maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ajatuskone

Melko samoilla linjoilla kuljetaan Sähkön kanssa, eli jos pitää siitä niin eiköhän tämäkin kolahda. Tavallaan tämä on kyllä erilainenkin, jotenkin yhtenäisempi ja kirjoitettu lyhyempänä aikana. Oikeastaan voi ajatella, että tämä käsittelee tätä muuttoa ja eristäytymistä tänne syrjään, pois ihmisten maailmasta. Vainoharhoja, ajatuskoneen loputonta pulputusta, Sähkön jälkeistä digitaalista höyrystymistä, kuolemasta selviytymistä. Lisäksi tietynlaista sukupolvikokemusta. Ylellä oli tämä mielenkiintoinen palvelu, johon voi valita synnyinvuotensa ja näkee ihan kylmää dataa omasta sukupolvestaan. Ensimmäinen vastaantullut lause oli niin pysäyttävä, että iskin sen runokirjan takakanteenkin saman tien, etenkin kun se sopi runoihinkin hyvin: "Vuonna 1989 Suomessa syntyi 63 348 lasta. Teistä 2 prosenttia on kuollut. Tavallisimmat kuolinsyyt ovat itsemurha, yliannostus, syöpä sekä liikennetapaturmat." Heti vuotta vanhemmissakin liikenneonnettomuudet vaihtuvat verenkiertoelinten sairauksiin. Meissä laman lapsissa on paljon asioita, jotka ovat yhteisiä meille kaikille. Alkoholistivanhemmat. Itsensä tappaneet vanhemmat. Ylipäätään traumoja aiheuttaneet vanhemmat. Tietynlainen sukupolvikokemus tässä olemassaolossani on aina ollut läsnä. Se sukupolvi, jonka lama pilasi. Lama purki alta sen maailman, jonka pohjalle vanhempien odotukset elämästä oli rakennettu, ja toisaalta vaurioitti meitä riittävän syvästi, ettemme osanneet sopeutua tähän nykyiseen maailmaan riittävän hyvin, toisin kuin vaikka 90-luvun lopussa/ 2000-luvun alussa syntyneisiin nähden. Toki olen kyennyt rakentamaan itseni uudestaan ja pääsemään edes jotenkin kiinni tähän maailmaan, mutta silti se tuntuu monessa kohtaa vieraalta ja voimistaa sitä ulkopuolisuuden tunnetta, jonka tämä kulttuuri on synnyttänyt itseeni ristiriidallaankin. Mutta ainakin näistä kokemuksista saa aikaiseksi helvetisti tekstiä. Sivuja on 83, koko sama A5, kuvia ja runoja, hinta sama 10 euroa ja postit 5,60. Julkaisu sitten, kun saan tämän jossain välissä sumplittua painofirmojen kanssa.

Myös Katoaminen on nyt taitettu painokuntoon ja kannetkin tehty, laitoin siihen kaikki sähköpostissa tulleet geneeriset hylkäyskirjeet, sekä Kirjokannen vastaus, joka saa sen vaikuttamaan siltä, että ko. pulju on ainut, joka kirjan luki loppuun asti. En tiedä lukeeko sitä kukaan muukaan, mutta oli hienoa nähdä kirjaston sivuilta, että Sähkökin on lainassa. Kirjastossa käydessä luulin, että se on vain tungettu varastoon jonnekin piiloon. Mutta aion nyt tukottaa kirjastot omilla töilläni. Pitää viedä näitä myös Tampereelle ja Helsinkiin johonkin kirjastoon.

Kirjoittaminen tuntuu nyt jotenkin absurdisti taas tärkeimmältä asialta, vaikka tuntui taas kuukausitolkulla siltä, ettei se suju mitenkään. Lukeminen on kyllä inspiroivimpia asioita sen suhteen, sen takia kirjat kai monesti kestääkin niin kauan, kun alkaa aina välissä kirjoittaa jotain omaa, eikä tahdo varastaa vaan kaikkea suoraan, jolloin täytyy olla lukematta tiettyjä juttuja kun kirjoittaa, vaikka toki toisaalta kaikki on varastamista ja kaikki varastaminen on vain syntetisoimista, kun niitä samoja palasia yhdistelee uusiksi asioiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti