maanantai 15. huhtikuuta 2019

Liha vanhenee, mieli kevenee

Tämä viikonloppu oli miellyttävä ja lämminhenkinen monessa mielessä. Sain perjantaina soitella paljon ja pällistellä helvetin kovia keikkoja koko illan. Spear Flowers oli odotetusti kovinta ja meluisinta myllytystä mitä on tullut todistettua sitten edellisen Spear Flowers keikan, mutta kaikki oli kyllä hemmetin kovassa vedossa ja tunnelma oli mukava. Oli myös hauskaa, että äiti oli paikalla, etenkin kun sai ehkä ensimmäistä kertaa kuulla kanssaelävien ihmisteni suusta, ettei kaikki tämä räpeltäminen ehkä ihan niin turhaa ole, kuin miltä se vaikuttaa. Iltakin saatiin pakettiin jo kahteen mennessä, mikä tietysti tarkoitti sitä, että totta kai kolmen aikaan baari on täynnä ihmisiä joista osa vielä ihmettelee, että soitettiinko muka jo, harmi kun eivät nähneet. Soitot kuitenkin aloitettiin jo yhdeksältä, mistä oli myös kyllä informoitu monessa yhteydessä.

Eilisen sitten vain lojuin, mutta tänään käytiin soittamassa pari tuntinen Käki-sessio ja sen jälkeen kävin itsekseni nauhoittamassa erinäisiä yhteistyöprojekteja, kokoelmabiisejä ja muuta epämääräisempää kamaa itsekseni. Syntymäpäivän kunniaksi sain vielä ninjailla itseni vanhojen hyvien aikojen hengessä porttikongin aidan yli, kun akku oli loppu eikä minulla ole tänne avaimia. Onneksi uusi ovipuhelin toimii näemmä ympäri vuorokauden, vaikka summeri ei!

30 vuotta tuntuu ajatuksena oudolta monella tapaa. Toisaalta se ei kyllä tunnu yhtään oudolta, koska ei se suoraan sanottuna tunnu miltään, aivan samaa paskaa tämä on ollut jo ainakin neljän vanhasta lähtien. Mutta tietysti siinä on jotain väistämätöntä, ymmärrys siitä etten enää koskaan ole alle 30-vuotias. Sen kummempaa kriisiä siitä tuskin saa, koska tiedän että iän myötä monet jutut aletaan ottaa vakavammin, ja olen oikeastaan odottanut viimeiset 10 vuotta, että nämä tekemiset otettaisiin vakavasti, ja pikkuhiljaa siihen alkaa näkyä jonkinlaisia merkkejäkin. Sellaisessa hyväksynnän tarpeessa roikkuminen on luovassa työssä aivan saatanan kuluttavaa. Mutta minä en tarvitse hyväksyntää mistään muualta, kuin niiltä ihmisiltä joille tätä kaikkea teen. Tulen joka tapauksessa tekemään tätä koko ikäni, joten on aivan sama mitä vuosiluku mittarissa näyttää. Toivoisin vain, että olisi niin sanotusti "varaa" tehdä asiat kunnolla, jotain mikä ei koskaan ole ollut minulle mahdollista. Toisaalta 30 vuotta tuntuu myös vapauttavalta. Ei tarvitse enää täyttää kenenkään odotuksia, kaikkihan odottivat minusta vaikka mitä, eikä minusta tullut oikein mitään. Olen viimein vapaa, ainakin jostain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti