Paluu kouluun meni muuten mukavasti, mitä nyt univaikeudet ja pieni tylsistyminen meinasivat varjostaa ensimmäistä päivää, mutta kyllähän tämä tästä taas. Sama systeemi, kahdeltatoista väkisin maate, kahdeksalta väkisin ylös ja näillä mennään. Saa nähdä mitä tämä lähitulevaisuus tuo mukanaan, vähän sekavaa ja kaikki mhdollisuudet muuton ja muun kanssa ovat levällään, mutta kävin äsken viemässä vähän kampetta treenikselle ja soittelemassa Eetun kanssa. Tuntui siltä kuin olisi soittanut rumpuja lähinnä kämmenillä, kun kantitti koko ajan rimoihin ja nyt on sitten sormet tohjona.
Tässä parin päivän aikana katsoin Netflixistä Mindhunterin, mikä oli ihan hyvä. Nyt aloitin Unabomberin. Kun tähän ottaa vielä Wormwoodin, voi todeta, että Netflix on jyrskäyttänyt viimeaikoina aika paljon melko hyviä sarjoja. Pidän tällaisestä FBI-fiilistelystä, varmaan pitkälti siksi, että pentuna kaikissa jenkkileffoissa EFBIIAI tuntui joltain melkein yliluonnolliselta voimalta, joka tuli ratkaisemaan ongelmat. Oikeastihan tietää, että se on vain joukko hukassa olevia ja ristiammuskelevia byrokraatteja, mikä ei osaltaan vähene näiden uudempien sarjojen myötä. Mutta Mindhunter esimerkiksi sai miettimään monessakin kohtaa, että on tuo psykologian kehityksen vaihe varmaan ollut mielenkiintoista vaiheessa, jossa se on ollut melkoinen villi länsi.
En nyt tiedä mitä tässä enempääkään sössöttäisi. Tällaista tämä elämä nyt on. Lillumista, odotusta ja valumista, runokirja on painofirman käsissä ja sitten katsotaan miten äkkiä sen saa maksettua pois, sen jälkeen pääsen postittelemaan ennakkotilauksia. Ensimmäiset kymmenen saa mustesuttukuvan mukanaan, että sikäli. Muutama on vielä. Nyt syön jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti