sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

9 tuntinen keikka takana

Viimeyönä soitettiin siis 9 tuntinen keikka about sinä aikana, joka ihmisten tulisi käyttää nukkumiseen, kello 21-06. Se oli melko pitkälti täydellinen trippi, joka oli yllättävän kuluttava paitsi fyysisesti, ennen kaikkea psyykkisesti. Vieläkin tuntuu olevan olo melkolailla tyhjä ja hankala, mitä vasten voi tuntua absurdilta se, että siellä soitettiin pitkälti ei kenellekään viimeiset pari tuntia. Mutta kyseessä onkin Käen kanssa aina konseptuaalinen taideteos, installaation rakentaminen tilaan ja aikaan. Kuuli sitä tai ei. Järjestäjänä pyörinyt Eetu Floor tosin taisteli väsymyksestä huolimatta urheasti koko yön läpi. Koko homma kuitenkin saavuttaa enemmän ihmisiä internetin välityksellä, kuin mitä se kykeni mitenkään saavuttamaan tapahtuessaan. Streamasin muutaman tunnin siitä instagramiin, ja vaikkei kukaan varmasti ole jaksanut katsoa tai kuunnella niitä kokonaan, on niitä kuitenkin vilkuiltu jonkun verran. Itselle mielenkiintoinen aspekti tässä on koittaa katsoa noita videoita nyt ennen kuin vuorokauden aikaraja tulee täyteen ja ne häviävät bittiavaruuteen lopullisesti. Kuin yrittäisi pitää kiinni häviävistä muistoista tai unista, joiden katoamista ei voi mitenkään estää. Tässä on kuitenkin pari pätkää jotka sain jotenkin päin kiinni. Nauhuri nauhoitti sen mihin patterit aina kulloinkin riittivät. On jotenkin hämmentävää ajatella, ettei tässä ole edes yhdeksäsosaa siitä musiikista, joka virtasi lävitse tuossa yön aikana. Se virtasi, kupli, suli ja muuttui koko ajan. Aamulla naurettiin, että on hienoa miten Sopenkorvessa voi tykittää musiikkia koko yön, eikä ketään kiinnosta oikeastaan yhtään. Kukaan ei tullut käskemään, että lopettakaa meteli, kukaan ei tullut häiriköimään, ne ihmiset jotka tulivat, istuskelivat nuotiolla ja olivat rauhakseltaan äänen kanssa.. Kokemuksena hieno.



Se oli ehkä psykedeelisimpiä yksittäisiä taideteoksia, joita olemme tehneet. Antaa yön tulla, antaa väsymyksen tulla, antaa yön väistyä aamun tieltä ja vain soittaa, antaa sen kaiken tulla ulos ja vaikuttaa psyykkeeseen omalla tavallaan. Hämärtyminen ja yö, etenkin sytytetty tuli vaikuttivat siihen paljonkin, ja välillä tietoisuuden yli pyyhkäisi vain jonkinlainen epämääräinen synkronisiteetin aalto, jossa minä ja Cédrik soitimme taas yhtenä olentona, kommunikoimatta mitään, soittaen vain ja ainoastaan juuri sen mitä pitää. Se on Käki-touhujen hienoin puoli. Siihen nähden, että olemme tunteneet vasta pari vuotta, soitamme kuin ihmiset jotka olisivat soittaneet yhdessä pennusta asti. Ei tarvitse ajatella yhtään mitään. Kaikki vaan toimii. Käki on hienoimmillaan silloin, kun se ei tarvitse yhtään ajatusta. Kun se on pelkkää ääntä. Siinä ei ole vääriä ääniä, siinä ei voi tehdä mitään väärin. Kanssamme jossain vaiheessa yötä soittamaan tullut tuntematon nainenkin totesi, että tämä on hirveän kivaa vaikkei hänkään mielestään osannut soittaa mitään. Jos siitä tulee ääni, ja jos se soi osana kokonaisuutta, se riittää. Tärkeimmät ajatukset onkin tiivistettävissä helposti neljään sanaan.

Kuuntele. Älä. Katoa. Introverso!

Kuuntele musiikkia, anna korvien soittaa. Älä ajattele. Älä soita mitään mitä ajattelet, että "tämä kuulostaisi siistiltä" tai että "kun soitan tämän niin kaikki kuulevat, että osaan soittaa hienoja juttuja". Älä. Älä ylipäätään yhtään mitään. Ole veitsi joka leikkaa kaiken egoistisen tai "tajuntaisen" pois jo ennen aikojaan ja anna alitajuntaisen tulla ulos. Katoa ääneen, anna itsesi hävitä kokonaan ja tule yhdeksi sen kaiken kollektiivisen kanssa, jota siinä tuotetaan ulos. Anna alitajunnasta valuvien mielikuvien ja introspektiosta versovien kuvien olla ainoa tietoisuus ja anna äänten kuvittaa sitä ja luoda lisää kuvia loputtomassa loopissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti