sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Grief Machine



Tässä on Grief Machine, levy jonka tein vuoden alussa tuon lyhyen psykoosini aikana. Ymmärrettävästä syystä tahdoin antaa sille hieman henkistä välimatkaa, silloin kaikki tuntui vain ahdistavalta paskalta, mutta kun nyt kuuntelin sitä, ymmärsin, että tuo turhautuma on sen kantava voima. Nyt kuunnellessa se tuntuu juuri siltä, miltä kansi näyttää, postindustriaalinen abstraktio, koneen kaltainen jumala, joka kirskuu ja kolisee usvan läpi ilman, että voit kertaakaan nähdä sitä kokonaan, voit vaan koskettaa yhtä kiskoa tai lamppua kerrallaan, tutkia sen metallista pintaa eri puolilta, saamatta otetta kokonaisukuvasta ennenkuin se on lipunut kokonaan ohitse. Mielenkiintoinen hetken kuva psykoottisesta, paranoidista mielestä toimimassa käytännössä. Vähän sain siivoilla veitsellä ylimääräisiä asioita pois, iso osa turhautumista oli johtunut nimenomaan siitä, etten tiennyt koska lopettaa sen kanssa. Todellisuudessa se ei vaatinut juuri mitään toimiakseen omana itsenään.

Kohta ajattelin maalata, vaikka sekin on tuntunut hankalalta viimeaikoina. Mutta ehkä ongelma onkin ollut väärä värimaailma. Väärä lähestymistapa. Paluu ruosteeseen ja oksidiin voi tehdä hyvääkin, inspiraation kannalta. Kun sotkee aikansa, niin suunta löytyy väistämättä. Toisaalta soundtrack voi olla väärä. Nyt on mennyt nämä pari päivää taas Swansin, Amenran, Scott Kellyn soolomatskujen ja muun vastaavan parissa. Amenra on siitä hämmentävä bändi, etten ole koskaan ennen kuullut laulajaa, joka kuulostaisi niin paljon itseltäni, että se hämäisi jo itseänikin.

Rahat meinaa vain olla vähissä, eli jos jokin taulu kiinnostaa, tai tahdot tilata Sähkön tai levyjä, tai vaikka vähän kaikki, niin nyt on oikea hetki. Ajattelin lähettää Sähköä pariin musamediaankin, kun en muistakaan tiedä, mutta tarvitsisin rahaa noiden pakettien postittamiseen, halpaa se ei kuitenkaan tunnu olevan, joten pitää vähän kikkailla. Syödäkin pitäisi, tällä hetkellä rahaa elämään on 4 euroa. Tää on vaikea leveli, juu. Ainahan näitä toisaalta on ollut, ja elossa ollaan vieläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti