torstai 7. kesäkuuta 2018

Kirjoittaminen on hienoa puuhaa.

Kirjoittaminen on kyllä hienoa touhua. Etenkin siksi miten iso osa kirjoittamisesta tapahtuu jossain ihan muualla kuin koneen ääressä, kävellessä kirjoittaa kaikkein parhaiten, sitä myöten tulee kuulleeksi satunnaisia asioita, varastettua kaikenlaista sieltä täältä, junaradan kiskojen kolinoista teollisuustuuletinten hurinaan, humalaisten ja nistien riitoihin, kaikkeen mahdolliseen... Maailma kirjoittaa isomman osan asioista puolesta, kun vaan pitää korvat auki. Kun elää maailmassa joka on täynnä sivuhahmoja, ei voi välttää niiden valumista kirjoihinkaan. Tämä seuraava kirja tulee olemaan ehkä enimmäkseen sivuhahmoja, jonkinlainen kaleidoskooppinen kollaasi outoja paskapäitä sekoilemassa satunnaisuuden kourissa.

Tässä tuli myös löydettyä taas nämä, taisin jakaa ne edellisellä kerrallakin silloin kun tulivat. Kaikenlaisia vastaavia podcasteja saa linkkailla alle, tässä vaiheessa ne menevät vaikkapa "tutkimusmateriaalista", vaikka iso osa kulttuuripainosta on tuttua jo ennestään ja vielä isomman osan tuosta maailmasta näkee kun lähtee ovesta ulos ja vaikka kirjaston puistoon päivystämään puoleksi tunniksi. Saa nähdä mitä tästä projektista tulee, mutta eiköhän tästä jonkinlainen kakku kasaan leivota. Vaikka tuskin tätäkään kukaan julkaisee, mutta se nyt taitaa olla jo mennyt juna näissä hommissa. Ehkä sitten kun voin sanoa, että myin jo kaikki painokset loppuun, vaikkeivät ne viittäkymmentä isompia olekaan. Mietin noita podcasteja kuunnellessani sitä miten hienoa on, että saan olla osana tätä puolta kulttuurista, niitä pohjamutia joita ihmiset eivät tunnista ja tunnusta, mutta jotka todella muovaavat kulttuurin suuntaa, koska tiedän omienkin tekemisteni vaikuttavan jatkuvasti ihmisiin, jotka tavoittavat omilla tekemisillään suurempia yleisöjä, kuin mitä minä tulen ehkä koskaan tavoittamaan. Siitä tulee sellainen olo, että vaikka tekemiseni jätetään julkaisematta ja näyttelyt hylätään jo ennakkoon, minä olen virus joka leviää sanojen välityksellä muihin luoviin yksilöihin, ajatukset tartuttavat koko maailman yksi ihminen kerrallaan... Varastakaa kaikki mitä minulla on! Levittäkää se ympäriinsä!

Kohta voi olla taas korkea aika käydä nukkumaankin. Olen ylpeä itsestäni, kun selviän tekemisistäni huolimatta petiin jopa ennen kello viittä. Olkoonkin, että vain pari tuntia. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että herään jo yhdentoista nurkilla pitkien unien jälkeen. Päivä pitenee oikeastaan molemmista päistä ja turhimmat tunnit tulee nukuttua. Hyvä diili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti