maanantai 20. marraskuuta 2017

Marras



Tämä ei ehkä äänenlaadultaan ole maailman puhtain äänite, mutta siihenhän te nyt olette kanssani jo tottuneetkin, mikäli olette ja totutte. Jossain vaiheessa laitan tuon eilisenkin keikan internetiin, mutta tahdon siihen nyt välipäivän ainakin. Se nyt ainakin kuulostaa tässä kuunnellessa helvetin hyvältä, oikeastaan on hienoa miten sitä voi hinkata samoja ääniä koko keikan ja silti tämä tekee itselleni ainakin juuri sen mitä pitää. Tai ehkä se juuri siksi tekee sen. Mutta pääsette arvioimaan sitä ihan itse sitten myöhemmin. Tässä käsillä oleva juttu on nauhoitettu torstaina. Se on 26 minuuttinen sinkku tai yhden biisin albumi, miten sen vaan tahtoo ajatella. Minä tiedän vain, että se tiivistää kaikki ne ajatukset, joita en osaa pukea sanoiksi, se kuvaa ajatusprosessiani paremmin kuin minä. Vaikka minä en tietäisi, kitarat tietävät. Viimeisen viikon ajan elämäni on ollut helvetin kiireistä. Olen lähtenyt kouluun yhdeksään ja päässyt kotiin aikaisintaan yhdeksän, useimmiten yhdentoista maissa. Kun tänän istuin bussissa Pertunmaalle melkolailla unettoman yön jälkeen, tunsin olevani jonkinlaisen hermoromahduksen partaalla.

Tässä on paljon asioita ja tasoja joita en tahdo avata vielä sen enempää, aikaa täytyy mennä, jottei niiden absurdius tunnu niin makaaberilta. Tällaista tämä touhu nyt kuitenkin on. Ei sille mitään voi. Kiirettä jatkuu kai ainakin tämän viikon, täydet koulupäivät ja sen lisäksi dokumentin kuvauksia, levynkansiduunipalaveria, keikka keskiviikkona Lepakkomiehessä, ehkä torstaille treenit, perjantai taisi olla tyhjä, lauantaina Cut To Fit-keikka Harjun nuorisotalolla, sunnuntain makaan taas X-asennossa keskellä lattiaa. Sen jälkeisellä viikolla vuokranantaja tulee luultavasti katsastamaan kämppää, kun nyt menin irtisanomaan sen. Vuoden vaihteesta eteenpäin olen ainakin hetkellisesti koditon, saa nähdä mihin asetun. Treenis houkutteli, mutten kuitenkaan tiedä uskaltaako sen paikan sisäilmaan luottaa niin, että siellä asuisi ympärivuorokautisesti. Ei se ehkä olisi kovin fiksua.

Eilisen ja tuon Martaan jälkeen sitä alkoi odottaa aika paljon keskiviikon soolokeikkaa. Otan mukaan levyjä, A Man Who Eats Firea (joka muuten selventää ehkä melko paljon tätä nykyhetkenkin puhumattomuutta tiettyjen asioiden suhteen) ja kaikkea mitä tässä nyt sattuu olemaan. Levyjen ostaminen auttaa meikää ihan suoraan pysymään elossa ja syömään ruokaa, kaikki muu raha tuppaa menemään nyt vanhojen velkojen ja laskujen kiinni kirimiseen. No, kohta helpottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti