sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Hyvä vuorokausi. Paljon mietittävää.

Tämä vuorokausi oli minulle oikein hyvä. Ensin, eilen illalla, tai nyt jo toissailtana meinasin alkaa nauhoittaa musiikkia ja huomasin, että kaikki piuhat ja romut muutenkin on treenikämpällä, joten parin kilometrin kävelylenkki suuntaansa oli paikallaan. Tuntui, että tuolla kävelyretkellä törmäsin suunnilleen kaikkiin ihmisiin, jotka tässä kaupungissa tunnen, ja siihen meni pari tuntia hukkaan. Tai hukkaan ja hukkaan. Olin kuitenkin kotona vasta joskus kymmenen korvilla, ja aloin samoin tein nauhoittaa. Tässä on nyt tullut fiilisteltyä taas Samuel Beckettiä enemmän kuin vähemmän ja etenkin sen hiljaisuutta ja filosofiaa. Tein nämä kaksi kitara-avantgarde "juttua" sen innoituksen pohjalta. Suurimmalle osallehan siinä on tietysti vain puolitoista tuntia musiikkia jossa ei tapahdu mitään, mutta he lähestyvät tätä ehkä väärältä kantilta. Tämä ei ole musiikkia. Siinä mielessä, jossa musiikki on kolmen minuutin biisejä, joissa on osia ja kertausta ja jotain helposti mukana laulettavaa. Olen miettinyt, että siinä on paljon henkistä yhteyttä noisenkin kanssa, mutta eihän se nyt mitään noisea ole. Jos noise on antimusiikkia, tämä on vielä antinoisea. Äänihiljaisuutta, joka välillä yltyy aalloksi ja vaipuu sitten, se hengittää ja kulkee omilla ehdoillaan. Tein pari kasettia, huomenna teen pari lisää, mutta lisäksi teen tästä tuplalevyn ihan jo pelkästään siitä ilosta, että saan näpertää taas vähän kansien ja muun kanssa. Toivon, että kuuntelette ne kokonaisuuksina, onneksi voin luottaa siihen, että ainakin iso osa teistä tajuaa tällaisten päälle. Se tosin selkenee paremmin fyysisessä muodossa, siinä on kaksi puolta tai levyä, joten jako on selkeämmin olemassa.



Tämä päivä tarjosi sitten jotain aivan muuta. Vaikka Cut To Fitin kanssa on soiteltu Torvessa jo aika monet kerrat ja toisinaan miettii, onko siinä mitään järkeä, tulee vastaan tällainen keikka. Ei olla pitkään aikaan soitettu noin hyvää keikkaa Lahdessa, mutta eipä sitä toisaalta Teurastamoa lukuunottamatta ole soitettu varmaan ainakaan vuoteen lauantaina. Siinä on nimittäin vissi ero, soittaako tuota musiikkia kymmenelle ihmiselle torstaina, jolloin kaikki odottavat duunia varten untenmaille menoa, vai lauantaina ihmisille, jotka ovat tulleet viihtymään. Se oli todellakin äärimmäisen puhdistava kokemus. Silti tiedän, että jos tuota koittaa hakea, saa pettyä. Tämänkin keikan voima oli juuri siinä, että oikeastaan isoimman osan aikaa odotin vain, että pääsee jo kotiin syömään pizzaa. Myös kolme kuppia kahvia tuntuti tekevän tehtävänsä aivojen virittämisessä oikealle taajuudelle. Oli myös mukavaa, että Tomppa oli pitkästä aikaa miksauskopissa harrastelemassa, hyvä soundi on tuossa hommassa aika avainasemassa, meikän pitää tuntea se resonanssi koko kehossa, tai lunastusta ei tapahdu.

Keikan jälkeen sain taas kuunnella paljon sitä, miten annan kaikkeni ja se on hienoa ja mitä lie, se on minulle ainoa tapa tehdä asioita. Zenin ydinajatuksia, tee täysillä ja ole koko olemuksellasi, tai älä edes aloita. Kun huudetaan, se tarkoittaa sitä, että koko sielukeho huutaa. Täydellä voimalla. Minulle ei ole mitään muuta tapaa. Eräs ystäväni oli ollut eräissä tupareissa, joissa oli katsellut taulujani ja nyt näki minut sekoilemassa tuossa. Keikan jälkeen hän tuli halailemaan ja naureskelemaan, että kyllä minun kuuluisi saada enemmän arvostusta. Vastasin, että en oikein usko sen olevan mahdollistakaan, koska tiedän, että lopultakin nämä minun juttuni ovat aika omassa maailmassani. Se on omaehtoista, mutta se on myös sellaista, ettei sitä oikein voi myydä. Se on jonkinlaista ääripäätä koko ajan, kun skaala on muutaman sekunnin grindibiiseistä näin puolentoista tunnin levyihin ja kolmen tunnin keikkoihin, ei siinä ole paljon rakoa markkinamiehille.

Nyt tuon kirjankin kanssa mietin, että en tiedä onko se hyvä vai paska, koska sillä ei ole itselleni mitään väliä. Se on omassa maailmassaan, se valui minusta ulos ja ensimmäinen palaute vastasi aika täysin samaa kokemusta: "en tajua tästä käsikirjoituksesta ja sen maailmasta mitään".  Uskon sen olevan aika yleinen näkemys, mutta toivon toki poikkeusta. Kyse on siitä, että oli kyse musiikista, kuvataiteesta tai tekstistä, se on tarkoituksenmukaista, mutta niin omissa maailmoissaan, ettei sitä voi välttämättä arvioida tavanomaista vertaismateriaalia vasten, koska täsmälleen samassa muodossa sitä ei luultavasti edes ole. Enkä koita sanoa tätä rakentaakseni itselleni jotain teennäistä roolia tai ajatusmallia, tämä on lähinnä kymmenistä ja kai jo melkein sadoista hylkäyksistä koostettua "tilastodataa".  Uskon, että jotkut ihmiset voivat samastua tiettyihin osa-alueisiin siitä mitä teen, ottavat omansa ja juoksevat. Se on ihan ok, niin itsekin teen monien artistien kohdalla. Veikkaan, että aika paljon harvemmassa ovat ne tyypit, joiden kanssa kaikki vain napsuu yksiin ja jotka ymmärtävät jokaisen osa-alueen tästä.

En tiedä muuttuuko tilanne joskus kuolemani jälkeen, eikä se ole minun olemassaoloni kannalta kiinnostavaa. Tuskinpa, koska vaatisi kai jonkunlaista tunnettuvuutta, että joku tajuaisi kaivella mitään hautojakaan. Toisaalta tahdon vain pystyttää valtavan keskisormen kaikille niille, jotka tulevat haaskalle sitten, kun minä tuhoudun. En toki oleta, että senkään jälkeen ketään kiinnostaisi. Sanonpa vaan, että minun kunnioitukseni ja kiitokseni on teidän osananne, jotka ymmärrätte tämän kaiken ja pidätte minut elossa nyt, kun vielä olen elossa. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti