lauantai 16. joulukuuta 2017

Kellot. Kitinä. Vieroitusoire.

Kirkonkellot. En muista, että ne olisivat tällä kylällä koskaan kuulostaneet niin kauniilta kuin tänään, tai ehkä vähän ihmeellisiä juttuja duunannut kanttori sai minut kiinnittämään asiaan huomiota tavallista enemmän, mutta tänään Pertunmaan kirkonkellot tuntuivat olevan kauneinta musiikkia mitä olen kuullut todella pitkään aikaan. Kaksi puhdasta ääntä, jotka soivat vuoronperään rauhassa hiljaisuudessa, soiden loppuun asti ja tehden tilaa tyhjyydelle, jota seurasi taas uusi hiljaisuuden täyttävä isku. Se oli jotain helvetin kaunista. Kuuntelin niitä siinä kunnes lopettivat ja lähdettiin pois. Se oli todella hienoa. En osaa sanoa juuri muuta.

Tänä iltana piirtelin melko paljon, mutten jaksa puhelimella niitä kuvia kaivella tai sohlailla tähän, joten instagramista taitavat löytyä nopeiten. Olen juonut taas hieman liikaa kahvia, mikä vaikuttaa taas oloon ja myös tähän systeemin toimintaan, mutta toivottavasti ei liikaa. Huomasin tänään valittavani ihan liian monesta asiasta. Se ärsytti mutten päässyt siitä irti. Ajattelin, että ehkä tämä oli jonkinlainen negaation aalto tai varaus joka oli purettava pois, mutta ärsytti kyllä itsekin kuunnella sitä kitinää ja vastarannan kiiskeilyä esimerkiksi telkkaa katsoessa. Turhauttavaa touhua ja sietää mennä itseensä ja miettiä vähän juttuja.

Mieli alkaisi tehdä soittamaan jo aika paljon, olen vähän ihmeissäni siitä etten ottanut mitään soitinta mukaan, mutta toisaalta lähdin suoraan koulusta tänne, joten ei kai se ole ihme sittenkään niin. Ensi kerralla varaudun paremmin. Ainakin toivon muistavani tämän ja varautuvani paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti