maanantai 16. huhtikuuta 2018

Musiikkihommia.



Oli hienoa käydä kävelemässä koiran kanssa ympäri teollisuuspihoja, kun korvissa soi tämä Dale Cooper Quartetin levy ja ensimmäinen kevätsade ripotteli kasvoille oranssien katulamppujen alla. Tuollaiset pienet hetket elämässä ovat helvetin hieno asia. Musiikki on maailman hienoin huume. Ja lääke. Drug. Parempi sana englannissa, kuin suomessa. Kieli onkin ollut ajatusteni kantavana teemana tänään, koska mietin tuota LP-levyä ajatellen, että vaikka kuinka olisi ollut primus englannissa jostain neljävuotiaasta asti, tuntuu suomen kieli kolisevan kivemmin kaikenlaisten romujuttujen päälle. Se myös ottaa pois sen lapsellisen artikulaatiokuumotuksen, joka näemmä hiipii ihon alle nauhoittaessa, vaikka oikeasti tiedänkin ettei aksenteissa ole mitään vikaa. Sitä paitsi ei se nyt mitään rallienglantia ole, lähinnä tietyt b:t poksahtelevat kovemmin ja muuta, mikä heti tuntuu johtavan oton hylkäämiseen. Ehkä nauhoitan levystä kummankin kielisen version ja pistän paremman pihalle. Tai teen kumpaakin 50 kappaletta. Eli maksan suunnilleen tuplamäärän levyistä, heh. Saa nyt nähdä, parasta olisi kun tätä ei pitäisi maksaa itse ollenkaan, mutten pidätä hengitystäni sen suhteen.

Olen onnellinen siitä, että immuniteettini ja paranemiskykyni on hyvä. Torstaina tulin kipeäksi, pari päivää meni vähän niistellessä ja yskiessä, ja tänään lähinnä yskitään viimeisiä limoja pois. Parissa päivässä läpi sama sykli, joka on vienyt niin monet nyt pariksi viikoksin sängyn pohjalle. Luultavasti kävi vain hyvä säkä, sopivassa suhteessa lepoa ja kevyttä tekemistä, joka ilta teetä ja hunajaa. Katupöly tekee nyt kyllä melkein pahempaa kurkulle, kuin yskät ja nuhat ylipäätään.

Musiikkia on tullut viime aikoina ostettua ja kuunneltua taas todella paljon. Ei voi valittaa, eikä vituta mikään, kun saa pyöritellä levyjä ja inspiroitua ja piirrelläkin ehkä pikkuhiljaa, kunhan käyn taas ostamassa pienempiä kyniä ensin. Tuntuu, että kaikki kynät ovat liian isoja. Olen koittanut katsella kokoelmiin lisää vinyyliä, koska hyllyssä on vielä yksi tyhjä kohta mihin sitä uppoaisi jonkun verran, mutta esimerkiksi tuo Dale Cooper on kahden vinyylin mitassaan hiukan epäkäytännöllinen piirtämiseen puolten vaihtelun kanssa. Toki äänimaailma myös toimii hienommin ja hämmentävämmin omassa hämyisessä ja rahisevassa muodossaan. Juuri tällaiset levyt inspiroivat tuon omankin proggiksen vinyylille laittamista, se on aivan sama asia kuin mustavalkoisissa kuvissa, joita on joko ali- tai ylivalotettu, tai kehitettäessä kikkailtu. Tietynlainen abstraktio irrottaa arkipäiväisen asian tavallisuudestaan ja tekee siitä jotain todella transsendenttia. Se on mielestäni olennaista kaikessa abstraktimmassa taiteessa, etenkin musiikissa. Kun menen lavalle ja näytän, että tässä on erilaisia metallinpätkiä, jousia ja säilykepurkkeja, ei kukaan varmaan oleta, että siitä kykenee saamaan ulos jotain musiikin kaltaista. Tai ainakaan mitään kovin kaksista. Mutta niin sitä vaan mennään, syvemmälle tietoisuuden ja kykyjen ja alkuasetelmien rajoitusten läpi, luoden jotain uutta epämääräisistä ja arkisista lähtökohdista. Se on hienoa.

3 kommenttia:

  1. Laitan sulle loppuviikosta pari hyvää piirtelyvinyyliä tulemaan postilla. En ole itse kuunnellut niitä vuosiin, menee parempaan käyttöön jos sinä innostut niitä kuuntelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa!

      Poista
    2. Eipä mitään. Mulla hajosi soitin vuosia sitten ja en ole tähän päivään mennessä saanut aikaiseksi korjata sitä. Turhaan pölyttyvät siis nurkissa, kiva vaan antaa sellaiselle joka ehkä niitä kuuntelee!

      Poista