos yksikin kasetti on tyhjä, koko tulostin on aivan käyttökelvoton.

Noin muuten tässä alkaa sitten olla aikaa monille hommille, niin kuin keikkajulisteille ja levynkansille ja kaikelle muulle tuollaiselle rästihommalle. Parasta levynkansihommissa on se, että saa kuulla hyviä levyjä etukäteen. Nytkin pitäisi väkertää Monomanialle kannet, ja mikäs siinä kun on näin hyvää musiikkia. Hankaluus on lähinnä siinä, että kun mielikuvat ova lähinnä valuvia, liukuvia ja sulavia, niin ne kaikki pitäisi koittaa pysäyttää yhteen kuvaan. Mutta voisi olla että teen parikin ehdotelmaa aiheesta. Kunhan saan nyt yhdenkin aikaiseksi ensin. Työpöydän ongelma on, että se alkaa olla niin rikkiviillelty, että se hankaloittaa vähän piirtämistä. Pitäisi ehkä lakata se uudestaan tai vetää edes joku medium pintaan, mutta kun nekin ovat kaikki Keskuskartanossa jumissa. Olisi mukava päästä jossain välissä jo vähän ihmettelemään, että mitäs helvettiä. Siellä oli kuulema eilen syttynyt vielä uudestaan, huvitti ajatus siitä, että koko paska palaisi kerros kerrallaan maan tasalle eikä kukaan voisi tehdä asialle mitään. Olisi kai kuitenkin löydettävä joku vaihtoehtoinen asuinpaikka, kun ei sinne välttämättä enää pääse.

Tekisi mieli nauhoittaa jonkinlainen noiseteoskin tuosta, koska kyllähän se on kokemuksena jännittävä ja on tarjonnut paljon kaikenlaista ajateltavaa ja hankaloittanut meidän elämäämme käytännössä jo melko paljon. Tuntuu vielä typerämmältä, että jos nyt vaikka koko kämppä itsessään olisi melko kunnossa, sinne ei vaan pääse hakemaan kamoja pois, ja toki vedet voivat valua viikkojen aikana rakenteissa vähän kerrallaan ja aiheuttaa vauriota myöhemmin. Olisi siis vittumaista, jos vielä aivan ehjät kamat menisivät vituiksi vain siksi, ettei niitä saa hakea sieltä poiskaan.

pyssäys

Viikonlopun istuin lähinnä auton ratissa, Kankaanpää-Turku-Lahti-Lappeenranta-Lahti-Kankaanpää-akselilla ajellessa, välissä soitettiin pari keikkaakin. Hoi Sien keikalla ei ollut yhtään maksanutta asiakasta, mikä oli lähinnä huvittavaa lauantai-illan kreisibailausmeiningssejä ajatellen. Bailattiin sitten keskenämme. Eilen totesin, että rahat eivät riitä bensoihin Kankaanpäähän ja kävin sitten kadulla soittamassa ja kolistelemassa rahat kasaan. Kaduilla soittaminen on kyllä mukavaa puuhaa. Etenkin kun saa tehdä sitä mitä nyt mielellään tekisi aivan missä tahansa muutenkin, mutta siinä on joku ihmisiin iskostettu lähtöoletus, että tästä maksetaan rahaa. Ihan mukavaa vaihtelua puolen Suomen läpi sahaamiseen omaan piikkiin.

Tänään kävin sitten Porissa soittamassa mölyä ja ambienttia ja muun muassa betonilattiaa ja tuolia Sampolan ostarilla järjestämässämme betoninoiseillassa. Siitä jäi hyvä fiilis. Pori tuntuu soittohommien kanssa oikeastaan todella kotoisalta ja mielekkäältä. Ikävä vain, ettei tämä kämppähomma nyt oikein etene, nyt meidän piti sinne jo oikeastaan muuttaa ja asua, mutta se on sitten kai keksittävä jonkinlainen varasuunnitelma. Kunhan edes pääsisi katsomaan onko irtaimisto missään kunnossa, paras kitarakin nyt kumminkin oli siellä, sekä esimerkiksi muutamia juuri haalittuja nauhureita ja mankkoja, sekä kaikki maalit, mediumit ja muut taidesotkemisvälineet. Niin ja kaikki taulut, eli "koko ammatillinen urani" tähän asti. Vaikka eipä se niiden pääasiallinen funktio sikäli ole.

Nyt on edessä jopa melkein kaksi viikkoa tekemättömyyttä, eli "lomaa". Seuraavan kerran minua tarvitaan Cut To Fit-keikalla 31.5, siihen asti taidan vaan lueskella kirjoja ja koittaa keskittyä olemaan paikallani. Nyt on luvussa Cormac McGarthyn Veren Ääriin, joka on parhaimmillaan kuvauksessaan hienon runollinen, tympeimmillään machobullshittiä, mutta enimmäkseen mukavasti luissa ja ytimissä ja ennen kaikkea veressä kiinni. Kun on nähnyt niinkin paljon verta elämänsä aikana, kuin mitä maalla kasvaneena on tullut nähneeksi, tulee monista kuvauksista myös oudon lämpimiä nostalgian tuulahduksia, mikä on tietysti outoa kun joku koittaa lähinnä ällöttää ja sinä mietit lämmöllä jotain verihyhmää kesäpäivässä. Tämän jälkeen luvussa venäläistä, kiinalaista ja ranskalaista kirjallisuutta. Aina on hyvä lukea vähän sieltä täältä. Se avartaa perspektiiviä.

Palava koti

Tänä päivänä on tullut kuunneltua paljon Godspeed You! Black Emperoria ja mietittyä asioita. Lisää miettimisen aihetta sain uutisesta, jonka mukaan Porin Keskuskartano, jossa minäkin siis asun, palaa ilmiliekeissä ylimmässä kerroksessa. Koska siitä on kuitenkin pitkä matka neljänteen kerrokseen, epäilen ettei oma kämppäni ole vaarassa, elleivät vedet tule putkiremontin myötä alas. Huvittavaa tämä on itselleni sikäli, että juuri toivoin, että olisipa kätevä tapa hankkiutua vaikkapa entisistä tauluista eroon, ja juuri kun kärräsin ne kaikki Poriin, tulee tämä. Mutta eivätpä ne tainneet mihinkään palaa, ellei se tuosta nykytilanteesta dramaattisesti leviä. Oli se silti vaikuttava ja outo näky. Katsella sitä internetin välityksellä. Nykyaika on ihmeellinen! Silti mietin, onko tämä nyt sitä buddhalaisuudesta tullutta välinpitämättömyyttä, vaiko omassa psykologiassani olevaa dissosiaatiota etten osaa tuntea mitään, en vaikka siellä palaisi tärkeimpänä työkaluna pitämäni jazzmaster ja kaikki maalaamani taulut. Mutta onhan se toki helvetin ikävää niiden ihmisten kannalta, jotka ylimmissä kerroksissa asuivat. Toki talossa on käynnissä putkiremontti, eli on sieltä aivan hyvin voineet tulla vedetkin alas monen kerroksen verran. Huomenna oli tarkoitus mennä hakemaan soittokamat pois viikonlopun keikkoja varten, mutta voi olla ettei sinne ole mitään asiaa.

Viikonloppuna on kuitenkin Käki-keikkoja joka tapauksessa, perjantaina Turun Kirjakahvila ja lauantaina Lappeenrannan Hoi Sie. Mietin eilen sitä, että on tämä vain järjettömän hienoa touhua kaikkinensa. Saan tehdä sitä mitä rakastan, sellaisten ihmisten kanssa joita rakastan, eikä minun tarvitse kovinkaan paljoa tehdä asioita joista en pidä, paitsi että toki hakeudun tietoisesti myös sellaisiin hommiin, koska en pidä mukavuusalueelle jämähtämisestä. Mutta silti tuntuu, että kaiken kompositio elämässäni on nyt täydellinen, eikä se varmaan tämän parempaa tule koskaan olemaankaan. Kaikki on nyt juuri niin täydellistä, kuin sen tarvitsee olla. Se on hieno tunne.

Ainut mikä tuntuu olleen nyt hieman harmituksen aiheena on, etten oikein ole osannut keskittyä kirjoittamiseen ja piirtämiseen kunnolla. Tuntuu, että pitäisi nyt aloittaa aivan kohta tämän työpöytäni tyhjennysoperaatio, mutta ongelmana on se, että esimerkiksi monet kansihommat ovat tässä aikalailla kesken. Ja tajusin juuri myös, että postihommat taisivat mennä vituiksi, kun kämppä varmaan on kiinni. Siis että turha odottaa Cut To Fitin kasetteja tuonne ainakaan. Täytyypä infoilla siitä.

tää on tätä.

Yksi koulu taputeltu, toinen jäljellä. Opinnäytetyö on ladattu Theseukseen ja oletan, että se homma oli aika pitkälti siinä sitten. Nyt sitten odotellaan jotain Iltalehden kohujuttua siitä miten tämmöinen homma voi mennä opinnäytetyönä läpi. Rajoilla se oli opettajillekin, mutta myös laajentavassa mielessä. On siinä kuitenkin sovellettu kaikkea koulun aikana opittua, yhdistelty ikiaikaisia perinteitä uusimpaan teknologiaan ja tuotettu niillä silti painotuote, joka on myös taiteellinen tutkielma kommunikaatiosta, niin kyllähän minä nyt sanoisin, että onhan se aivan pätevästi sidottavissa medianomin opintoihin ja ennenkaikkea pedagogisiin sisältöihin viestinnästä.

Taser-keikka meni ihan hyvin, mutta jälkikäteen kuunnellessa kyllä pikkuisen aina haittaa se DI-digikompressio, soittaessa se puskee lavaltakin niin hyvin ettei sitä tajua kuunnella, mutta kyllä basson mikittäminen tuottaa nähdäkseni aina paremman lopputuloksen. Pitää alkaa olla taas vähän vaativampi sen asian suhteen, eilen olin liikkeellä vähän aivan sama-asenteella muutenkin. Tärkeintä oli nähdä oululaisia ja etenkin Nistikon Kettua jota en ole nähnyt moneen vuoteen, ja jota en varmaan taas tule näkemäänkään moneen vuoteen, kun aikataulut tuntuu menevän järestään niin hienosti ristiin ja ohitse. Otettiin kuitenkin tämä hieno yhteiskuva, joka kyllä päätyi vain Ketun itkumasturbaatiomateriaaliksi. Olisi pitänyt ottaa kaksi.

Tänään sitten vielä Helsingin Taser-keikka, jolta pääsee onneksi kerrankin ihmisten aikaan himaan, eli sitähän voisi vielä kehitellä jotain ohjelmaa itselleen Lahdenkin päässä. Ajattelin, että nauhoituhommat olisivat voineet olla jotain, mutta sitten muistin kaikki menneisyyden minän temput ja ei kyllä kiinnosta nyt yhtään. Nyt on kyllä muutenkin hieman voimaton olo henkisesti sikäli, että aivan kaikki tekemiseni tuntuu vain paskalta ja vitun turhalta. Tiedän, ettei se taas kuitenkaan vaikuta tekemiseen, että muka olisin lopettamassa yhtään mitään tästä, koska se on vielä hirveämpi vaihtoehto, mutta vituttaa rämpiä tässä  mihinkään johtamattomassa keskinkertaisuuden suossa. Jos näissä olisi mitään tolkkua, niin kai ne tulisivat ymmärretyksi tai kiinnostaisivat, mutta kaikki mihin meikä koskee muuttuu paskaksi ja vieraaksi. Musiikin kautta pystyn ilmaisemaan itseäni parhaiten, mutta sekään ei ilmeisesti ole oikein mistään kotoisin tai vain "riittävän hyvää". Eilen puhuttiin pitkään siitä, miten paljon vituttaa koko tämä musatouhu siinä, että tässä paskanpuhujat ja sössöttäjät ja kaikenmaailman pintaliitäjäopportunistit, joilla on kavereita radiotoimittajana yms pääsevät aivan suhteettoman pitkälle aivan naurettavan vähällä duunilla, ja kun sitä systeemiä katselee vuosia ja näkee miten typerää se on, niin kyllähän se alkaa vituttaa aika rankasti. Onneksi siitä verkosta solahtaa aina välillä läpi joku sellainenkin, joka on oikeasti ansainnut aivan kaiken huomion mitä saa. Se on lohdullista, mutta sitä vastaan löytyy kyllä vittu aina miljoona rock'n'roll-kliseitä ja sloganeita toistelevaa sielutonta viivotinta. Niin se vaan menee. Tänään on taas tällainen päivä. Parempi varmaan mennä helvettiin internetistä ettei tarvitse vuosien päästä jotain satunnaista asiaa googlettaessa törmätä tähänkin tekstiin ja hävetä sitä. Terve vaan, tulevaisuuden Jerppa, toivottavasti voit paremmin kuin minä nyt.

Aamu tulee, aamu menee.

Aamulla opinnäytetyön presentaatio, koulun laitteistot mietityttävät ja arveluttavat, joten raahaan oman koneeni. Ajattelin, että aivan hyvin voisi kävellä Mukkulaan, mutta ei taas tiedä miten helvetisti aamulla sitten tuulee. Tänä aamuna oli ainakin aika hanurista, mutta eipä olisi ollut aikaa kävelläkään. En kuitenkaan ole erityisemmin huolissani tuosta, itselle se on aika itsestäänselvää asiaa, ehkä olen huolissani siitä, että liiankin itseselvää sikäli että en tajua mitä muut eivät tajua ja sukellan johonkin psykedeliadadan suohon josta en pääse enää pois. Se on kuitenkin aivan sama. Maksimissaan kolmen vartin homma se on joka tapauksessa.

Illasta sitten pääsee soittamaan aika helvetin hyvässä seurassa Taser-keikan, kun Nistikko saapuu liian pitkän tauon jälkeen Lahteen ja Torveen. Niiden ihmisten kanssa minulla on ollut aina elämässäni hyvä olla, enkä ole nähnyt Eetua vuosiin, joten odottelen iltaa aika paljon. Saahan siinä toki keikankin soittaa, mutta se on omasta puolesta aika varma homma sikäli, että biisit on ajettu jo selkäytimeen ja korkeintaankin pitää välillä kurkkia rumpalin äkkivääriä liikkeitä aina silloin tällöin, kun kipsi kädessä soittaminen ei varmasti ole helpoin homma maailmassa. Voisipahan alkaa kiertää koulussa varoittamassa tiskaamisen vaaroista, kun saa sellaisessa hommassa jänteen katki.

Nyt pitää kai mennä nukkumaankin, jotta kulkee ajatus edes jossain määrin siinä vaiheessa, kun pitää sössöttää siitä mitä on tullut tehtyä. Kerroin tuosta opinnäytetyöstä kaverille ja kerroin siitä hankaluudesta, jota opettajat tuntuivat kohdanneen sen arvioinnin kanssa, ja tämä vain repesi naureskelemaan, että voiko olla että Jere on keksinyt jotain sellaista minkä kanssa on ihmisillä sormi suussa, ylläri! Ehkä se on ihan riittävän hyvä evästys, vaikka olisihan se joskus kiva löytää ihmisiä, jotka myös tajuavat ne hommat ilman, että kaikkea tarvitsisi selitellä auki. Tuntuu, että ehkä yliarvioin yleisöä, mutta en odota keneltäkään mitään, mihin en itsekään pysty, ikinä missään. Paitsi jos tiedän, että jollakin ihmisellä on jokin erikoisosaamisala, jota itselläni ei ole. On hienoa, että ihmisillä on erikoisuuksia, juuri tänään mietittiin Cédrikin kanssa miten kätevää on, että toista kiinnostaa elektroniset värkit ja toista akustiset romut, ominaisuudet, jotka täydentävät toisiaan todella hämmentävällä tavalla ainakin Käki-kontekstissa, jos eivät muuten.

Sunflower

Tässä on Ranskan esiintyminen. Se oli mielenkiintoinen ja mukava haaste, tämä nauhoitus on tehty teatterin lattialta, joten suhinat ovat alkuun melko kovat ja kaikki ylimääräiset äänet ja kohahdukset kuuluvat toki lujaa, mutta se on mikä on.



Tässä puolestaan on Sunflower, ensimmäinen monista 3H+K-sessioiden nauhoituksista, niiden lisäksi on perkaamatta vielä radioasemasessioita ja kai jotain muutakin. Tämä äänimaailma on minusta sanalla sanoen ihana. Se saa sieluni laulamaan ja iloitsemaan. Kasettia saattaa tulla myöhemmin.

Kotioutioituminen

Kotiuduin ja valmistelin opinnäytetyön presentaation, esitys on Niemen kampuksella perjantaina 10.30, aiheena Suljettu Piiri eli kommunikaation ja kognition dilemmat, luultavasti kukaan ei tajua esityksestäni yhtään mitään, joten ajattelin pitää sen muutenkin keskustelevampana. Mutta sitä saa mitä tulee ja aivan vitun sama, kaikki on jo valmista eikä tämä homma nyt valmistumisen tiellä seiso. On tässä nyt mielenkiintoisempiakin asioita lautasella, mutta kaikki pitää syödä mitä on ottanut.

Ajattelin käydä pitkästä aikaa katusoittamassakin, kun nyt Lahdessa olen, kunhan sää vakautuu ja toivottavasti myös lämpenee asteen pari. Kengät on reissun jäljiltä niin paskana, että mieluitenhan sitä ilman kenkiä olisi, mutta ei taida tämä Suomen kesä nyt ihan vielä olla niin pitkällä, vaikka eräs luokkakaveri jo ilman kenkiä onkin kulkenut pitemmän aikaa. Itse olen nössöillyt vielä pihalla isoimman osan ajasta. Tekee kuitenkin mieli jo kohta mennä pihalle soittamaan, koska se on saatanan kivaa. Nistit ja juopot ihmettelemässä, että enpä oo saatana koskaan tämmöstä kuullut, kunnon ihmiset ihmettelemässä että mitä tuokin sekopää täällä tekee, varmana joku narkkari ja muutamat tutut joko moikkaavat tai kulkevat vaivaantuneena ohi kuin eivät tuntisi. Mikä voisi olla parempaa?

Toistaiseksi tuo lievästi vaihteleva sää vaan näyttää siltä, ettei sinne viitsi mennä kamojaan rikkomaan sateeseen. Joten ollaan tässä velipoikain kanssa katseltu muutama kausi Latelaa, joka on ihan hauskaa kai, vaikka välillä vituttaakin jotkut tuollaiset perisuomalaiset asennevammat, mutta kuten Antti Holma sanoi, onhan nuo heteromiehet melko hellyyttäviä kaikessa tuollaisessa ahdasmielisyydessään. Ainakin telkkariruudun läpi. Mutta aina välillä miettii että tosielämässä ei kyllä jaksaisi kuunnella tuollaista kännistä mölinää kyllä hetkeäkään ilman, että hermo repeää ja silmitön raivo valtaa kehon. Aivan hyvää viihdettä kai silti, ja tämän jälkeen voin näyttää seurueellemme Sadan vuoden talon, jota he eivät ole nähneet. Huomenna treenejä ja viikonloppuna Taser-keikat Torvessa ja Helsingissä Naulakallion bunkkerissa. Teretulemas vaan.

Ranska

Kirjoitan tätä Marmandessa, mutta saan julkaistua sen vasta päästessäni internetin äärelle Pariisissa. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja mukavia, englantia puhutaam sen verran kuin osataan, italiaa tuntuu sen sijaan osaavan lähes joka toinen. On hämmentävää miten paljon ranskalaiset näyttävät ranskalaisilta, olen nähnyt joka ikisen piirretyn ja sarjakuvan hahmot kaduilla jo moneen kertaan. Kaikki ovat niin helvetin tyylikkäitä, että väkisinkin tuntee itsensä sivistymättömäksi junttimöhmyläksi ja tekee mieli pusertua katukiven rakoon häpeämään.

Perjantaiaamuna kävin Beckettien haudalla ja olihan se omalla tavallaan aika järisyttävä kokemus, seistä siinä hiljaa ja kuunnella kun työukot tappelivat säästä, miettiä että siinä se ihminen nyt on jalkojen alla, se ihminen jonka olen kokenut niin merkittäväksi osaksi itseäni eteenpäin ajavana voimana ja olemassaolon absoluuttisen ja perimmäisen totuuden vangitsijana. Montparnassen hautausmaa vaikutti aivan mukavalta paikalta mädäntyä.

Tuon jälkeen lähdin junalla Bordeauxhun, josta tulin edelleen Catien kyydillä muiden muusikoiden kanssa Marmandeen. Muut olivat jonkin verran minua nuorempia, mutta mukavia kaikki. Etenkin latvialaisten kanssa koin vahvoja "slobot kulttuurien kehdossa"-hetkiä, kun kaikki muut maailmassa tuntuvat puhuvan italiaa ja ranskaa sujuvasti ristiin ja olivat pukeutuneet tytlikkäästi ja haisivat hyvälle, itse haisi lähinnä märiltä sukilta ja koitti piilotella sitä pahaansa mukaan. Kielipää oli silti isoin erottaja, latvialaisten ja norjalaislähtöisen tulkin kanssa tultiin kaikki aika hyvin juttuun. Vaan kylläpä sitä alkoi itsekin aika äkkiä saada ranskasta kiinni, ja oikeastaan ne sanat mitä en tajua, saan helpommin italiankielestä, että perässä tullaan, sivistys!

Leader-hankkeena toteutettu festivaali pikkukaupungissa on mahdollistanut sellaisen ylläpidon, ettei minulla olisi siihen koskaan rahaa, eli ihan jo sen puolesta kannatti lähteä. Itse tapahtuma oli melko sympaattisenkin pienimuotoinen 8 esiintyjän katsaus, kun ensin kuulin että aikaa on 15 minuuttia, mietin miten saan kaiken mahtumaan tuohon, mutta oikeastaan helvetin hyvin. Enemmän päänvaivaa tuotti se, kun kysyin missä vahvistin on ja äänimies mutisi jotain "l'amplifier virtuelle"stä, mutta äkkiä siihenkin tilanteeseen adaptoitui. Jäi hyvä fiilis koko päivästä ja niin tuntui jäävän romumölystä hyvä fiilis ranskalaisillekin. Kun tätä vasten on syönyt koko ajan aterioita joita on hyvä muistella ensi viikolla pakastepizzaa jäystäessään, ei voi kuin olla kiitollinen kaikesta. Järjettömän hienoja (ja tyylikkäitä, sitä ei voi liikaa korostaa!) ihmisiä tekemässä hienoja asioita ja tarjoamassa meikäläisenkin kaltaiselle kellariepäonnistumisen maailmanmestarille tällaisia kokemuksia. Keikan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa minulta kysyttiin miten näen materiaalin paikan musiikissa, mihin vastasin jotain sellaista, kuin että päästäkseen lähemmäs primitiivisellä tavalla vaikuttavampaa ääntä pitää päästä eroon perinteistä ja koventioista musiikissa, ja se onnistuu parhaiten ei-soitinten kautta. Tekisi tosin mieli lisätä siihen, että olisi toisaalta liian helppoa lipsahtaa vaan pelkkään abstraktiin, mutta sen lisäksi sen abstraktion pitää kyetä ilmaisemaan vahvaa tunnetta. Se on kaikkein tärkein osa, tietoisuuden välittäminen.

Jatkan Pariisissa. Yritin parhaani mukaan käydä tekemässä jotain, mitä täällä muka pitäisi tehdä,mutten tainnut päästä puolta kilometriä lähemmäs Notre Damea ennen kuin alkoi turistien molotus ja määrä vituttaa. Ja ehkä väsynein asia olivat pariskunnat jotka väkisin ajelivat samalla sähköpotkulaudalla rakkauslomallaan ja sitten meinasivat olla koko ajan auton alla tai turvallaan niiden kanssa. Koitin käydä myös nykytaiteen museossa, mutta sielläkin oli niin paljon porukkaa, että kiukutti ja tulin pois ennen ovea. Kävin myös Louvren ovella, mutta totesin että edes kaikki ihmiskunnan kulttuuriaarteet eivät ole minulle niin tärkeitä, että haluaisin katsella niitä koko ihmiskunnan kanssa ja tulin pois. Kerkesin kastua moneen kertaan, mutta sen ei oikeastaan ollut väliksi. Lähdin vain kävelemään edestakaisin, siitä minä todellakin nautin, paljon enemmän kuin museoista, etenkin kun löysin Samuel Beckettin puistokäytävän jota pitkin oli mukava kävellä, kun siellä ei ollut ketään. Liikenne toki vieressä, mutta se nyt on joka puolella. On tämä kyllä sellainen kylä, että etenkin täällä Montparnassella on juuri sopiva määrä ihmisiä. Paljon, mutta ei tukahduttavan paljon. Mukavia sivukatuja jaksaa kävellä ja pällistellä vaikka miten. Nyt pitäö koittaa nukkua, kuudelta herätys ja lähtö kohti Suomea, vaikka kesän olette kuulema menneet pilaamaan sieltä.