keskiviikko 9. elokuuta 2017

Moralismista taiteessa

 
Jim Carrey: I Needed Color from SGG on Vimeo.

Tuossa muutama päivä sitten kävin läpi ihan mielenkiintoisen keskustelun tuolla tarpeettoman sosiaalisen median puolella, kun jaoin tämän Jim Carreyn taidetta käsittelevän lyhytdokumentin kehuen häntä hienoksi ihmiseksi. Eräs henkilö tuli kertomaan, että Carrey ei rokota lapsiaan ja levittää rokotuksen vastaista propagandaa. Keskustelu pääpiirteissään käsitteli sitä, että tuon faktan olisi jotenkin pitänyt muuttaa suhtautumistani Jim Carreyn taiteeseen, tai minun olisi pitänyt jotenkin muutta käsitystäni hänestä hienona ihmisenä sen takia, että hän on jossain asiassa aivan sekaisin. Tietysti en tarkoita, että minun käskettiin tehdä näin, vaan keskustelun asettelu oli tyypillinen moraali vastaan nihilismi, tässä suhteessa, taiteentekijän arvovalinnat eivät ole yhtenäisiä omieni kanssa, joten minulta odotettaisiin niiden tuomitsemista.

Mutta tässä kohtaa minä en suostu tuomitsemaan ketään. Se ei ole minun hommani, se on moralistien homma. Ehkä kyse on siitä, että tunsin itseni 15 vuotta elämästäni ulkopuoliseksi ja erilliseksi kaikista,  joten yritän löytää ennemmin jotain yhteistä kaikista muista. Etenkin taiteen kautta. Minua ei kiinnosta tehdä kenestäkään itseni kaltaista. Minua ei kiinnosta elää maailmassa, jossa kaikki ovat samaa mieltä kanssani. Minua kiinnostaa keskustella erilaisten ihmisten kanssa, selvittää erimielisyyksiä ja näkemyseroista keskustelemalla ja löytämällä jonkinlainen konsensus, tai sitten vain todeta, että en ymmärrä tämän ihmisen päässä vaikuttavia mekanismejä riittäävästi tajutakseni, miksi hän ajattelee niin. Minä en lähde lähtökohtaisesti arvottamaan kenenkään moraalia pahaksi tai hyväksi, paremmaksi tai huonommaksi, toimin vain omani mukaan ja pyrin edesauttamaan sen oman moraalini vaikutusta maailmaan. Siihen kuuluu olennaisena osana avoimuus, rehellisyys, kärsivällisyys ja kohtuus. Etenkin viimeinen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä suhdetta joka meillä on lajina luontoon. Meidän ei tarvitse ottaa kaikkea mikä on tarjolla, ei yhtään enempää kuin tarvitsemme ja sitäkin pitäisi korjata viimeiseen asti, ennen kuin mietitäänkään mitään uutta.

Tässä yhteydessä totesin Carreyn olevan hieno ihminen. Oikeasti taidokkaan näyttelyn ja näemmä myös kuvataiteen ymmärryksen ja syvyyden lisäksi hän on tehnyt työtä ympäristön eteen ja puhunut avoimesti mielenterveysongelmistaan. Noiden rinnalla rokotevastaisuus on nähdäkseni se pieni välttämätön tyhmyys, joka jokaiseeen ihmiseen voidaan liittää. Varmasti minullakin sellainen on, jokaiselle ihmiselle eri, joillekin vaikka huumemyönteisyys, joillekin muille vihamielisyyteni urheilua ja muita laumasieluisten joukkotautisia vouhotuksia vastaan, mikä kenellekin. Toisille ne asiat taas ovat suurin samastumispinta. Se on aina tarkastelevasta yksilöstä kiinni, ei minusta. Minä en vaivaa päätäni ihmisten näkemyksillä siitä, mitä minä olen, enkä sen suuremmin mieti niitä itsekään. En ole tukemassa eugeniikkaa, mutta pidän Aldous Huxleyn teksteistä. En ole laittamassa kaikkia lihansyöjiä häkkeihin, mutta pidän Merzbowsta. En ole ajatellut kokeilla heroiinia lähitulevaisuudessa, mutta silti William Burroughsin ja Mike Williamsin tekstit ovat parhaimmillaan hienointa kamaa mitä voi tulla vastaan. Maailma on täynnä erilaisuutta ja ristiriitoja. Ne näyttävät moralisteille vain sen, miten helvetin hukassa sitä on, jos lähtee tuomitsemaan mitään suoralta kädeltä. Toki on asioita, jotka ovat minun näkemykseni kanssa äärimmäisessä ristiriidassa, kuten kaikki natsisympatiseeraus, mutta silti tiedän, ettei maailma ole niin mustavalkoinen, ettenkö löytäisi jotain yhteistä jostain sellaisestakin ihmisestä. Tiedän, koska yläasteella paras ystäväni oli kovaa vauhtia liukumassa siihen ääripäähän. Me pystyimme ihan hyvin tulemaan toimeen, vaikka minä en ollutkaan uunittamassa juutalaisia, en tuntenut yhtäkään joten tuntui todella tyhmältä lähteä sokkona uunittamaan yhtään ketään. Keskustelumme eivät olleet kovinkaan hedelmällisiä, joten isointa osaa ajasta emme keskustelleet. Sekin ajoi vaan isompaa railoa minun ja muiden ihmisten väliin, kunnes lopulta vietin kaiken aikani lähinnä metsässä ja kaukana ihmisistä.

Kun sitten musiikin ja kaiken muun taiteen kautta löysin ihmisiä, jotka näkivät omat luomistyönsä samalla tavalla kuin minä omani, tai näkivät jotkin muut osa-alueet samalla tavalla, opin arvostamaan sitä vain enemmän. Maailma ei ole dualistinen paikka vaikka ihmispää monesti tuntuu olevankin. Meillä on koko ajan käsillä niin paljon informaatiota, ettei mitään asiaa voi laittaa yhteen lokeroon, ellei sitä veistele niin rankasti, ettei kyse ole enää samasta asiasta. Mikään ei ole lähtökohtaisesti hyvää tai pahaa, koska ne ovat aina kiinni tasan siitä, missä kohtaa seisot itse tuohon asiaan nähden. Ei niillä kannata edes liikaa vaivata päätään. Kun elää koko ikänsä köyhyydessä, pääasiassa rikollisuudesta tunnetussa kaupungissa, oppii ettei moraali ole mitään muuta kuin pullataikinaa. Kun tulee kuumat paikat, se paisuu ja turpoaa muodottomaksi  mössöksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti