maanantai 25. maaliskuuta 2019

Scott Walker

Viikonloppu oli täynnä kaikenlaista jumitusta, käytiin maaseudun rauhassa, enkä tehnyt yhtään mitään. Tylsyyttä vastaan minulla ei sikäli ole yhtään mitään, se saa tulla ja olla ja mennä miten on, siihen on väkiselläkin tottunut tässä villissä rock'n'roll elämässä, joka on n. 90% pelkkää tylsyyttä, auton ikkunasta tuijottelua, jumittamista ja odottamista. Se siinä tavallaan parasta onkin, vaikka kuinka jotkut kansan syvät rivit pitäisivät laiskuutena. Kuten olen sanonut monesti ennenkin, kansan syvät rivit voivat suksia vittuun, koska ei vain enää kiinnosta. Jonkunlainen taiteentekemisen prosenttijengiliivi tässä on kai hommattava. Heh.

Eräs omaehtoinen tekijä maailmankaikkeudesta poistui tänään Scott Walkerin myötä. Drift ja Tilt ovat olleet minulle päräyttäviä tekeleitä ja etenkin Drift joskus ilmestymisensä jälkeen tuntui niin täydelliseltä levyltä, etten uskaltanut aluksi edes kuunnella sitä, koska tuntui siltä etten ehkä voisi tehdä enää mitään sen jälkeen. Mutta kyllä sekin sitten asettui, kun tajusin tietyt lainalaisuudet Walkerin sävellystyössä.  Siitä huolimatta se on aivan järjettömän hienoa musiikkia. Kuten kaikki muukin Walkerin musiikki loppupään Walker Brothersista lähtien. Eräs hienoimpia ja voimakkaimpia ääniä, joita tällä pallolla on ollut, crooner helvetistä, paitsi ettei hän suoranaisesti ole koskaan lähtenyt mihinkään helvetistä, vaan lauleskelee sen syvyyksistä.



Bisch Bosch on tullut kuunneltua oikeastaan vain pari kertaa piereskelyineen päivineen alusta loppuun asti, mutta uskoisin senkin aukeavan ajan kanssa. Ehkä nyt, kun otan sen taas aktiivisempaan kuunteluun tämän jälkeen ja totean, että odotukseni ovat sumentaneet näköni, kuten nyt yleensäkin käy levyjen kanssa, joille asettaa jonkinlaisia odotuksia. Kun niistä laskee irti, saa helvetin paljon enemmän irti, mutta on myös väistämätöntä, että odotuksia kasvattelee joidenkin albumeiden kohdalla kohtuuttomastikin. Joka tapauksessa, levätköön rauhassa Scott Walker, hienoa musiikkia teki ja vaikutti itseeni lähtemättömästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti