keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Turha päivä

Tämä blogger saisi olla ihan vähän kevyempi, että kone jaksaisi tämän pyörittämisen ilman vaivaa. No nyt tuntuu sujuvan. Hetkellisesti ainakin. Niin. Tämä päivä on ollut totaalisen väsyttävä ja tuottamaton, jokseenkin turha ja tyhjä. Tai ainakin tyhjin päivä hetkeen. Tulin koulusta ja söin seitankastikett ja juuresmuusia, jota tein eilen. Se oli hyvää. Tuo kaupan seitan on niin hyvää, etten osta varmaan mitään muuta, jos vaan rahat riittää pistää melkein vitosen siihen jatkuvasti. Mutta ei se hinta tule alas, ellei kysyntää ole. Väsytystaistelu alakoon. Syötyäni mietin, että mitä saatanan järkeä olla hereillä, kun tämä on vaan väsymystä ja palelua kylmässä kämpässä, ja nukuin sitten tunnin verran, jonka jälkeen menin Cut To Fitin treeneihin, mutta melkoista tervanjuontia oli sekin. Nopeasti himaan, söin loputkin ruoasta ja mietin, että mitähän nyt sitten. Koitin piirtää, mutta siitä ei tullut mitään.  Se tuntuu puuduttavalta ja tylsältä, aloittaa aina samoja juttuja ellei ole jotain selkeää ideaa. Lopetan tavallisimmin melkolailla siihen mistä aloitan. Mutta kausiluontoistahan tämä aina on. Maalaaminen olisi nyt helpompaa, mutta kaikki maalit alkaa olla loppu, eikä ole varaa ostaa lisääkään. Musiikki irtoaisi myös, mutta sitä saa nyt soitella liian paljon treenejä ja liian vähän keikkoja.

Tein tuossa levyjä, Junkyard Shamanin Songs For The Treesiä ja Electric Hobon Close Ups of Insectsiä. Ajattelin keikalle niitä ainakin ottaa, mutta saapa noita muutenkin jos tahtoo. Sama tuttu vitonen. Vanhojakin levyjä on vaikka millä mitalla, ainakin Kalmiota, Ruostuvaa Maailmaa ja Junk Magicia. Torstaina mennään myös tekemään jotain uutta, seuraava Käki-levy nimittäin, melko vahvasti tuon viime keikan innoittamana. Tekisi mieli soittaa ihan helvetisti lisää keikkoja, mutta niiden saaminen tuollaiselle ei tietysti ole kaikkein helpointa, mikä on todella turhauttava kombinaatio. Musiikkimaailma on lopultakin melkolailla jämähtänyt samoihin juttuihin ja jos teet jotain eritavalla tai käytät tiettyjä sanoja, on se monille jo selkeä "epäammattimaisuuden" merkki. En vihaa oikeastaan kovin montaa asiaa niin paljon, kuin "ammattimaista" lähestymistä musiikkiin. Se yleensä tarkoittaa turvallista, yllätysetöntä pastissia, jonka kuulijasegmentti on mietitty tarkkaan ja keikkojen promootioarvo lasketaan taskulaskimella aina ennen kuin vastataan kyllä. Pitäköön tunkkinsa. Tämä on itsehoitoa ja terapiaa. Selviytymismekanismi urbaanissa maailmassa, jonka keskeisistä arvoista en allekirjoita kovinkaan montaa, mutta jossa minun on olosuhteiden pakosta oltava mukana. Etenkin nyt, kun sitä tuetaan (=panostani arvostetaan) vähemmän, kuin aiemmin, koen motivaation olevan vielä matalampi. Helpommalla pääsisi, kun käyttäisi tämänkin opiskeluun käytetyn ajan siihen, että huudattaa kitaraa täysillä. Pysyisi ainakin nuppi paremmin läjässä.

Vaikka on minulla ollut nyt vähän parempi olo, kuin keskimäärin muuten. Se on selkeästi seurausta siitä, että olen liikkunut enemmän, syönyt vähemmän ja lopettanut kahvin juonnin lähes kokonaan. Suklaankin vaihdoin melkein kokonaan tummaan suklaaseen ja en oikein tiedä mikä helvetti minua vaivaa, mutta katsotaan nyt kauan tätä oikein kestää. Mikäpä tässä. Ei meinaa taas nukuttaa, kun otin ne päiväunet aiemmin. Pitäisi kai nukkua enemmän, mutta ei tämä vain oikein ota sujuakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti