Metadada

Jonnekinhan tässä välissä tuntui karkaavan taas yksi päivä, ajattelin, kunnes muistin tehneeni eilen 13 tuntia kirjan taittoa yhdellä ruokatauolla noin niinkuin sairaspäivän kunniaksi. Se oli sen arvoista, sillä nyt minulla on taas painoa vaille valmiina seuraava runokirja, Metadada. Jos ensiksi keksin, että pistorasiasta saa sähköiskuja ja Ajatuskoneen lopuksi höyrystin itseni pilveen, on Metadada jokseenkin looginen jatkuma kognitiivisten toimintojeni metatasojen läpi ja myös kohti tulevaisuutta, josta voin aistia jo jonkinlaisen tuulahduksen semiotiikan tasojen kutkuttelusta. Jos pidän näiden runokirjojen tekemisessä jostain niin siitä, että ne näyttävät minulle aina suunnan eteenpäin, kertaakaan ei tarvitse miettiä mihin suuntaan tämä touhu on kehittymässä, koska se pyörähtää aina seuraavalle akselille ja eteenpäin. Siksi tämä on kutkuttelevaa jo sikäli, että toisaalta tahdon päästä tekemään seuraavaakin teosta, joka mahdollisesti on opinnäytetyökin sitten. Saa nähdä miten käy, vai käykö mitenkään.

Metadada on kuitenkin seuraava epistola. Rahoituskin on ehkä jotenkin päin suunnitteilla ilman mitään lainoja, mutta jos joku tahtoo ostaa nuo loput kirjat edellisiä, niin se toki auttaa ja helpottaa, koska tässä on menneisyyden Jeren ääliömäisiä puhelinruokaostoksia maksettavana n. 80 euron edestä. Tämä maailma on nimittäin sillä tavalla saatanan typerä, ettet voi ostaa ruokaa velaksi kaupasta, mutta pizzerioista kyllä voit, ja sitten sitä tulee rahattomana helposti tilailtua puhelimella ruokaa sen sijaan, että lähtisi penkomaan roskiksia, koska ne on kuitenkin nykyään kaikki lukkojen takana ja joku läskipää tulee kovistelemaan jos meinaat mennä sinne kaivelemaan. Kankaanpäässä on onneksi hyvä leipäkirkkosysteemi, joka pitää varmaan kaikki kunnan opiskelijat ruoissa. Saarnatkin on tasoa, "no olis tosi kiva jos JOKU TÄÄLLÄ edes uskoisi tai saisi kipinän, mutta tässä nyt on tätä leipää". Ja sitten saa katsella miten ihmisistä tulee eläimiä jotka tunkevat, tonkivat ja omivat kuin maailmanlopun edellä.

Nyt se Metadada. Kirja johon asti en koskaan pääse. Koska aina tulee jokin häiriön omainen ajatus eteen estämään sen. Aina jotain tulee tiellä, tai harhauttaa viime hetkellä pois asiasta. Tavallaan tämäkin on yksi harhautus, koska minun pitäisi nyt keskittyä suunnittelemaan opparia, eikä tehdä lisää runokirjoja, mutta sen ei tunnu olevan väliä, koska en voi estää näitä tulemasta uloskaan. Tänään tein myös meksikolaiselle vaihto-opiskelijalle yhdet kappaleet I'll Grow My Hair Thick & Long So I Don't Need A Rope When I Decide To Go ja A Man Who Eats Fire-lärpäkkeitä, ja tuli siitä sellainen olo, että vaikka siellä on pöljiäkin juttuja, niin voisihan sitä omankin elämänsä joskus kirjoittaa ihan pitemmäksi proosaksi asti. Jos Katoaminen on täynnä sekavaa ja karikatyyristä porukkaa, niin se johtuu siitä että tuntuu lähinnä siltä, kuin olisin koko ikäni katsellut jotain ihmeen elokuvaa, jossa kaikki hahmot tuntuvat olevan niin käsittämättömiä, ettei kukaan uskoisi sellaisia oikeassa maailmassa olevankaan. Ja sepä todellisuuden absurdi luonto yleensä onkin, että mitä todenmukaisemmin yrität totuuden kertoa, sitä vähemmän uskottoava se on.