lauantai 23. helmikuuta 2019

Väsyttää

Eilen ajelin heräiltyäni takaisin Kankaanpäähän ja perillä huomasin olleeni koko matkan niin helvetin väsynyt, ettei se varmaan kauhean turvallista touhua ainakaan ollut. Perille pääsin silti. Olin koko päivästä hereillä about ajomatkan, pari tuntia koulussa ja sen mitä meni syömiseen ja koiran kusettamiseen, eli jonkun 6-7 tuntia. Kaiken muun ajan nukuin. Migreeni ei hellittänyt siitä huolimatta ennen kuin vasta oikeastaan pikkuhiljaa nyt, mutta tässäkin jälkeen jää ärsyttävän tuntuinen lihasväsymys. Näitä on nyt ollut oikeastaan useammin ja useammin, jotenkin totaalisen uuvuttavia migreeneitä joiden jälkeen kaikki lihakset tuntuvat löysiltä ja voimattomilta. Ehkä nämä ovat jotenkin sidoksissa tällaisiin kunnon stressipurkauksiin, kuten sekunttiaikataululla juoksemiseen ja muuhun sellaiseen.

Nyt kuitenkin heräsin puoli yhdentoista nurkilla ja kai kohta syönkin jotain saadakseni kehoni taas jonkinlaiseen illuusioon tasapainosta. Ahdistuksen määrä on ollut vakio. Öisin herään nukahtamisen kynnyksellä siihen, että syke on saatanan korkea ja alitajuntani sai minut kiinni kun en ollut siihen millään tavoin valmistautunut. Eniten silti taitaa noin niinkuin konkreettisesti hirttää kiinni rahahommat. Olen koko ajan jatkuvasti perse auki. Kun eilen ruokakaupassa joku edelläni käytti kauppaan 115 euroa, mietin miten totaalisen absurdia olisi kyetä käyttämään ruokakauppaan tuollainen määrä rahaa koskaan elämäni aikana. Tai edes kyetä käymään kaupassa ilman, että tarvitsee koko ajan laskea päässä ostosten loppusummaa. Siinä samassa heräsi myös sellainen alkukantainen viha. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa oikein on, ei vaan jossain kapitalismin pyörien pyörittämisessä vaan koko olemassaolossa ylipäätään, jos kaikki energia menee vain siihen että yrittää samaan aikaan joko A) pysyä hengissä B) esittää muille pysyvänsä hengissä C) esittää että välittää siitä mitä muut ajattelevat kyvystäsi pysyä hengissä. Viimeinen on kaikkein haastavin, mutta koen jonkinlaiseksi velvollisuudekseni, että niin kauan kuin olen tekemisissä ihmisten kanssa, minun tulee kunnioittaa heitä sen verran, että ainakin esitän kiinnostunutta. Silti se vain ajoittain lakkaa ja pudotan kaiken vaikka kesken lauseen. Kaikki tuntuu silti jokseenkin raskaalta ja ainoa mikä tuo siihen minkäänlaista poikkeusta on soittaminen. Sitä vasten Uskon keikka olikin katarttinen, sain mölytä pienen ja tyhjän sydämeni kyllyydestä, vaikkei siinä mennyt edes 20 minuuttia. Mutta tämä kahden päivän migreeni teki oikeastaan senkin tyhjäksi nopeasti.

Jos tätä konkurssia tahtoo nyt jotenkin auttaa, niin grafiikan printtejä, tauluja, runokirjoja ja levyjä voisi toki ostaa. Lisäksi voin väkertää levynkansia, musavideoita tai muuta tarvittavaa visuaalista materiaalia, hinta määräytyy toki aina työn määrän mukaan, mutta en minä kallis ole. Mieluummin teen paljon pienempiä duuneja, kuin istun kädet puuskassa miettimässä miksei mene 1000 markan setelillä kaupaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti