keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Metadadaa ja printtejä





Tähän tuli helvetin hieno punainen, mutta eihän se oikein internetin läpi välity.  Huomenissa kokeilen kaikenlaista taas erilaisten laattojen kanssa ja toivon, että ne sujuvat hyvin, eli menevät lähinnä kohdalleen. Ensimmäiset printit ovat jo valmiina tilattaviksi, eli tuota seppuku-kuvaa on 3 kappaletta, joista kaksi on varattu, maan alla mätäneviä on 6 kappaletta, joista on pari varausta ja miljoona halukasta jotka eivät osanneet sanoa juuta eikä jaata, mutta sitä tulee myös punaisena, Arkussa möllöttäjiä 4 kappaletta ja ilmassa lilluvaa uneksijaa 4 kappaletta, sitäkin tulee punaisena. Huomenna katson montako sukellusvenettä on, kun en tänään muistanut, ehkä 4 kappaletta. Huomasin myös, että Metadadaa pystyy täältä Lahden ulkopuolelta postittamaan 6 euron sijaan puoleen hintaan, eli posteineen tuo uusin runokirja on 13 euroa. Ajatuskonettakin on pari, mutta taidan pitää nuo loput varalla itselläni, ellei joku välttämättä halua. Lähinnä siksi, että tänäänkin tuli laitettua yksi kumpaakin Tanssivaan Karhuun, vaikka tuskinpa tällaisella omaehtoisella näyissä ryömimisellä ja maailmasta vieraantumisella mitään palkintoja voitetaan. Ellei sitten etsitä nimenomaan omaehtoista näyissä ryömimistä ja maailmasta vieraantumista. Olisi ollut kiva laittaa Sähkökin, mutta kun niitä on enää yksi kappale itsellä, niin en taida heittää sitä menemään.

Metadada on jäänyt kaikessa tässä kiireessä liian vähälle huomiolle. Jotenkin sen tullessa kaikenlainen kiinnostus myydä mitään kellekään putosi aivan helvetin dramaattisesti, koko maailma vain vitutti, ei kiinnostanut nähdä muita ihmisiä oikeastaan missään ja tuntui että parempi vaan olla hiljaa ja omissa oloissaan. Kääntyä yhä enemmän sisäänpäin. Olin juuri aloittanut opinnäytetyöni, jonkinlaisen visuaalisen dadaistisen novellin, ja tuntui melko pitkälti siltä että se into söi kaiken mielenkiinnon muuhun. Aika äkkiä sekin kävi puuduttamaan. Siitä tulee liian itsetarkoituksellinen nyt, ellen keksi jotain, mikä repii sen irti kaikesta muusta. Voinko vaihtaa tyyliä kesken kaiken? Vaihtaa kertomusta? Miksei? Siinähä postmodernissakin kerronnassa on kyse, etenkin Beckettin kohdalla. Kun yksi tarina käy ikävystyttämään, sen voi muuttaa toiseksi. Olen pitänyt kiinni jostakin vain kiinni pitämisen vuoksi. Turha homma. Olen tehnyt koko tämän ajan materiaalia. Miksi en käyttäisi sitä?

Sain myös kämppikseltä nylon-kielisen Landolan, mikä inspiroisi ehkä tekemään musiikkiakin taas, kunhan tässä joutaa. Tuntuu että kaikki on joutamisesta kiinni. Tämä on kuitenkin sitä hyvän mallista joutamista, kun se on lähinnä kaikelta tekemiseltä kerkeämistä, eikä jotain turhaa paskaa, joka makaa tielläni, esteenä kaiken tämän tekemisen kanssa. Kunhan saisi raha-asiat kuntoon ja opparin ojoon, niin eiköhän tämä elämä tästä taas uomiinsa asettuisi. Jos Metadadaa tahtoo ostaa livenä, niin lauantaina onnistuu toimitus Tampereelle ja Helsinkiin, Einstürzende Neubautenin keikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti