Eilinen Sekavan Musan Klubi oli jälleen kerran edellistä parempi, mistä tuli hyvä mieli. Ihmiset alkavat löytää torstaikeikatkin, minkä lisäksi toki Kujanjuoksun loistavuus livenä auttaa paljon. Olin silti jopa hieman yllättynyt, että ihmiset saapuivat katsomaan jopa meidän puolitoistatuntista avantsekoilua ja murjotusta siihen alkupuolelle. Se oli mielenkiintoinen keikka monella tapaa, rytmiryhmä ehkä vähän jänskätteli sitä etukäteen eivätkä ottaneet ihan niin rauhakseltaan ja hissukseen kuin rennommassa ympäristössä, meinasi olla hieman hötkyilyä ilmassa, mutta hyvältä se tuntui silti. Pitää vielä kuunnella keikka huomenna ihmisten aikaan, josko mielipide muuttuu. Aloitin taas keikkojen bootleggausurani uudestaan, kun aiemmat varastot menivät kovalevykolauksen mukana kankkulan kaivoon. Nyt on sentään jo muutama kova keikka taas tallessa. Tärkeitä hommia nämä arkistoinnit. Kyllä niille joskus joku käyttötarkoitus vielä tulee vastaan. Jos joku harmittaa niin se, että Marko Haaviston helvetin väkevä soolokeikka meni noiden mukana. Se oli tärkeä kulttuuriaarre olemassa, vaan eipä ole enää.
Kela maksoi viimeisiä työttömyyskorvauksia ja hetkellisesti olin niin rikas, että tajusin ehkä jopa selviytyväni ensi kuusta. Oikeastaan koin olevani niin rahoissani, että pistin tilaukseen pedaalin, jota olen himoinnut keväästä asti. Electroharmonixin Canyon delay lähti tulemaan, jos kaikki menee niin hyvin kuin vain voi mennä, eikä postikaan kuse suuhun, niin saatan saada sen jo huomiseksi, eli sopivasti sunnuntain jameihin opiskeltavaksi. Se olisi hyvä. Oikein hyvä. Tykkään soittaa uusien kamojen kanssa livenä, koska siinä asiat oikeasti oppii, vahingossa. En ole varma mainitsinko, mutta näyttelynkin sain Lahden Pikku-Hanheen lokakuuksi. Rakentelen siitä jonkinlaisen kokonaisuuden, mutta ainakin uudet isommat taulut tulevat sinne. Siellä niitä voi kuitenkin käydä katsomassa sitten, sen kuukauden ajan. Huomenna menen kavereiden keikalle myymään lippuja ja kysymään, josko saisin soittaa avajaisissa oman keikan myös.
Olen tässä nyt kuunnellut yöt Yle Areenasta Noin Viikon Radiota. Pakko antaa Jukka Lindströmille sellainen palaute, että aivan ensiluokkaista duunia noiden haastattelujen kanssa. Puolitoistatuntisten haastettelujen aikana ei tule kertaakaan sellainen olo, että tekisi mieli vaihtaa ohjelmaa, tai että malttaisi mennä edes nukkumaan. Mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä ja hienoja haastatteluja. Jos googlaat omaa nimeäsi ja törmäät tähän näin, niin otappa meikä juttelemaan joskus. Voidaan jutella vaikka taiteen rajat ylittävästä ja synesteettisestä luonteesta, siitä miten eri taiteenalat ruokkivat toisiaan ja limittyvät keskenään, tai vaikka kolmannesta maailmansodasta jos siltä tuntuu. Vaikka eipä taida undergroundin huru-ukoilla olla riittävästi meriittiä valtakunnan verkkoon, vaikka kuinka leikkisi muusikkoa, kuvataiteilijaa ja kirjailijaa samaan aikaan. Ei mutta oikeasti, hienoja haastatteluita jokainen jonka olen tähän mennessä kuunnellut, joku päivä kirjoitan tuosta Marko Annalan haastattelussa esille nousseesta kiusaamisesta vähän pitemmin, kun saan revittyä aikaa sille tekstille. Nyt koitan mennä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti