lauantai 6. tammikuuta 2018

Sähkö

Jälkeenpäin toki tunnistin oloni siksi tutuksi borderline psykoottiseksi tilaksi, jossa olen viettänyt aikaa muutamia kertoja aiemminkin. Tuota seurannut yö, jonka yritin nukkua, meni pitkälti pimeässä hallusinoiden ja pyörien. Voi ainakin sanoa, että vuosi 2018 on jo nyt tuntunut melkein pitemmältä, kuin koko viime vuosi. Melkein.  Miksi sitten ajan itseäni tuollaisiin tiloihin, vaikka tiedän niiden olevan mahdollisesti vaarallisia? Olen miettinyt sitä paljon. Olen miettinyt monia asioita nyt paljon. Yksi  syy on se, että it gets shit done. Niistä löytyy tuon tietyn tekemiseni spektrin tärkeimmät jutut, maaniset, kuumeiset sykkeet ilman, että minun täytyy kärsiä kuukausien maniasta, jota seuraisi pitkään jatkuva loppuromahdus. Tavallaan koko sen syklin tunkee kahteen päivään. Nyt se toi minulle jotain, mitä olen kasannut paremmin nukuttuani läjään.



Sähkö. Tuntuu, että tämä on tämän elämän vaiheeni magnum opus, vaikkei se fyysisessä koossaan olekaan kovin suuri. 86 sivua runoa ja kuvitusta, työnimenä oli kuvitettu opas urbaaniin ahdistukseen tai kuinka hukata itsensä täydellisesti digitaalisessa maailmassa. En vain arvannut, että oikeasti tulisin hukkaamaan itseni täydellisesti sitä kirjoittaessani, ja kasaavani itseni uudelleen sitä kasatessani. Se on täynnä kirjoituksia mekaanisista hyönteisistä, sähkövaloista, aivosähköstä, mainonnasta, televisiosta, Albert Camusta, Beckettistä, pimeydestä, sodasta, tyhmyydestä, nostalgiasta, ties mistä. Se on yritys debugata omaa koodiaan jatkuvalla syötöllä, etsiä virheitä, kunnes tajuaa koko oman lähdekoodinsa olevan vain kasa merkityksettömiä symboleita, rikkinäisiä rivejä jotka eivät tee mitään, pelkkää siansaksaa. Se sisältää osan Tyhjien Ruumiiden Huuto-vihkosen teksteistä, ne jotka kokonaisuuteen sopivat. Koska sen levikki taisi lopulta olla about 5 kappaletta, en usko, että teen hirveän suurta rikosta antaessani niillekin suuremman alustan. Käyn parhaimmillaan neuvotteluja painopuljujen kanssa, tätä tulee aluksi viisikymmentä kappaletta.  Käännän sen myös englanniksi ja otan sitäkin vähän ehkä tulevia rundeja ja muutamia ystäviäni varten. Kunhan hinta on kohdallaan. Ja jos tämä menee hyvin, saatan duunata jotain vanhempiakin kirjoja. Katoamisen kanssa odottelen vielä loputkin hylkäykset, koska Like ja Sammakko on vielä tulematta. Ne ovat oikeastaan alunperinkin olleet ainoa toivo isommasta julkaisusta tuolle. Mutta vaihtoehtoja toki on.

Tuona pari päivää kestävänä aikana tuli myös maalattua, ja tehtyä musiikkia. Musiikki on ehkä vääräsana, kirjoittelin lyhyen novellin Romupihan shamaanista joka imppailee näkyjä paperipussista, mumisin sen nauhoittamani pohjan päälle. En tiedä oliko se mistään kotoisin, mutta youtubeen se jossain vaiheessa pätkähtää, kun kerta oli ylimääräisiä nestevideoitakin.  Tauluun sen sijaan olen tyytyväinen. Sen nimi on Bleak Flowers, ja se on tässä koirani vieressä. Pimeyden masentavuudesta kertonee jotain se, että koirakin hengaili mielellään koko ajan kirkasvalolampun edessä.


Kävin tänään myös hakemassa postista Miki Liukkosen O:n, joka nyt polttelee tuossa pöydällä. Luen ensin kaikki kirjastonkirjat, mikäli itsehillintäni riittää tuon pinkan loppuun asti, juuri nyt ei oikein mitenkään meinaisi riittää, mutta katsotaan nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti