sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Käkilompolo - done!

Soitettiin tänään hyvä keikka. Mentiin sellaisella puolipitkällä kaavalla, soiteltiin siis joku tunti. Melkein kyllä tuntuu, että saisi aina varata kolmatta tuntia sille kasvattelulle, raivoamiselle ja luhistumiselle, jota tuo homma on parhaimmillaan. Mutta ei tuo onneksi tuntunut siltä, että olisi pitänyt kesken katkaista, sai hienosti laskeuduttua koneen takaisin kentälle loppua kohti. Se tuli myös nauhalle, eikä sitä tarvinnut kauheasti miksaillakaan, eli eiköhän se jossain vaiheessa internetiinkin löydä. Kunhan nyt kerkeän, ei pidä hötkyillä aina kaiken kanssa niin kovin. Tässä oli monta liikkuvaa palikkaa, sitä alkoi ujosti odotella keskiviikon soolokeikkaa jolla pääsee olemaan juuri niin kontrollifriikki kuin tahtoo. Mietin, menisinkö koko reissun junalla, kun se tulisi halvemmaksi, kun autolla ajelu.Mikäli aikataulut sen sallivat, niin teen niin. Parasta tuossa oli kuitenkin se, että sai soittaa Cédrikin kanssa pitkästä aikaa. Soundcheckissä räpeltelin omiani, mutta heti kun Cédrik sai vahvistimen päälle ja löi ensimmäisen E-mollin, sormeni hakeutuivat automaattisesti niin hienoille urille, etten voinut kuin hymyillä. Joku ihme homma siinä vaan on. Ei tarvitse katsoa tai miettiä mitään. Antaa vaan merkin sitten joskus, kun on hyvä väli alkaa miettiä lopettelua. Korpolompolon Lassin ja Santerinkin kanssa on kyllä mukava soittaa, koska siinä on rytmiryhmä joka on hitsautunut yhteen omissa kuvioissaan vahvasti ja kommunikoi hyvin keskenään. Ei siinä kauheasti tarvitse sitten lisäksi miettiä ylimääräistä, senkun soittaa menemään vaan.

Muutenkin ilta oli helvetin hyvä. From Grotto tuntuu koko ajan rentoutuvan ja paranevan, soittoterä tuntuu olevan kova, ja vaikka välistä kaipaisinkin lisää tilaa täydelle improsekoilullekin, ymmärrän etteivät kaikki tee näitä asioita ihan samalla tavalla kuin minä. Hyvä vaan, että on seassa bändi, joka vetää kaiken helvetin napakastikin, on variaatioita illassa. Ja toki noillakin on hienoja instrumentaalipätkiä ja hyvää fiilistelyä! Kolmantena oli The Botherers, jonka aavikkotwangiin rakastuin heti. Mikään netissä oleva ei tuntunut antavan riittävän hyvää kuvaa siitä huumehuuruisesta rautalankafiiliksestä, parhaimmillaan mielessä pyöri Marc Ribot ja Brian Jonestown Massacre, siellä soi hienosti ulvovat bluesit ja huumeurkusoundit yhdessä helvetin hypnoottisen rumpalin kanssa. Kuunneltiin jo soundcheckissä, että nyt on aivan helvetin kova! Viimeistä bändiä ei oikein ehditty jäädä ihmettelemään, kun kotimatka oli jo siinä vaiheessa mennyt melko myöhäiseksi. Ihan menevältä sekin kuulosti.

Paluumatkalla olin koko ajan varma, että tällä matkalla näen hirven. Onneksi se oli vain peura, ja onneksi se oli tien sivussa, eikä ajoradalla. Kyllä se silti pisti jarruttamaan ja mietin, että säikähdyksellä selvittiin taas yksi matka. Roudattiin ja tulin himaan, tein päiväruoan noin kello neljä aamuyöstä ja nyt istun tässä pohtimassa sitä, miten kahvi ja mahakipu tuntuvat kulkevan melkolailla käsi kädessä, etenkin kun on vähentänyt kahvin juontia reippaasti, ja sitten vetää äkkiä viisi kuppia. No, sellaista se on. Huomenna yritän mahdollisuuksien mukaan Pertunmaalle, vuokran maksun jälkeen jäi vielä rahaa yhdensuuntaiseen matkaan. Irtisanoin myös vuokrasopimuksen, eli vuoden alusta olen koditon ainakin paperilla, saa nähdä mitä se taas käytännössä sitten meinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti