maanantai 13. marraskuuta 2017

Vuodet vierii

Kun mietin  millaisia tekstejä olen aiemmin kirjoittanut isänpäivistä, tunnen jonkinlaista hämmentynyttä kiitollisuutta siitä, ettei minun tarvitse kirjoittaa sellaisia enää. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän isääni, sitä paremmin tulemme toimeen ja käsitämme sen, mitä toisen pään sisällä oikein liikkuu. Se ei ole ollut mikään helppo matka, sinne on rämmitty läpi  turhautuneen raivon ja vihan, voimattoman ahdistuksen ja vuosien lähes täydellisen hiljaisuuden läpi. Oikeastaan lyhyeksi jääneen lapsuuteni jälkeen tunsin koko teini-ikäni ja tuon aikaisen nuoruuteni ajan olevani isäni varjossa, aina peilissä näkyi sama naama, vahvat piirteet, äkkipikaiset kulmakarvat, jotka tuntuivat olevan aina vihaisesti valmiina ottamaan vastaan pelkkää paskaa koko maailman suunnalta. Se ei kyllä ole vieläkään muuttunut mihinkään, mutta nyt ymmärrän paremmin, että tällaisia me olemme. Me emme ole niitä, jotka syntyvät kultalusikat suussa, kuten naureskeltiin tänään niin korkeintaankin on ansaittu omin käsin pelkkiä hopealusikoita ja -lautasia.

Käytiin myös mummon ja papan haudalla. Olen miettinyt pappaa taas paljon. Kuusi vuotta sitten isänpäivän jälkeisenä maanantaina tuli puhelu, joka muutti koko elämäni. Tuntuu absurdilta, että jos luen tätä blogia taaksepäin, voin seurata koko tuon matkan omia jalanjälkiäni. Olen jättänyt jälkiä menneisyyden itseltäni, tulevaisuuden minälle, etten unohtaisi tärkeitä asioita, etten laskisi niitä koskaan irti turhanpäiten tai antaisi niiden haalistua. Tietoisuuteni tiloja juuri sellaisena, kuin ne ovat olleet. Mummo ja pappa eivät ole haalistuneet mielestäni mihinkään. Näen heidät yheä melkein joka yö. Tiedän mitä he käskisivät minun tehdä missäkin tilanteessa. Nuo ihmiset ovat minun henkioppaitani. Niitä joiden kanssa kommunikoin unieni välityksellä. Se on voodoonkin ydin, esi-isien ja vanhempien henkien johdatus.

Ne ihmiset kulkevat mukanani aina. Ja yritän parhaani mukaan välittää sen kokemuksen myös muille ympärilläni. Kunnioittaa luontoa niinkuin mummoni, olla oikeudenmukainen ja pyrkiä mahdollisimman tarkasti puolueettomuuteen, kuten pappani. Nuo olivat nähdäkseni noiden ihmisten tärkeimmät opit itselleni, sellaiset jotka lävistivät koko heidän elämänsä. Olen kiitollinen kaikesta mitä heiltä sain henkiseksi perinnöksi.  Olkoonkin, että niiden ominaisuuksien mukana on tullut myös tämä jääräpäisyys, joka on maksanut minulle varmasti kaiken toivon menestyksestä jo moneen kertaan. Se voisi harmittaa, jos menestyminen lähtökohtaisesti kiinnostaisi minua yhtään. Mutta koen, että on asioita, jotka pitää tehdä oikein ja äärimmäisellä rehellisyydellä. Ja tämä minun elämäni on sellainen asia.

Olen kasvanut paljon siitä kuin aloitin tämän kirjoittamisen. Jos lukisin alkupään juttuja, en ehkä tunnistaisi itseäni niistä ollenkaan. Sama tulee luultavasti toistumaan vielä lukemattomia kertoja, ennenkuin joskus sitten lopetan tämän kaiken, joko itse, tai korkeamman voiman välityksellä. On kuitenkin hyvä, että jotkut asiat selviävät ajan kanssa. Olen onnellinen siitä, että olen saanut viimein isäni takaisin, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.  Hyvää isänpäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti