sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Sunnuntait

Sunnuntai, pitkästä aikaa sellainen jonka olen paikallani, ja sen kyllä huomaa. Rauhattomuus on ollut vahvasti läsnä kaikessa olemisessa, niin itsellä kuin koirallakin, eikä osaa keskittyä oikein mihinkään minkä aloittaa. Luin sentään Osamu Dazain Ei enää ihminen-kirjan loppuun. Olen etsinyt sitä vuosia, mutta Lahden kirjastossa sitä ei ole ollut. Nyt tosin selvisi, että siksi että kaverini oli ostanut sen poistomyynnistä eurolla. Kankaanpään kirjastosta kuitenkin löytyi, se tuli luettua aikalailla yhtä soittoa läpi. Olin oikeastaan yllättynytkin miten yhteneväinen pohjavire sillä on Katoamisen kanssa, vaikka omani toki karkaa psykedeelisemmille ja psykoottisemmillekin urille, eikä toki ole yhtä hyvin kirjoitettu, mutta eristyksen ja irrallisuuden kuvaus on silti se yleinen sävy. Olen viimeaikoina miettinyt tuota kirjahommaa paljonkin, siitä voisi karsia jonkin verran kampetta poiskin, lähinnä sitä suvantoa jonka ajattelin rikkovan nimenomaan sitä odotusta siitä, että nyt pitäisi jo tapahtua jotain, mutta itsetarkoituksellisena keskisormena se vaan vesittää jännitettä hieman. Sitä ei vain ollut kovinkaan suurta hajua siitä mitä kirjan kirjoittaminen on, tai minkä pituinen "oikea romaani" kuuluu olla, kun on tehnyt lähinnä eripituisia novelleja ja runoja. Oikeastaan aivan sama dilemma, joka musiikin kanssa oli, kun alkoi siirtyä grindcoresta tavallisempiin mittoihin.

Kaipa se tästä taas. Huomenna alkaa rypistys anatomiaa, tiistaina pitää käydä Lahdessa opiskelemassa. Jos joku tahtoo Katoamista tai Ajatuskonetta, niin voin ottaa mukaan ja nähdä jossain epämääräisessä lokaatiossa. Molempia taitaa olla neljä kappaletta jäljellä. Metadadakin menee painoon ensi viikolla, mikäli kaikki menee niinkuin pitää. Sitten kerron siitä enemmän. Ja teen ehkä lisää videoita tai jotain muuta. Juuri nyt turhauttaa, että aivan vitun sama mitä tekee, se ei tunnu tavoittavan taas ketään eikä mitään, ja siitä syystä tekee mieli pistää kaikki vitun internetit solmuun, kun ne eivät tee sitä ainoata tehtävää, joka niillä on. Mitä helvettiä minä niillä teen. Tarvitsen vain bandcampin, jotta voi työntää musiikkia ulos. Ei sitä kai sieltäkään kukaan tilastojen valossa kuuntele, ainakaan mitään biisiä loppuun asti, joten vittuako minä teen mitään ihmisille, jotka eivät ota sitä vastaan. Leikkaan itseni irti ja pakenen metsään. Välillä tuntuu, että olisin aivan valmista kamaa johonkin lataamoon, ihan vaan olemaan ja kuolaamaan, mutta en kai osaisi sitäkään, muut ihmiset alkaisivat raivostuttaa ja tahtoisin jonkun piilopirtin jossa olla ja kuolata. Äidilläni sentään tuntuu menevän taas vaihteeksi paremmin, mikä on hyvä, koska hän on ansainnut kaiken hyvän tässä maailmassa ihan jo siksi, että on joutunut minut kasvattamaan ja kärsimään kaikkea tätä ylimääräistä huolta.

Nyt on ollut projekteina lähinnä opinnäytetyö ja walkmanin korjaaminen, jotta saisin keikoille taas kasettiloopit pyörimään. Sain värkin jo melkein korjattua ihan itse, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan jaksa vedellä nauhoja mikä on vähän outoa. Mutta kunhan tässä nyt iltani ratoksi vielä väkertelen, niin eiköhän sekin kuntoon tule. Onpahan jotain tekemistä käsille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti