torstai 23. elokuuta 2018

Synkronisiteetti ja uniinsa uskoja

Kun tässä nyt on kuunnellut eksessiivisesti kaikki Perttu Häkkisen lähetykset jo kohta pariinkin kertaan, on alkanut väistämättä tuijotella sisäänpäin, katsoa löytyykö omasta mielestä ja maailmankuvasta jotakin sellaista, joka voisi vaikuttaa jollekin kyseenalaiselta tai yliluonnolliselta. Tai kuten Perttu Häkkinen mielellään käytti termiä, joka on mielestäni myös parempi, "suprarationaalista", eli eräällä tavalla "ylijärjellistä". Ja vastaus on, että kyllä ja ei, riippuen katsantokannasta ja siitä miten tarkkaan haluaa katsomustaan ja maailmankuvaansa rajata. Koska olen taipuvainen muutenkin teoretisoimaan ja pohtimaan asioita pitemmälle, ajattelen näiden olevan asioita, jotka eivät vain vielä näyttäydy meille riittämättömän materiaalin tai mittauslaitteiden vuoksi, mutta joita tulevaisuudessa ymmärrämme paljon paremmin.

Uskon, että luonto pyrkii säästämään ja kierrättämään energiaa kaikessa mahdollisessa, oli kyse sitten siitä miten mehiläisten kennot rakennetaan, miten mineraalit muodostuvat tai miten ruumis hävitetään, mutta myös siitä miten tietoisuus ja havainto toimivat, miten muistot muodostuvat ja miten koko maailmankaikkeus rakentuu ja toimii. Tästä syystä huomaan uskovani jonkinlaiseen synkronisiteettiin. Fysiikassa on yleisesti tunnistettu hiukkasten välinen haamuvaikutus, eli niiden mahdollinen synkronisiteetti, itseasiassa Suomessa on juuri tehty tämän suhteen uraa uurtavaa tutkimusta (kuuntelin yhtenä yönä ajellessa Yle Puhetta, jossa käsiteltiin tutkimusta jossa kaksi "pientä rumpukalvoa" saatiin värähtelemään samanaikaisesti jopa puolen tunnin ajaksi, joka on suoraan sanottuna mieltä keikauttava saavutus). Bohmin tunnetun analogian mukaan todellisuutta voi ajatella kuin akvaariona, jossa on kultakala. Me emme näe akvaariota suoraan, mutta tarkkailemme sitä kahden sitä kohti suunnatun kameran kautta, joita voimme tarkastella monitoreista. Kun informaatiota ei ole riittävästi, on helppo luulla katsovansa kahta erillistä kalaa, ymmärtämättä niitä yhdeksi ja samaksi. Tämä tietysti tärähti jotenkin buddhistisesti värittyneeseen tajuntaani täydellisesti. Ajatuksen takana on se, että vaikka havaitset maailman kolmessa ulottuvuudessa ja näet asiat erillisenä, niiden ei välttämättä tarvitse olla erillisiä. Mitä enemmän olen lueskellut ja katsellut dokumentteja aiheesta, sitä enenevissä määrin alkaa näyttää siltä, että kaiken takana on jonkinlainen taloudellisuus; todellisuus ei ole terävänä olemassa silloin, kun sitä ei tarvita, kun kukaan ei tarkkaile sitä, mutta havainto synnyttää todellisuuden ja muuttaa sitä. Tätä myöten tuntuu myös loogiselta, ettei tämän kaikkeuden selittämiseen tarvittaisi välttämättä niin montaa eri puolta, kuin mitä aivomme siitä tekevät vallitsevaksi todellisuuksemme. Tästä syystä kirjoitin Katoamiseenkin Slim Cityn, kaksiulotteisen kaupungin, josta aivot kuitenkin rakentava kolmiulotteisen havainnon, vaikkakin vähän maanpäällistä todellisuutta latteamman. Sen tausta on kuitenkin juuri näissä ajatuksissa ja teorioissa. Havainnossa ja fysiikassa.

Tätä myöten ajattlen myös, että jollakin tavalla, jota emme vielä ymmärrä, universumi säästää energiaansa (paitsi etten kuvittele universumin olevan varsinaisesti tietoinen olento, vaan että me olemme observoijina itseasiassa sen tietoisin osa, jolloin se on juuri niin tietoinen itsestään, kuin me olemme.) myös tietoisuuden synnyttämisessä. Tätä vasten olisi jokseenkin loogista, että useatkin tuhannet tietoisuudet olisivat synkronisiteetissä keskenään, kokisivat samoja asioita, ehkä toisistaan tietämättä, toisiaan tuntemattakin. Oikeastaan nyt kun mietin asiaa, ehkä tietynlaiset fenomeenit ovatkin kuin tuulia tai aaltoja, jotka pyyhkäisevät yksittäisten ihmismielten atomien yli, liikuttaen niitä milloin mihinkin suuntaan. Nyt alan tosin taas eksyä kauemmas aihiostani. Ajatteluni "suprarationaalisin" osa tulee siis siitä, että nähdäkseni minun mieleni jonkinlainen perustavanlaatuinen essentia voi olla olemassa myös useammassa ihmisyksilössä, kuin pelkästään minussa. Minä tunnen näistä ihmisistä ehkä pari, mutta voi myös olla, että maailma on täynnä täsmälleen samanlaisen tietoisuudenlaadun omaavia ihmisiä, jotka läpikäyvät täsmälleen samoja asioita elämässään, ja me olemme jo näiden kautta yhteydessä toisiimme, ikäänkuin synkronisiteetissä keskenämme. On ihmisiä, joista tiedän, ettei sanoille ole tarvetta, koska me olemme joko niin syvästi keskenämme synkronisoituja, tai sitten jungilaisittain arkkityyppisesti niin samanlaisia ihmisiä, että tiedän hänen ymmärtäneen kaiken tämän läpikäymäni jo omassa elämässään, jolloin selittämiselle ei ole tarvetta tietoisuuden välittämiseksi toiselle ihmiselle. Olkoon ilmiön taustalla millainen selitys tahansa, uskon, että ymmärrämme sitä vasta tulevaisuudessa paremmin. Toki joku voi ajatella, ettei tämä nyt niin kauhean yliluonnolliselta asialta tunnu, mutta eiköhän tämä jollakin tavalla buddhistisen näkemyksen, sitä myötä joillekin myrkyllisen henkisen ajattelun piiriin mene. Me emme kaikki välttämättä ole Yksi, mutta meitä on ainakin merkittävästi vähemmän, kuin kuvittelemme. Ehkä jopa Yksi, kun riittävästi derivoidaan.

Toinen vähän selkeämpi ja helpompi selittää on suhtautumiseni uniin, joka lienee blogia pitempään lukeneille jo tuttu. Unet ovat minulle työkalu, oman psyykeeni se puoli, joka näyttää minulle tietoisuuteni sisällä tapahtuvat isommat ilmiöt ja prosessit. Kykenen analysoimaan uniani tarkasti ja suhteellisen objektiivisesti, vaikkakin jotkin unet ovat sen kaltaisia, että niitä ei julkisesti huudella internetissä. Siitä huolimatta pysyn perillä oman päänuppini toiminnassa melko pitkälti unien ja niiden analyysin kautta, ja suosittelen vastaavaa toimintaa kaikille. Se ennaltaehkäisee neurooseja ja komplekseja, kun pysyy tietoisena omista peloistaan, epävarmuuksistaan ja kaikesta muusta siitä sielumudasta, joka virtaa mielemme likakaivoissa öisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti