sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Olihan seikkailua taas.

Eilinen Einstürzende Neubautenin keikka oli aivan järjettömän hieno, vaikka reissu tulikin lopulta aika saatanan kalliiksi eikä vielä oikeastaan tiedäkään minkälainen hintalappu sillä oikein on. Alunperin suunnitelmana oli ajaa Tampereelle ja mennä sieltä junalla Helsinkiin, mutta koska VR on repinyt radat auki, ei sieltä kulje yhtään lujaa. Kaikki niitä korvaavat bussivuorot oli tietysti bookkailtu täyteen ajat sitten, joten päätettiin ajaa Helsinkiin. Päästiin Hyvinkään kohdalle, kun apulaitehihna alkoi repsottaa ja hakata moottoria vasten. Jätettiin auto Hyvinkäälle ja mentiin junalla Helsinkiin. Katsottiin keikka, joka onneksi auttoi pääsemään irti lihasta ja auto-ongelmista ja kaikesta, minkä jälkeen lähdettiin junalla Hyvinkäälle. Googlettelu kertoi, että sen hihnan repsotus voisi rikkoa jakopäähihnankin, ja siihen ei nyt ole varaa, joten suosiolla soiteltiin vakuutusyhtiöön ja autolle hinaus korjaamolle. Haen sen sieltä sitten joskus. Ehkä.

Oltiin siis keskellä alkuyötä tai loppuiltaa Hyvinkään juna-asemalla vailla yöpaikkaa. Hätäisin suunnitelma oli toki, että kun tamperelaiset eivät vaikuttaneet innostuneilta meidän majoittamisestamme, mentäisiin veljeni luo Lahteen. Eli ensin mentiin junalla Helsinkiin (josta varmaan olisi voinut löytyä yöpaikkakin, jos olisi käyttänyt aivojaan ja kehdannut kysellä. Olisi voinut nukkua rauhassa ja lähteä seuraavana aamuna klo 12 bussilla suoraan Kankaanpäähän.), sieltä yöbussilla Lahteen. Kävellään kaupungin läpi, ja yllätys-vitun-dingdong veljeni ei vastaa puhelimeen. Lähdettiin kävelemään kolmatta kilometriä treenikämpälle, selvittiin sinne ja joskus viiden aikaan käytiin nukkumaan siellä. 10.30 lähti bussi Tampereelle, josta oli vaihto tuohon samaan Helsinki-Kankaanpää-bussiin 13.30. Kun tuohon bussiin pääsi, alkoi olla melko väsyksissä ja loppu. Heräsin pariinkin kertaan kuola poskella. Selvittiin kuitenkin himaan, rahaa paloi jo pelkästään juniin ja busseihin enemmän kuin koko reissuun oli tarkoitus, syömisistä ja muista puhumattakaan. Eli siinä missä minun piti jäädä viikonlopusta voitolle älykkäällä ja taloudellisella ajattelulla, otin ihan huolella turpaan tässä kaoottisessa tanssissa, joka alkoi siitä ettei VR ajele junilla Tampere-Helsinki väliä nyt.

En nyt tiedä mitä tehdään auton kanssa, kun periaatteessa sellaisen täällä tarvitsee, mutta kaikki autoihin liittyvä on täynnä niin vituttavaa silmään kusemista ja pallomahaisia sössöttäviä ukkoja pätemässä, että minulla poksahtaa verisuoni päästä jo ajatellessa tätä. Seuraavana en edes vilkaise autoa, joka ei ole joku 80-90-luvun japanilainen auto, josta voi vaihtaa kaikki osat vaikka kengännauhoihin ja vöihin ja räkään niin, että laite futaa. Mutta vaikken tahtoisi ajatella sitä validina vaihtoehtona, niin ehkä se on ainakin haettava kuvataidea-akatemiaan keväämmällä. Jos sitä voisi käydä Lahdesta, voisi Käki-hommiakin pyöritellä entisellä raivolla ja innolla, eikä koittaa sopia kuukausien päähän viikonloppuja joita odottaa, kunnes huomaa olevansa kummiskin toisen bändin kanssa eri puolella Suomea silloin.

Olisin tahtonut tehdä musiikkia tänään, mutta tiedän, että se olisi ollut vain eilisen kokemuksen sulattelua ja apinointia, joten aloin kirjoittaa tajunnanvirtaa. Olen monesti miettinyt, miksi minun muka täytyisi kirjoittaa toista romaania, mutta avainhankaluus onkin ollut sanassa romaani. Heitetään se romukoppaan ja kirjoitetaan kirja, totaalista tajunnanvirtaa, lukukelvotonta, monessa kohtaa välimerkitöntä paskaa, jota vielä harvempi saa luettua ehkä loppuun. Otetaan pois kaikki ylimääräinen ja katsotaan, monta sivua tästä tulee. Hanat auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti