sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Junkyard Shaman - Unwanted Songs



Tässä on levy, joka koostuu lähinnä asioista, jotka meinasivat jäädä julkaisematta. Kaksi ensimmäistä osaa nauhoitin marraskuussa 2017, kun isäpuoleni teki vielä kuolemaa, vihasin niitä mutten nyt ymmärrä miksi. Viimeinen osa on koottu näistä, sekä kaikenlaisista käyttämättömistä ja käytetyistä nauhoituksista, tein kaikesta kollaasin, joka loppuu Ajatuskoneesta otettuun runoon. Kokonaisuudessaan se kestää 71 minuuttia, mikä voi joillekkin olla haasteellinen mitta, mutta olen itse kuunnellut sen tänään jo kahdesti kokonaan ja muutenkin pyöritellessäni sitä noin muuten.  Ajattelin jossain vaiheessa kasata myös levyllisen kaikesta sellaisesta mitä olen tehnyt tässä muille, vaikkei minulla aivan kaikkea olekaan enää tallessa. Ainakin Koivu ja Täh!-projektin äänimaailmat onnistuivat sen verran hyvin, että ne tekisi mieli laittaa joskus jakoon, mutta ehkä tämä on sellainen juttu joka tehdään kymmenen vuoden päästä, sitten kun niitä on muutaman tunnin verran.

Tänään vietin päivän veljeni kanssa. Käytiin käveleksimässä, lojuttiin ja sössötettiin koko päivä kaikkea turhaa. Aivan hyvä lauantai, Tein vielä mustikkapiirakankin, ja vaikka aluksi taas ärsyttikin se, miten kaikkien pohjien taikinoiden reseptit ovat aina alimitoitettuja, niin aivan hyvä mustikkapiirakka siitä silti tuli. Enemmän mustikkaa kuin pohjaa, mutta mikäs siinä, soijavaniljakastikkeen kanssa täydellistä.  Muutenkin tuli syötyä paljon kaikenlaista. Syöminen on mukavaa puuhaa silloin harvoin kun on rahaa, tai joku muu maksaa siitä. Liian usein sitä iloa ei ole tarjolla, ja kohta ne rahat luultavasti taas loppuvat.

Viimeyön unet ovat antaneet ajatuksia, vaikka niiden viitteet ovatkin selkeitä ja suoria. Materiaali tosin on yksityisyytensä vuoksi sellaista, etten voi sitä muiden ihmisten vuoksi jakaa, mutta sitä vasten ainakin oli selkeää, että nuo pois heitetyt hyönteiset olivat ajatuksia, jotka palasivat siitä huolimatta, että yritin heittää niitä ulos ikkunasta. Ikkuna oli sikäli väärä sana, että huoneesta puuttui yksi seinä.

Tahdoin kirjoittaa vielä epäonnistumisesta. Lähinnä siksi, että niin monet ihmiset pelkäävät epäonnistumista ja siinä lähinnä häpeää muiden silmissä niin paljon, etteivät uskalla yrittääkään juuri mitään. Minä olen epäonnistunut jo tähän lyhyeen ikään useammin, kuin monet yrittävät elämänsä aikana, mutta se on minulle jopa mieleistä. Se pakottaa ottamaan askeleen taaksepäin ja käynnistää korjausprosessin, ajatustyön. On pakko pyrkiä ratkaisemaan eteen tullut ongelma jollakin toisella tavalla. Siitä minä nautin suuresti. Vaikka olisin epäonnistunut saman asian kanssa monestikin, aina ratkaisuun pääseminen tuntuu vähän tylsältä. Se oikeastaan onkin iso osa siitä levottomuudesta ja ahdistuksesta, jota nykyisin tunnen. Jos ei mitään ole kesken. Jos ei ole keikkoja kalenterissa, jos ei ole tauluja kesken tai musiikkia tulossa. Siitä kirjat ovat hyviä projekteja. Niiden kesken pitäminen helpottaa, ja ne kirjoittavat itseään vähän kerrallaan. Lisäksi jos ahdistaa, sen voi kirjoittaa kirjaan.  Kirjan kanssa saa luultavasti aina myös epäonnistua uudestaan ja uudestaan, kun koittaa tyrkyttää sitä jollekin kustantajaksi, ja kaikki näyttävät sormea. Mutta sellaista se on. Swansin Failure soimaan vaan ja tuijottamaan seinää taas yhdeksi yöksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti