maanantai 22. huhtikuuta 2019

kipuja ja kolotuksia

Tässä on taas tullut painettua sen verran kiireisenä menemään, etten ole kerennyt kirjoittaa tai sen kummemmin ajatellakaan juuri mitään. Tuossa viikonloppuna oli Porin 3H+K:n pikanäyttely ja se meni ilmeisen hyvin vaikkei kävijöitä keikkojen ulkopuolella ollut paljoakaan. Huvittavin hetki oli kun keski-ikäinen pariskunta saapui huoneeseen, tervehti minua iloisesti ja totesi heti ensimmäisistä tauluista "hyi helvetti!" eikä edennyt edes toiseen huoneeseen asti. Eilispäivä oli hiljaisempi ja käytin sen sitten lähinnä soittamiseen. Kevyt 3 ja puoli tuntia siinä tuli nauhoiteltua asioita myös, mutta en tiedä vielä mitä kaikkea sillä oikein teen, vai teenkö mitään. Ehkä kasailen noiden pohjilta asioita ajan kanssa. Toisaalta on ainakin joitain osioita, jotka mielellään käytän juuri niin minimalistisina, kuin ne ovat. Se voi olla jollekin haastavaa, mutta minusta esimerkiksi tämä on yksi maailman parhaita biisejä, ja minun jutuissani nyt monesti tapahtuu vielä aika paljon enemmän:



Seuraava kiintopiste elämään on Vastavirran keikka. Olisi hienoa saada sinne pari tamperelaista soittelemaan mukaan, mutten tiedä miten innostuneita he ajatuksesta ovat. Muutenkin Käen kanssa on ollut sitä hankaluutta, että sitä on yhdistetty liikaa minuun, varmaan pitkälti siitäkin syystä, että facebook-sivu on täynnä koko ajan omia taideasioita ja se on jaettu omien projektieni kanssa, joten päädyin suosiolla erottamaan ne toisistaan. En tiedä mitä käytännön järkeä siinä taas on kun tulee taas enemmän ja enemmän ylimääräistä viestiä siitä miten julkaisusi tavoittaisi enemmän henkilöitä jos mainostaisit sitä euroilla, mutta ehkä hämmennys vähenee. Tai sitten vaan kasvaa. Aivan sama minulle.

Selkä on ollut pari päivää saatanan jumissa, tai ei oikeastaan selkä vaan rintalasta, luultavasti olen nukkunut typerässä asennossa ja liharuumis kiukuttelee sellaisesta, ei muuta kuin venyttelyä ja roudailua niin kaipa se siitä asettuu.  Enemmän keikkoja vaan, niillä se keho pysyy kasassa, kaikenlainen löysistyminen on pahempi kuin jatkuva liike. Kohta pitäisi taas alkaa olla koulullakin maalauskurssilla ja se on sitten lähinnä seisoskelua kädet ylhäällä. Se on muuten yllättävän rankkaa, kokeilkaapa joskus 8 tunnin pystymaalaushommia. Aivan eri asia kuin raksamaalaus, jossa liikutaan ja maalataan vaikkapa seinää eteenpäin, seisoo jaloillaan paikallaan koko päivän ja nypertää yhtä kohtaa staattisesti, siinä huomaa äkkiä mitä paskat työasennot tekevät.  Ja niitä minulla ainakin riittää.

Vielä loppuun suosituksena tämä dokkari Hypernormalisation, joka on ehkä vuosikymmenen tärkein näkemäni pätkä! Jos tuntuu siltä, että todellisuus on absurdia teatteria, niin se johtunee siitä, että sen tärkein arkkitehti on tullut neuvonantajaksi suoraan avantgardeteatterin maailmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti