torstai 9. elokuuta 2018

Kiirettä pitää

Keikkakalenteriin rapsahti kerta heitolla muutamat keikat lisää. Noiden lisäksi on Uskon nauhoituksia 17. päivä ja ties mitä muuta, alkaa olla melkoista minuuttiaikatauluttamista tämä kalenterin täyttäminen pikkuhiljaa, mutta se on vaan hyvä asia. Mieluummin sitä keikkoja soittaa kuin kotona istuu. Muuttaakin pitäisi, mutta ensi kuu on käytännössä pyhitetty sille, koska en tahdo tehdä sitä missään kahden päivän kiireessä. Tänäänkin käytiin treenaamassa keikkoja varten, kuten nyt on käyty joka päivä muutenkin, ja alkaahan se pikkuhiljaa jotenkin päin sujua. Heti Cut To Fitin treenien jälkeen menin Taserin treeneihin ja pistettiin sielläkin vähän jotain nauhalle, Kaikki uudemmat on nyt ainakin jotenkin päin narulla. Tämän jälkeen alkoi olla jo melko hapoilla, kun ei ollut aamupalaakaan tullut syötyä. En kyllä syönyt yhtä leipää enempää sen jälkeenkään, kun ei täällä kämpässä vain ole mitään, mutta jos sitä nyt vaikka edes appelsiinin söisi.

Olen tällä hetkellä 20 euron päästä loopperin rahoituksesta. Jos pedaali kerkeää mennä, voi vähän vituttaa, joten toivotaan että ei, ennen kuin rahat on kasassa. Olen kyllä aina yhä uudelleen hämmentyneen kiitollinen ja hölmistynyt siitä miten ihmiset ovat valmiita auttamaan tällaisissa tilanteissa, etenkin kun sitä aina olettaa ettei mitään näitä hommia edes näe tai lue kukaan. Kiitos kaikille jotka ovat auttaneet. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, kun takana on näin monta kilometriä kivireen vetämistä ylimäkeen palavien skorpionien sateessa. Eikä tämä tästä taida mihinkään loppua. En jaksa uskoa, että tämä Suomen kokoisessa maassa mihinkään muuttuisi tai ketään kiinnostaisi yhtään enempää kuin tähänkään asti. Väsyttävää on vain se jokin sellainen sisäsyntyisen oloinen katkeruus ja kateus, jolla tunnutaan torppaavan muiden juttuja niin paljon kuin mahdollista siksi, ettei omista oikein tule mitään. Ei kai niistä omista hommista voi mitään tullakaan, jos ei niihin keskity ja kurkistelee vaan koko ajan toisen juttuja. Keskittyy omiin asioihinsa vaan, niin ainakin saa asioita aikaan, eikä vain puhu niistä koko aikaa.

Eilen nauhoitettiin illasta jonkinlainen Käki-sessio, josta tuli After The End of The World. Laitan sen tännekin kunhan internet tekee tehtävänsä, mutta siitä tuli ehkä yksi parhaita juttuja, minimalistinen, nihilistinen erämaa, jossa geiger-mittari rutisee ja tuuli pyyhkii tomua ympäri maita ja mantuja. Hämyistä ja synkeää jumitusta, jossa ei taas kaikenmaailman keskittymishäiriöisille tapahdu yhtään mitään, mutta jossa asiat muuttuvat silti hitaasti koko ajan. Nyt pitäisi lähteä käymään Kankaanpäässä, viemään ja tuomaan tavaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti