torstai 4. lokakuuta 2018

Opinnäytetyö polkaistu käyntiin, kaiken muun ohella.

Näköjään sitä ei kerkeä kertoa kuulumisiaankaan kuin paristi viikossa, vaikka periaatteessa onkin lähellä ja tavoitettavissa koko ajan. Koulu on vain niin kuormittavaa kaiken uuden asian kanssa, että sen jälkeen vaan tulee kotiin ja tuijottaa hiljaa tyhjyyteen tunnin-pari, ennen kuin kykenee tekemään mitään. Anatomia alkoi, ja se on paitsi helvetin kiinnostavaa ja inspiroivaa, myös yllättävän vapauttavaa, koska siinä ei tarvitse piirtää havaintokuvaa, vaan nimenomaan kompositiota, joka kutkuttelee aivojani aina kauniilla tavalla. Opettajamme on pieni unkarilainen täti, joka oli kuulema haukkunut edellisen ryhmän aivan kasaan, mutta joka ainakin mielestäni on kyllä ollut ryhmällemme aivan kohtuullinen ja kaikenlisäksi hauskakin. Tai sitten se on vain omasta asenteesta kiinni. Oli hymy herkässä, kun hän totesi murtuneella suomenkielellään, että "joku voi ajatella miksi minun täytyy opetella jotain anatomiaa kun pärjäsin ihan hyvin ilman sitä tähän asti... No et pärjännyt!" Opetus on hyvää ja vaikka tahti on melko hurja, tuntuu siltä että joka päivä oppii ja kehittyy aivan valtavasti ihan jo hiilellä piirtämisessä, vaikka se vielä melko tukkoista touhua onkin. Mutta ilokseni olen saanut myös huomata, että suhteet ovat minulla melko sisäsyntyisesti hallussa. Jalat meinaavat jäädä välillä vähän lyhyiksi, kun yrittää vangita perspektiivistä lyhennystä, mutta muuten mittaaminen tulee melko sisäsyntyisesti, vaikka luulin, että anatomia olisi nimenomaan se heikko kohta. Mutta huomaa, että jo kolme päivää tätä on henkisesti tuntunut viikolta, ja on aikalailla aivan saatanan finaalissa.  Mietin myös, että olisi kiinnostavaa harrastaa kuolleen mallin piirtämistä, kun saisi viikkoja rauhassa keskittyä piirtämään ensin asentoa, sitten lihaksistoa ja lopulta luustoa. Ei olisi ongelmaa asennon pitämisessä ja siinä kerkiäisi samalla funtsia juttuja.

On tässä sentään saanut jotain aikaankin. Aloin tehdä opinnäytetyötä, tajuamatta oikeastaan, että olin alkanut tehdä opinnäytetyötä. Kuten selitin (tai sitten en) alkuperäinen suunnitelma oli tutkia mahdollisuuksia toteuttaa sarjakuva ilman sanoja. Se voi toimia, mutta ei siinä yhteydessä, jossa minä aioin tehdä sarjakuvan kommunikaatiossa hajoavasta ja sirpaloituvasta mielestä. Kommunikaatio edellyttää jonkinlaista kieltä. Yritin myös luoda keinotekoista symbolijärjestelmää ja kieltä, mutta siitä tuli juuri sitä, keinotekoista ja turhauttavaa. Huomaamattani Metadadaan alkoi hiipiä jotakin, joka oli kollaasinomaista, visuaalista runoutta, eri kirjoista leikeltyjä lauseita, joita viskoin puolisatunnaiseen järjestykseen ja rakentelin kokonaisuuksia. Tätä metodia (toki Burroughsilta apinoitua, vaikkakaan en edes yritä väittää tässä olevan mitään kovin satunnaista, koska kaikki faktorit ovat liian hallinnassa) hyödyntäen alkoi sitten syntyä muutakin. Minulla oli vielä liian tarkka käsitys siitä, mitä tahdoin tuon opinnäytetyön muka olevan, ja juuri se esti minua tekemästä sitä ollenkaan. Tuntui siltä kuin olisin jumissa. Kun sitten aloin tehdä näitä omaksi ilokseni, huomasin ja tajusin, että koko hommahan alkoi hahmottua itsestään. Olin ainoa asia, joka seisoi sen edessä, koska ajatukseni olivat liian kiinni siitä, että teoksen pitäisi käsitellä tietoisuuden hajoamista nimenomaan kommunikaation informaatiotulvassa. Samaan aikaan mieleni käy kuitenkin läpi jonkinlaista hajoamista luontaisen antisosiaalisuutensa, uusiin ryhmiin sopeutumisen ja paikan muutoksen kanssa. Tämä hajoaminen, eristyminen, katoaminen, tämä on se prosessi jota minun pitäisi kuvata alunperinkin, koska se on juuri se prosessi jota olen tutkinut itsessäni niin monelta eri puolelta muutenkin. Joten sain työlleni fokuksen ja suunnan ja median. Lueskelen tätä varten Tarastin Johdatus semiotiikkaan-kirjaa ja pohdin vahvasti kieltä ja sen informatiivisuutta ajatusten välittäjänä. Kuinka järjetöntä on pitää sitä tietoisuuden välittäjänä, kun suurin osa informaatiosta on ylimääräistä jätettä, täytesanoja, turhaa pulputusta joka ei vie mitään eteenpäin. Tässä ovat ensimmäiset sivut, jotka olen nyt saanut valmiiksi.




 Metadadakin on nyt painofirman vastuulla, uskoisin saavani niitä käteen lähiviikkoina, joten rahansa voi kaivella taskusta jo valmiiksi ja puristaa niitä rystyset valkeina sinne asti. Hinta on perus 10 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti