keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kustannuspulmakulma

Tuntuu kuin olisin täynnä sähköä, ei vain ruumiini ja jäseneni vaan koko mieleni täynnä ylijännitettä joka voi räpsähtää jonkun sormille ellen pura sitä johonkin. Onneksi saan purkaa sitä tässä lähipäivinä oikein urakalla, kun vaan maltan skarppailla nyt. Arvatenkin kävi juuri niin, että kun migreenin takia torkuin päiväunia, ei nyt nukuta yhtään. Dokumenttien sijaan katselin youtubesta Mitchell & Webb Situationia, joka oli outo, kun naururaita oli jätetty pois, mutta niille oli selkeästi tehty tilaa. Siinä on oudolla tavalla ihan inasen nyrjähtänyt tunnelma. Tekisi mieli kirjoittaa runoja, mutta yritän padota sitäkin energiaa nyt hetken aikaa, etten vain kirjoittaisi jotain yhdentekevää paskaa, pastissia itsestäni. Löysin jopa yhden uuden pienkustantamon, jonka katsomus asioista vaikuttaisi olevan melko samanlainen kuin omani, ja laitoin viestiä josko kiinnostaisi ottaa jonkinlaisia painoksia kirjoista, kun näissä kuukausi sitten julkaistuissakin aletaan olla jo puolivälissä, eivätkä ne varmasti riitä kuitenkaan oikein mihinkään. Tahtoisin myös löytää sellaisen kustantamon, jonka kanssa voin tehdä duunia pitempäänkin, kokeilla juttuja ja tehdä outojakin asioita, sellaisen pienen puljun jossa ymmärretään miten nämä hommat kuuluu tehdä. Tämä vaikuttaisi sellaiselta, mutta en välttämättä osaa taas keulia mopolla ovesta läpi ilmaistakseni riittävän tehokkaasti sen, että minä olen se tyyppi, johon pitäisi nyt sitoa kaikki rahat ja aika ja energia.

Mutta sellaisen harhan vallassa kyllä elän, että tekstini kate riittää. Tiedän, että se on tässä ajassa merkittävää ja tärkeää, tätä aikaa niputtavaa tekstiä perspektiivinsä ja voimansa kautta, vaikkei valtaosa ihmisistä sitä sulattaisikaan. Se ei pelaa kirjallisuuden säännöillä, se ei ole kritikoitavissa, koska kritiikki on kirjallisuuden peliväline ja jotain sellaista, jolla arvotetaan "oikeaa kirjallisuutta", oikeiden kirjailijoiden julkaisemaa tuotetta, jota kuluttajat ostavat ja käyttävät ja joka vanhenee nopeammin kuin paskapaperi. Minun tekstini on, aivan kuten musiikkikin, suodattamatonta tietoisuutta, ampumahaavoja jotka vuotavat joka tapauksessa, painoit kätesi sen päälle tai et, postmodernia dadaa informaatioajan aistiärsykkeiden vyöryssä. Se tulee sieltä jostakin syvältä, mitä Michael Girakin kuvaili sanoilla “that deep sex death place in your stomach”.  Ne jotka tuntevat sielusuolensa mutkat, tajuavat sen kaiken kyllä. Vaikeinta se on varmasti sulattaa kaikille niille, jotka eivät tahdo ajatella asioita syvemmälle, niille tyypeille jotka keskeyttävät keskustelut alkumetreillä toteamalla, että "vittu miten diippiiii!". Sellaisille ihmisille minulla ei ole oikeastaan mitään asiaa. Mutta mielensä koluajille, niille jotka "täydellä liekillä elämisen" sijaan roihuavat tulisena pallona oman sielunsa pimeydessä, niille nämä kaikki voivat tarjota jonkinlaisen lohdun. 

Saa nähdä tuleeko tästäkään mitään. Aivan yhtä todennäköisesti voin olla paska, ja sekin on ihan okei. Silloin voi tulla paremmaksi. On oikeastaan parempi olla paska, kuin olla hyvä ja jäädä silti aikansa unohtamaksi. Toki tiedän, että tässä maailmassa missä enemmän tai vähemmän kaikki asiat menevät suhteilla, tuo kysymys ei ole edes relevantti, sillä ei ole väliä siinä vaiheessa kun sopimukset solmitaan muin perustein, kuin puhtaasti materiaalin vuoksi. Mutta ymmärrän hyvin miksi isot kustantamot hylkäävät tekstejäni aina kun niitä sinne satun pistämään. En oikeastaan odotakaan myöntävää vastausta, koska isommat kustantajat eivät julkaise mitään tällaista. Ja juuri siksi kerkesin jo ujosti innostua tästä kustantajasta. Sitä ei tapahdu usein.  Toki voin tehdä kaiken itse, kuten tähänkin asti, mutta ehkä sitä on jo todisteltu riittävästi, että tarvittaessa niinkin kykenee tekemään. Helpottaisi huomattavasti kun aivan kaikki asiat eivät olisi omilla harteilla. Joku voisi esimerkiksi ostaa vastuulleen kaiken promoamisen ja keikkojen mainostamisen, niin voisin lopettaa internetissä roikkumisen lähes kokonaan. Vihaan noita juttuja yli kaiken, muttei ole vaihtoehtoakaan, kun ei niitä kukaan muukaan tee. Toisaalta en taas tiedä osaisinko antaa jonkun hehkutella perättömästi näitä hommia kuitenkaan. Omista tekemisistä kertominen, vaikea huume on. 

Huminoita on näköjään tehnyt uuden levyn, ainakin tämä biisi kuulostaa juuri niin hyvältä kuin edellistenkin perusteella voisi olettaa. Yritin saada heitä Psych festeillekin, mutten koskaan saanut mitään vastausta. Joskus toiste ehkä sitten. 


2 kommenttia:

  1. Kuulostipa Huminoita kiintoisalta. Aivan uusi tuttavuus minulle joten kiitos jakamisesta. Ja tsemppiä tekstisi ja musiikkisi levitykseen,...👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, kannattaa tsekata etenkin edellislevy All is Two! Todella hienoa instrumentaalifiilistelyä. Muutenkin tuo Oulun psykedeelisen musiikin tarjonta on mieletöntä, The Botherers, The Aeon, Riutta, Seli Seli, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi esmes on kaikki kovia. Ja vaikkei Oulusta olekaan, niin myös Malamujér kannattaa checkailla, mutta kohta varmaan kirjoitan siitäkin enempi.

      Poista