sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Mursketta

Nyt kehoni on kivuliaassa ja loppuun ajetussa tilassa, mikä on helvetin nautinnollinen tila. Eilisen päivän vietin leka kädessä navetan betonilattiaa murskaten, sain kuulla miten jotenkin luonnollisesti tunnun sopivan siihen ympäristöön ja olin taas katkerampi siitä, ettei Deletellä otettu avointa hakemustani ("Ottakaa mut  duuniin, oon helvetin hyvä rikkomaan juttuja vaikka paperilla ei nyt työkokemusta olekaan") vakavasti. Purkutyöt ovat minulle vain niin mieleisiä, että unohdan syödä tai juoda, tai välillä vähän hengittääkin, samanlaista meditatiivistä flowta ja ongelmanratkaisua kuin musiikin sovitustyö parhaimmillaan on. Minun päässäni ne ovat aika sama asia, mikä voi kuulostaa oudolta. Lähinnä siitä näkökulmasta, että kun katselee molempia (yhtenäistä lattiaa tai tekemätöntä biisiä) jonkinlaisena absoluuttisena läpitunkemattomana asiana, jossa kuitenkin on omat saumansa, pitää miettiä ensin mihin lyö, mistä on helpoin lähteä liikkeelle ja mitä kautta saa asiat liikkumaan. Kun tekee ensimmäiset liikkeensä hyvin ja harkiten, koko homma lähtee aukeamaan melko nopeasti.

(Editointi, haastattelu tulee ensi kuun ohjelmassa)

Tuntuisi siltä, että pitäisi katsastella maalaushommiakin taas jossain välissä, pronssivalu oli sen verran täysipäiväistä hommaa ettei kauheasti kerennyt muuta tehdä, etenkin kun soittoreissujakin oli tätä loppua kohti melko tiheästi. Nyt pitäisi myös alkaa viritellä ripustuksia tauluihin, että niitä saa näyttelyissä pystyynkin. Noista myytävissä olevista meni jo pari, saa niitä toki ostella enemmänkin, koska rahaa menee taas aivan helvetisti kaikkeen. On kai myös taas dubbailtava lisää kasetteja, että on jotain mitä myydä keikoilla tulevaisuudessakin. Kun niitäkin nyt kerrankin on sen enempiä ruinaamatta melko hyvin. Metadadaa on myös mennyt yllättävän paljon siihen nähden että tuntuu ettei niitä ole myynyt muka yhtään, mutta kai se  painettua 25 kappaletta enemmän sitten tuntuu nurkissa siltä, kuin niitä olisi joka helvetin puolella. Se on mielenkiintoinen psykologinen efekti kun alunperinkin ottaa isompia painoksia jostain ajatuksella, että eivät lopu heti kesken, niin sitten kolahtaa jotenkin itsetuntoon kun ne eivät lopukaan heti kesken. Typerä apinamieli pikaisilla palkitsemissysteemeillään ja muilla inhimmillisillä rakenteillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti