perjantai 20. huhtikuuta 2018

Hyvä päivä.

Tämä oli hyvä päivä. Kirjoittelin vähän juttuja tuota tulevaa iisakinkirkkoa varten, minkä jälkeen menin koululle. Harjoittelukuviot selkenivät taas hieman ja kaikki tuntuu olevan sen suhteen okei. Koululla oli myös elektroniikkaroskis josta dyykkasin muutaman kameraobjektiivin, mikin ja transkriptiomasiinan, mikä tuntui merkiltä siitä, että on etsittävä sanelukone. Laitoin facebookiin ilmoituksen, ja eräs hieno ihminen lähettää minulle sellaisen. Maailma on kyllä täynnä aivan helvetin hienoja ihmisiä, enkä voi oikeasti tehdä juuri muuta, kuin kiittää teitä kaikkia syvästi, koska en tiedä mitä muutakaan osaisin tehdä.

Kaikki tuntuu menevän jotenkin taas turhan hyvin nappiin, mutta ei nyt vielä krebailla täysillä. Sen sijaan voi istuskella kotona ja rakennella soittimia. Koska pidän metallisista äänistä ja minulla on nyt helvetin hyvä kontaktimikki, jonka Cédrik rakensi läkeröl-rasiaan, olen rakennellut kotona pieniä akustisia metallisia soittimia. Näitä tullaan kuulemaan spokenword levyllä taustana sen verran kuin siihen nyt taustoja laitan. Näkee sitten lähempänä. Tässä pari kuvaa näistä, purkki on saatettu nähdä keikoillakin, jos ollaan nähty keikoillakin. Instagramissakin saatan testailla näitä liveissä toisinaan, vaikkei kukaan niitä livenä taida katsoakaan.

Rustophone

Purkkipommi

Junk Shaman Drum



Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos ko. pulju tahtoo tuotteitaan minulle lähettää, niin hemmetti tässä on kerrankin firma jolle voin myydä sieluni. Nimittäin 3 Kaverin Jäätelö on tehnyt sen verran hyvää kamaa, että jos ette ole maistaneet, niin suosittelen vahvasti. Etenkin nämä täysvegaaniset jäätelöt ovat olleet erittäin hyviä! Tyhjennän tässä juuri kookos-ananas-jäätelöä, jota kohtaan tunsin pelonsekaista jännitystä, mutta tämä on oikeastaan kuin olisi soleroa purkissa, mitä nyt vähän parempi. Eli jos tällä mainostuksella irtoaisi vaikka parin kuukauden jäätelöt, niin meikän pakastelokero vetää arviolta tuollaisen 30 litraa, vink vink. Ei niin täynnä KAIKKEA kuin Ben & Jerry'sit, vaan sellainen terve rajaus näissä mauissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti