keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Late Night Meditations

Pitäisi näköjään valita aina ysi projekti iltaa kohti ja pysyä siinä, kun ei tunnit tunnu riittävän useampaan kuitenkaan. Tänään piti aloittaa yksi vaateprojekti, lukea kirjaa, piirtääkin ehkä, mutta sain ruoanlaiton ja muun kehonhuollon jälkeen aikaiseksi vain levyllisen huminaa ja hiljaisuutta. Ei sillä, olen siihen helvetin tyytyväinen, vaikka tarvitsisinkin 57n tuohon kitaran nauhoittamiseen. Kävelin tänään kuitenkin kahdesti Sopenkorpeen ja takaisin, mistä johtuen raajat tuntuvat melko veteliltä, mutta myös mukavan raukeilta. On sellainen olo, että loppuillan saa ottaa iisisti, katsella jotain tyhmää (viime aikoina olen kuluttanut todella paljon Dragon's Deniä, jostain käsittämättömästä syystä) ja vain... olla. Tietenkin sitä tulee jotain näperreltyä, mutta yritän siitä huolimatta vastustaa kiusausta lähteä pihalle valokuvaamaan, vaikka siellä aika helvetin hieno sumu taas onkin, enkä ole kerennyt järkkärillä sitä juurikaan kuvata.  Tässä on taulu jonka maalasin sunnuntaina. Jotenkin oudosti pidän siitä.
Heimo

Aloitin eilen myös yhden suhteellisen mielenkiintoisen tilausduunin, mutta keulin sillä vasta enemmän sitten kun tiedän, että kaikki on purkissa ja hyväksytty niiden toimesta, jotka sitä halusivat. Innostuksen tasosta kertonee kuitenkin jotain se, että palautin ensimmäiset äänet samana iltana kun sain tietää, mitä kaivataan, olkoonkin etteivät ne ehkä mene läpi sellaisinaan, mutta tuntui jotenkin vapauttavalta tehdä kaikesta huolimatta. Jos eivät kelpaa mihinkään, laitan ne kuultavaksi edes. Ongelma on ehkä se, että kun ohjeissa on jotain sellaisia triggersanoja kuin painajaismainen, kakofonia, viiltävä, niin päästän itseni irti, ja se voi olla vähän ass to ass-tason kamaa monelle. Eli ymmärrän hyvin jos pitää vähän siivoilla ja rauhoittaa. Ja se on ihan ok. Tilaustöissä tehdään sitä mitä on tilattu, ne on eri maailma omasta hommasta.

Oli minulla kai jotain muutakin asiaa, mutta kuten tavallista, sitä häviää monenlaista tähtien väliseen tyhjyyteen kun vouhottaa menemään. Tuskin se mitään kovin tärkeää oli. Tässä on tämä levy vielä, toivottavasti kuuntelet sen yksin yöllä, eikä jossain avokonttorissa keskiviikkodokailun etkoina. Huomaa tuossa ehkä vähän sen, että kuuntelin The Necksiä tuossa taas jossain välissä, lähinnä se hiljaisuuden kompositio siinä touhussa viehättää itseäni niin helvetin paljon. Huomasin sen kun soitin rumpuja, lähinnä teki mieli nauhoittaa sitä kuinka istun rumpujen takana, ilman että lyön mihinkään. Iso osa siitä voikin olla niin hiljaista, ettei juuri ilman luureja kuulukaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti