tiistai 21. marraskuuta 2017

Keskiviikkona keikka Helsingissä.



Outo päivä. Koulua ei ollut, menin tekemään kaikki kouludunit ja tein vielä viimeisen Electric Hobo videon, jonka minimalismi vastaa biisinkin minimalismia. Tahtoisin soitella noita kitaramelukeikkojakin näiden hiljaisempien fiilistelyjuttujen ohella. Tai kuka tietää, ehkä huomenna laitan vaan säröt täysille heti lähdössä ja sillä mennään koko puolituntinen sitten. Huomenna käyn Helsingissä soittamassa keikan ja sen jälkeen painelen Pertunmaalle. Lauantaina on Cut To Fit-keikka Helsingissä, mutta sitäkään varten ei tarvitse treenailla tai mitään. Tai minä ainakin tiedän mitä olen sinne menossa tekemään.

Nyt mietin, käynkö vielä juoksemassa lenkin vai en, piirränkö vai en, mitä helvettiä tässä nyt tekisi ennen kuin käy nukkumaan. Kai se kuppi alkaa pikkuhiljaa juoksulenkin puolelle kääntyä. Se selvittää asioita ja ajatuksia kai ainakin vähän, kun piiputtaa itsensä niin loppuun kuin vain voi. Noise auttaa siinä. Kun ei ole melodiaa tai rakennetta, on helppo kadottaa itsensä. Siihen se kai isolta osin perustuu. Omakin mölyäminen. Yksi toistuva rytmi tai teema, yksi toistuva looppi johon voi hävittää itsensä täysin. Toivottavasti kaikki menee huomenna hyvin. Lepakkomiehen valot ovat tavallisesti luotaantyöntävät, mutta tällä kertaa olen varautunut omalla lampulla. Eli pitäisi tulla helvetin hyvä. Toivottavasti tulisi ihmisiäkin. On monesti melko turhauttavaa käyttää ruokarahat siihen, että pääsee katsomaan keikkapaikan seiniä. Onneksi joka paikkaan nyt sentään joku tulee. Ja se joku voi tehdä koko illasta sen arvoisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti