keskiviikko 15. elokuuta 2018

Merzbow

Mikäli minun pitäisi valita autiolle saarelle yhden ainoan artistin diskografia, valinta olisi helppo. Valintani olisi japanilainen noiselegenda Merzbow, Masami Akitan jo kohta 40 vuotta kestänyt elämäntyö. Sen lisäksi, että yli 300 albumin diskografian mukaan ottaminen olisi hieman sama asia, kun toivoisi miljoona toivetta saatuaan hengeltä yhden toiveen, tälle olisi myös aivan validi musiikillinen peruste. Merzbown diskografiassa on nimittäin enemmän variaatiota, kuin suurimmassa osassa kaikkea populaarimusiikkia (etenkään tänäpäivänä) ylipäätään, mikä saattaa kuulostaa maallikon korvaan absurdilta. Totuus on kuitenkin se, että aina kun ostan Merzbow-levyn, se yllättää minut täysin. On turha väittääkään, etteikö tuotannossa olisi paljonkin tyhjäkäyntiä tuollaisella määrällä albumeita, mutta jo tässä murto-osassa, jonka itse omistan, varianssi on jollakin oudolla tavalla mieletön!

Siinä mielestäni tiivistyy jopa zazenin periaate meditaation tarkkaan määritetystä asennosta; kun rajat on ennalta määritetty, ne vapauttavat tekemään mitä tahansa. Masami Akitan tie on ollut kokeilujen ja melun tie, erittäinkin zeniläinen ajatus siitä, että kaikki mikä soitetaan, nauhoitetaan ja useimmiten myös jossain muodossa julkaistaan. Tämä on eetos joka olisi ehkä tervetullut ainakin kokeilumielessä jokaiselle itseensä ihastuneelle perfektionistille, joka hinkkaa sielunsa hedelmää vuosia ja pettyy sitten, kun yleisöllä ei olekaan kaikelle tuotetulle täsmälleen samaa viitekehystä kuin hänellä. Tavalliselle ihmiselle kaikki möly tietysti kuulostaa samalta, mutta anekdoottina kerrottakoon, että eräälle amerikkalaistoimittajalle ystävät olivat tehneet n. 50 levyn sokkotunnistuskokeen, ja hymyt olivatkin hyytyneet kun toimittaja oli kyennyt tunnistamaan jokaisen hyllyssään olleen Merzbow levyn vailla yhtään virhettä.

Merzbown abstraktissa äänisaasteessa minua puhuttelee sen monipuolisuuden lisäksi se tapa, jolla se tuntuu säestävän täydellisesti eristäytyvää ja antisosiaalista urbaania ympäristöä. Esimerkiksi Kibako albumin päätösraita Kikoezu Mori (3030) on hyvinkin usein soinut kuulokkeissani kävellessäni Lahden öisiä katuja, joiden ilmapiiriin se tuntuu istuvan täydellisesti. Siinä on jotain, joka saa minut virnistämään aina, jotain mikä lämmittää hyvin primitiivistä ja alkukantaista osaa sisälläni. Asun teollisuusalueen laitamilla, ja sattumaa tai ei, noiselevyjen ostelu on lisääntynyt merkittävästi. Musiikin ja ympäristön synesteettistä yhteisvaikutusta mielentilaan ei tässäkään yhteydessä voi vähätellä, koen luoneeni tänä aikana monia merkittäviä asioita, tai ainakin juuria tuleville merkittäville asioille. Noisemusiikki on jo lähtökohtaisesti erittäin transsendenttia luonteeltaan, koska se pakenee järkeistämistä ja hahmottamista. Tavallisimmin mieleni kaipaa jotain mitä se ei tajua, joskus se oli grindcore järjettömän vauhtinsa ja myllytyksensä vuoksi, sitten senkin lainalaisuudet alkoivat selvitä ja musiikki muuttui tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi. Ehkä siitä syystä aivoni hakeutuivat pimeässä hapuilevan tuhatjalkaisen tavoin kohti noisea. Melun syövereistä voi löytää totaalisen kadotuksen, ja kadotuksen pohjata lunastuksen, kuten Danten helvetin pohjalta aukenee tie ulos. Noisessa soi laumoista vieraantuminen ja oman tien kulkeminen, Céline (jonka mukaan on nimetty noise-aktikin), teollisen vallankumouksen henkitoreisiinsa repimä luonto, joka huutaa ja kirskuu kuolinkouristuksissaan raivoaan ihmiskuntaa kohtaan. Etenkin Merzbown musiikki auttaa minua katoamaan. Etenkin livenä, täydellä volyymilla noisen vaikutus on valtava, puhdistava, tyhjentävä. En ole taipuvainen fanittamaan asioita, tavallisimmin lähestyn kaikkia mielenkiinnon kohteitani suoraan, samalla tasolla, mutta Merzbown keikalla huomasin tuijottavani tuota tuimailmeistä laihaa japanilaismiestä jopa jonkunlaisen fanituksen vallassa. Kun keikan jälkkeen kävin sanomassa miten vaikuttava kokemus tuo kaikki oli, ja Masami Akita mulkaisi minua inhoten, tuntui se kirsikalta kakun päällä, ja iltani oli täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti