torstai 26. huhtikuuta 2018

Mika Heinosen perintö

Tämä on ollut päivä joka ei ole vienyt yhtään mitään asioita eteenpäin, mutta silti kaikki on valunut omalla painollaan ja olen kaikkeen melko tyytyväinen. Hetkellisesti ainakin. DHL:n piti toimittaa sanelukoneen kasetti, tuli tekstiviesti, että se toimitetaan 12-17 välillä. Tästä syystä jäin päivystämään kotiin, enkä mennyt opettajani viimeiselle luennolle, mistä lisää kohta. Odotin, eikä kukaan tullut lähellekään rappukäytävää, yhtäkkiä tuli viesti, että emme tavoittaneet teitä, yritämme huomenna uudestaan. Sanon, että vitutti aika huolella. Ja jos tämä toistuu huomennakin, alkaa tulla ruumiita. Tämä päivä oli kyllä aika helvetin huono alku minun ja DHL-ukon ystävyydelle, koska alunperinkin olin siirtämässä pakettia maanantailta tiistaille, eikä eilen kuulunut mitään. Tänään olin varautunut menemään tuolle luennolle ja viemään harjoittelusopparin paperit kouluun, mutta kun nyt pääsin kouluun vasta puoli kuuden korvilla, ei siellä ollut auki yhtäkään ovea, jonne olisin voinut ne jättää. Lopulta jätin ne avonaisessa kuoressa opettajan työpöydälle. Tietosuoja is strong in this one.

Mutta se luento. Opettajani, kuvataiteilija Mika Heinonen jäi eläkkeelle ja piti viimeisen luentonsa muotsikassa, mitä onnekseni pystyi seuraamaan nettistreaminakin. Se oli hieno luento, ja otin sen nauhalle kokonaan. Sen keskipisteessä oli painotus siitä, että opettajan tehtävä ei ole rakastua omaan ääneensä ja antaa mitään oikeita vastauksia opiskelijoille, vaan pitää huoli siitä, että he löytävät oikeita kysymyksiä joiden kanssa työskennellä. Samoin puheesta paistoi huoli siitä, että taide ja sivistys, joiden pitäisi olla opetuksen filosofinen paino ja ydin, tulevat vain yhdeksi pintapuoliseksi kivaksi osaksi "designia", hahmottamista auttavaksi mutta päälle liimatuksi lisäosaksi. Tiedän sen huolen olevan täysin validi, koska sitä meillekin taideaineista pitkälle toitotetaan; plastinen suunnittelu on ohjelmassa, koska se auttaa hahmottamana kolmiulotteista muotoilua, ei siksi että se auttaa tutustumaan itseensä tekijänä ja löytämään tapoja hahmottaa maailmaa oman tekemisen ja silmän kautta. Heinosen omissa töissä, etenkin veistoksissa minua kiehtoo se rauha, joka syntyy sellaisen ihmisen päässä, jonka luontosuhde ja hiljaisuuden taju on kunnossa. Se on äärimmäisen tärkeä ulottuvuus.

Minulle Heinonen tuntuu yhdeltä niistä harvoista todellisista Opettajista, koska meidän välinen vuorovaikutuksemme muodostui melko pitkälti keskustelujen kautta. Muut menivät syömään, mutta minulla ei ollut siihen rahaa, joten jäin luokkaan istumaan ja keskusteltiin taiteesta, musiikista, filosofiasta, milloin mistäkin. Heinosen ohjauksessa tein myös elämäni ensimmäisen ja mahdollisesti myös viimeisen pronssivalun, mikä oli jo kokemuksena vahvasti seremoniallinen ja harras, vaikuttava. Tuon opettajan vaikutus oman tieni löytämiseen tässä viime vuosina, itsevarmuuden lujittuminen siinä, että joku ottaa työsi vakavasti, on myös varmasti valtava. Ja uskon, että päälle 30 vuoden aikana hän on ollut vastaavanlainen voima lukemattomille tuosta koulusta valmistuneille.

Menisin jopa niin pitkälle, että sanon Heinosen olleen nähdäkseni se merkittävin asia, ainakin tänä minun aikanani, jonka varjolla muotoiluinstituutista on voinut puhua mitenkään merkittävänä laitoksena. Kaikki muu on ajettu bisneksen ja design sössönsöön kuiluun, palvelemaan taloutta ja tuottavuutta, mutta Heinonen on pitänyt yllä sitä sisäistä anarkiaa ja itsetutkiskelun metodien kalustoa, joka on taiteen tekemisen kannalta välttämätön. Toki minunkin luokallani on vähemmän taiteellisesti orientoituneita ihmisiä, joille tuollainen on vain höpötystä ja epämääräistä, koska he ovat jo sisäisesti niin ehdollistuneet siihen maailmaan, jossa heidän pitää tuottaa jotakin ennen deadlinea. Törmäsin samaan, kuin nuvallakin koulussa; ihmiset eivät osaa olla itsekseen oman päänsä kanssa. Kun sitä tutkii riittävästi, se hiljentää kaiken ylimääräisen tehdessä. Jää vain tekeminen. Ja se sama hiljaisuus näkyy nähdäkseni Mikan veistoksissa. Se on hieno perintö, kuten kaikki ne taiteilijat, jotka hänen opetuksestaan ovat maailmalle lähteneet. Siinä vaiheessa, kun hän luki runoaan musta peruukki päässään en voinut kuin vetää kättä lippaan ja naureskella itsekseni, että shine on you crazy diamond! ja toivottavasti nähdään vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti