sunnuntai 12. elokuuta 2018

Perttu Häkkinen

Ylen mukaan Perttu Häkkinen on kuollut. Sinne meni todella helvetin nopeasti sunnuntai ja mieli syvälle multaan. Ei näin pitäisi voida tapahtua. Ja silti näin tapahtuu, koko ajan. Siitä huolimatta tämä tuntuu joltain epämääräiseltä huonolta vitsiltä, odottaa vaan että kohta jostain ilmaantuu korjaava uutinen, että ko. henkilö löytyikin elossa, mutta hivenen väsyneenä kotoaan, tai jotain vastaavaa. En osaa käsitellä tai ymmärtää tätä asiaa nyt. Se tuntuu absurdilta etenkin siksi, että enhän minä häntäkään tuntenut, mutta kun jonkun ihmisen puhetta ja toimintaa, tietoisuuden virtaa kuuntelee satoja tunteja, syntyy jonkinlainen lämminhenkinen inhimmillinen yhteys, joka saa empatian toimimaan aivan kuten kenen tahansa ystävän kanssa. Ensinnäkin jo pelkästään se, että perheellinen ihminen kuolee yllättäen on järkyttävää ja "järjenvastaista", mistä syystä toivonkin voimia ja jaksamista hänen perheelleen, vaikka olisikin epätodennäköistä, että kukaan heistä päätyisi tätä lukemaan. Kenenkään ei pitäisi kuolla tuossa iässä, jättää jälkeensä lapsia joille vanhempi jää mysteeriksi.

Perttu Häkkinen johdatti lukuisissa radio-ohjelmissaan minut, sekä varmasti tuhannet muut, ymmärtämään paremmin ilmiöitä, joihin emme välttämättä koskaan muutoin olisi törmännytkään. Käsiteltyjä aiheita vasten tuli reflektoitua moniakin omia ajatuksia ja ajatusmalleja ja jopa uudistettua niitä melko rankalla kädellä. Perttu Häkkisen asiallinen ote ja ennen kaikkea loputtoman tuntuinen uteliaisuus ihmiselon erilaisia ulottuvuuksia ja ilmiöitä kohtaan saivat minut kunnioittamaan häntä ikuisesti ja syvästi. Viimeisen kuukauden aikana olen kuunnellut lähes yksinomaan hänen radio-ohjelmiaan pitkillä ajomatkoilla, jotkut kahteen ja osan kolmeenkin kertaan. Häkkisen huumorintaju ja hänen sekä Panu Hietanevan selkeä intohimo ja rakkaus työtään kohtaan ovat juuri se mikä erottaa heidän ohjelmansa niin kirkkaasti kaikesta muusta mitä radiossa tänä päivänä tehdään, ja odotin juuri alkavaa syyskautta taas kuumeisesti...

Paitsi että Häkkinen toimi tien näyttäjänä uusille ja vähemmän kuljetuille poluille, hän sai minut myös tarkastelemaan itseäni suomalaisuuden kontekstissa, kuten olen kirjoittanut aiemminkin. Siinä missä ennen vihasin Suomea ja sen umpimielistä kansaa, halveksin sen mököttävää, lammasmaista mentaliteettia ja katkeroituvaa, heinälatoon hirttäytyvää mielentilaa, näytti Häkkinen minulle sen, että olin vain katsonut vääriin paikkoihin. Esitellessään suomalaista hulluutta ja sitkeitä, yksinäisiä oman tiensä kulkijoita hän sai minut ymmärtämään, että minä kuulun tähän kansaan mitä suuremmissa määrin, yhdeksi lenkiksi noiden omapäisten hullujen joukkoon, ja jo tästä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Uskoisin, että tuollaisesta palautteesta mies itsekin olisi ollut mielissään. Onhan tämä nyt vain sanalla sanoen aivan helvetin kamala juttu. Perttu Häkkisen perintö tulee epäilemättä kasvamaan ajan myötä suureksi, se on helppo nähdä jo nyt, se oli helppo nähdä jo ennen hänen pois menoaan. Kunpa sen vain ei täytyisi tapahtua tällä tavoin.

Yle Puheelta löytyvät yhä kaikki Perttu Häkkisen heille toimittamat radio-ohjelmat. En usko kuoleman jälkeiseen, joten en osaa lopettaa mihinkään mahtipontiseen ja toiveikkaaseen nuottiin. Toivon voimia hänen perheelleen ja otan osaa heidän suruunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti