maanantai 1. lokakuuta 2018

Viikko käyntiin taas.

Viikonloppu sujahti taas ohi, tällä kertaa ei onneksi ihan vaan auton ratissa vaan maaseudun rauhassa, kuituhamppufarmilla sadonkorjuuhommissa. Se oli mukavaa puuhaa, maalaispennulle sopivaa kumppareissa lampsimista ja käytännön tekemistä, jossa myös...krhm... "urbaanista menneisyydestä" oli hyötyä ainakin niitettävän kasvin tunnistamisessa. Oli myös mukava katsella miten innoissaan koira pomppi tasajalkaa pellolla tavalla, jota luulin esiintyvän vain piirretyissä, mutta näemmä tuo pikkupallero osaa harrastaa sitä oikeastikin. Nyt se makaa taas tietysti tyynyvuoren keskellä lämpimässä, onnellisena ja väsyneenä. Totesin joku päivä, että kun Diogenes käski ihmisen elää kuin koira, hänellä ei varmasti ollut ihan tuo mielessä.

Mutta tuollaistahan se koiran elämä melko pitkälle taitaa nykyään olla kaikilla muilla, paitsi metsästyskoirilla. Sitäkin tuli tuossa mietittyä, miten paljon maalaiselämä ainakin oman muistin kuvaan pyörii tappamisen ympärillä. Kun taloudessa oli kaikenmaailman haulikkoa ja kivääriä ja metsästyskoiraa ja väkeä, tuntui kuin koko elämän tarkoitus olisi vain tappaa jotain, suunnilleen ihan mitä tahansa. Tai niin meillä ainakin puhuttiin. Koska oltiin tappamassa hirviä, koska "ryssiä", koska supikoiria ja koska pihaan sattuneita vieraita, jotka tietysti olivat kaikki varkaita kunnes toisin todistetaan. Toki taloutemme saattoi vain olla helvetin sairas ja vinksahtanut ympäristö, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että aika helvetin iso osa maalaisyhteisöistä tavalla tai toisella on. Passiivisaggressiivisuus ja hymyn taakse kätketty raivo tuntuvat olevan melko syvällä kaikissa tuollaisissa porukoissa, ja ainakin luulen omaavani herkkyyden tunnistaa sellainen kaukaa. Toki voi olla, että projisoin vain omaa tottumustani muihin, mikä on aivan hyvin mahdollista. Varmaan melko todennäköistäkin. Eihän kaikki paikat voi olla tuollaisia. Henkisesti sairaan ihmisen dominoimia ja totalitaristisia systeemeitä. Onneksi se on kaikki takana nyt.

Tultuamme kotiin kävimme Herkkupaussilla, joka on Kankaanpään vastine Meerin grillille. Kasvisburgerit ja aurajuustoranskalaiset, teki tehtävänsä niin, että kohta voin vain pötkähtää nukkumaan ja herätä luultavasti aamulla miettien, että on yhä vähän täysi olo. Mutta helvetin mukava se on joskus olla vatsa täynnäkin ainaisen kärsimisen sijaan. Kyllä sitä taas kerkeää ja joutaa harrastamaan läpi elämänsä. Nyt voisin taas kuitenkin pohtia nukkumista ja unen maihin valmistautumista. Viimeyönä näin unta, että minulla oli sello ja kaivoin siitä vitosia ja oktaaveja ja riitasointuja ulos. Jos jollakulla on minulle sello, otan sen vastaan ja lupaan käyttää sitä musiikin tekemisessä aktiivisesti ja arvokkaasti.

Tässä on vielä Juho Maurisen loistava levy, jonka ostin aikalailla samoin tein, koska sellaisella stressillä ja hartaudella on tätä tehnyt, että ansaitsee sen täysin. Tässä on jotenkin juuri niin täydellistä tasapainottelua kontrastilla, että koin, että minun ei tarvitse tehdä nyt levyä "normaalia musiikkia", koska Juho teki sen niin hyvin, että se ilmaisee kaikki nekin tunnot, joita itse olisin muka tahtonut välittää. Joten voin kuunnella tätä ja jatkaa omalla tielläni syvemmälle alas. Kuunnelkaa tekin. Hieno levy, etenkin Matka Alas Pimeyteen on täydellinen biisi.


2 kommenttia:

  1. Todella hyvä levy kyllä. Kannatti kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on! Tuon voima on minusta etenkin lyriikan ja musiikin kompositiossa, eli ihan puhtaasti sovitustyön tyylitajussa ja ilmaisun voimassa. Vaikka olenkin esmes kitarasoundista vähän eri linjoilla (olisin korvannut tuota chorus-leadia jousikaiulla ja kunnon kelluttamisella monessa kohtaa) ja pari noista nopeammista biiseistä olis ehkä kaivannut rupisempaa tuotantoa (esmes Peter Dolvingin Water over bonesin tapaan), niin biisithän on niin helvetin hienoja, että ne toimisi miten päin vaan, ja soittajat on kaikki paikallaan! Itsellähän nämä menee niin, että kyllästyn aina odottelemaan, että muilla muusikoilla olis aikaa kaikilta ongelmiltaan, ja sitten päädyn tekemään kaiken itse, minkä kuulee kyllä vielä lopputuloksessakin. Mutta kymmenen vuoden päästä saatan jo tehdä ihan hyviäkin levyjä! :D

      Poista