tiistai 27. maaliskuuta 2018

Junk Loops



Yöunet auttavat moneen asiaan. Niin eiliseen oloonkin. Samoin keskustelu. Sitä ei voi painottaa koskaan liikaa, jos on ongelmia, niistä pitää puhua. Se siitä... Päivällä kävin maalailemassa taulua ja illasta lähdin juoksemaan lenkkiä, mutta menin kuitenkin vielä maalaamaan ja vähän kokeilemaan juttuja treenikselle. Siinä sitten huomasinkin äkkiä nauhoittaneeni puolisen tuntia tällaista lo-fi-kolistelua. Parasta tässä on se, ettei tarvinnut koskeakaan kitaraan tai tavallisiin soittimiin. Seuraavalle Käki-keikalle en otakaan kitaraa ollenkaan, tässä oli sen verran hyvä meno, vaikka mikrofoni ei kaikkea ihan täydellisesti tallentanutkaan. Siitä huolimatta siihen tuli oma hieno, hämärä äänimaailmansa. Tällaisia juttuja olen tahtonut tehdä pitkään, mutta ne eivät ole olleet mahdollisia ennen kuin nyt, kun Cédrik kolvaili meikälle uuden kontaktimikin. Se on niin herkkä, että siihen voi laulaakin, eli se ratkaisi kaikki mikrofonitarpeet saman tien.

Jossain vaiheessa varmaan huomenna laitan myös nuo viikonlopun keikat tuonne toiseen bandcampiin, mutta tässä on nyt tämäkin ensin. Yksi asia kerrallaan. Tai neljä tai viisi asiaa kerrallaan, mutta kaikessa rauhassa. Enhän minä kai koskaan ole osannut keskittyä vain yhteen asiaan, ellei se ole jotain sellaista joka todella vangitsee mielen täydellisesti. Onneksi sellaistakin touhua on tarjolla riittävästi. Treeniksellä maalaaminen on siitä hienoa, että voi laittaa ensin jonkin loopin pyörimään taustalle ja maalata sitten tuntitolkulla.

Nyt katson Areenasta Jeff and Some Aliensia, parin jakson perusteella tämä ainakin on ihan tällainen katsottava animaatio muutamalla hyvällä twistillä, mikä nyt on tänä aikana enemmän kuin voi monesti toivoa. Eihän kaikki sarjat mitään Rick & Mortyja ole, mutta toisaalta kun tietää millaisia faneja silläkin sarjalla on, toivoo ettei Rick & Mortykaan olisi Rick & Morty. Nyt koitan keksiä tästä kämpästä jotakin syötävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti