Statistiikkaa

Laskeskelin tuossa huvikseni seuraavaa:

-Olen tehnyt bändien kanssa tai itsekseen 176 albumia, EPtä tai miten kukakin niitä tahtoo määrittää tai ajatella. Itse en.
-Soittanut ainakin päälle 300 keikkaa ympäri Suomea ja Eurooppaa, bändejä on ollut 14.
-Olen kirjoittanut 7 kirjaa, joista neljää en ensin pitänyt "oikeina" kirjoina, kun ne oli julkaistu vain digitaalisena, mutta Kansallisarkistolle ne ovat oikeita julkaistuja kirjoja, joten miksei minullekin sitten. Lisäksi olen kirjoittanut neljä vihkoa proosaa ja runoa englanniksi ja suomeksi. 
-Tauluja on varmaankin päälle sata, piirrustuksia tuhansia, videotekeleitäkin kymmeniä, vaikka isoin osa niistä onkin musiikin visualisointia.

Pointtina tuolla kaikella oli lähinnä se, että jos tahtoo tehdä taidetta, joka koskettaa kanssakuolevaisia ja auttaa välittämään omaa tietoisuutta muille, siihen ei tarvitse levy-yhtiöitä, julkaisijoita, mitään suurempia tekosyitä viivyttää luovuutta. Jos se paino on nimenomaan sillä luovuudella ja itseilmaisulla, välttämättömyydellä ja tarpeella tehdä asioita. Mikäli taas tahtoo saavuttaa sillä jotain minun silmissäni turhaa ja typerääkin, kuten muiden ihmisten arvostus tai levymyyntiä tai rahaa ja mainetta, kannattaa tehdä asiat jollakin muulla tavalla. Eikä se ole sen enempää väärin kuin tämäkään. Jokainen tekee täsmälleen niinkuin tahtoo. Minä rakastan tässä aivan kaikkea, myös kaikkea sitä pientä ärsyttävää duunia, kuten somettamista, koska parhaimmillaan se tavoittaa satunnaisia, uusia ihmiskontakteja joita ei olisi voinut syntyä mitään muuta kautta. Harmillisinta on se, että tavallisimmin se ei tavoita ketään ja kaikki se työ tuntuu täysin turhalta työltä, kunnes ihmiset sitten livenä tulevat taas sanomaan, että hienoa duunia. Se on hämmentävää, koska sitten vaan vaivaantuneena koitan ohjata keskustelun jonnekin muualle, kun taas internetissä ollessa minulla olisi mahdollisesti enemmänkin aikaa ja mielenkiintoa ajatella ja keskustella tekemisistäni. 

Toisaalta välillä minulle tekisi ihan hyvää käydä jossain ihmisten ilmoillakin, kun voi mennä viikkoja etten puhu kenellekään muulle kuin itselleni ja satunnaisesti kaupan kassalle, tai torjun jonkun tutun moikkauksella kun he selvästi tahtoisivat jäädä keskustelemaan pitemmäksi aikaa ja minä en.  Tuntuu vain, että kun tässä on nyt saanut taas järjestää keikkoja ja muuta sellaista, on saanut asioida ihmisten kanssa ihan riittävästi ja tekee mieli vetäytyä taas vain eristykseen omaan itseensä, keskittymään omaan työhönsä ja katsomaan mitä siellä pään sisällä taas tapahtuu kun sen jättää kiehumaan itsekseen.  Tässä työssä pidän lopultakin juuri siitä yksin olosta, en minä ole koskaan ollut yksinäinen itsekseni, olen ollut helvetin yksinäinen menneisyydessäkin lähinnä muiden kanssa, kun ihmiset alkavat sulkea minua ulos kaikenmaailman määritelmillä, "absolutisti", "outo", milloin mitäkin, aina ihmiset jotain keksii. Siksi ilman niitä on monesti paljon parempi.