tiistai 4. heinäkuuta 2017

American Anarchist

Katsoin tuossa dokumentin American Anarchist. Se oli helvetin hyvä, suosittelen sitä kaikille. William ja Ochan Powellin haastattelun ympärillä pyörivä dokumentti kertoo Williamin 19-vuotiaana kirjoittamasta Anarkistin keittokirjasta, jonka itsekin luin samanikäisenä, vihaisena ja voimattomana nuorena miehenä. Siksi tuntui jotenkin vaikuttavalta nähdä, että tuokin mies oli opettamassa tunneälyä kouluissa ja auttamassa nuoria joilla on oppimisvaikeuksia. Tuli heti olo, että tämän minä tunnistan. Saman vihan, joka vähän kerrallaan huomaa oman turhuutensa, muuttuu myötätunnoksi ja ohjautuu vihaksi yhteiskunnan ja ihmisten rakentamia syrjäyttäviä rakenteita vastaan. Impotentista ja lyhytnäköisestä vihasta voimaksi, joka muuttaa maailmaa ja auttaa ihmisiä. Haastattelija ei tuntunut ymmärtävän tästä mitään. Hän koitti saada Powellin koko ajan kärsimään menneisyytensä varjoista ja maalata kuvaa katumuksesta. Jotenkin tuntui ettei hänen päähänsä mahtunut, että se sama voima joka tahtoi jakaa armeijalla ja muilla väkivaltaan erikoistuneilla ryhmillä olevan informaation kaikille ihmisille, että kenttä olisi tasainen, pystyy auttamaan ihmisiä ja tekemään maailmasta paremman paikan. Olkoonkin, että häiriintyneet yksilöt ovat käyttäneet tuon kirjan oppeja aika tehokkaasti ja tuhoisasti hyväkseen.

Powell vaikutti älykkäältä ihmiseltä, hän katui kirjaa muttei aivan ymmärrettävästi ottanut vastuuta sen soveltamisesta. Nuorissa vihaisissa miehissä on sellainen juttu, että heitä kiehtoo "siistin" kuuloiset jutut. Se on tukahdutettua tai kahlittua seksuaalista energiaa, turhautumista oman voimattomuuden edessä, pakkoa vakuuttaa kaikki siitä että pystyn muuttamaan maailmaa suuntaan tai toiseen.

Kun aika kuluu, käy vihan kantaminen vaikeammaksi. Alkaa nähdä maailmasta muita puolia, ymmärtää oman mittasuhteensa muiden ihmisten välises vuorovaikutuksensa ja tajuaa, ettei maailma ole vain täynnä paskaa, vaikka sinä oletkin. Siinä kohtaa viha muuttaa kohdetta. Näkee ihmiset jotka on ohjattu sivuun omasta elämästään, huijattu mukaan tykinruoaksi ja poljettu maahan vain siksi, ettei tasapäistävä systeemi tahdo käyttää sitä potentiaalia joka heillä on. Sitten voi ohjautua sinne spektrin toiseen päähän. Myötätunto on se voima, joka ottaa vihaa kädestä ja rauhoittaa sen. Myötätunto on se voima joka tekee todelliset vallankumoukset. Myötätunto on se tila, jolla meidän pitää kohdata toisemme.

Tahdoin kirjoittaa Powellillekin kaiken tämän, mutta minulle selvisi, että hän kuoli sydänkohtaukseen lähes vuosi sitten. Se tuntui hetkellisesti turhauttavalta. Tiedän miten paljon tuntemattomien ihmisten viesteissä on voimaa valaa uskoa omaan tekemiseen, ja minulla oli sellainen tunne, ettei hän juurikaan sellaista postia saanut. Sääli, mutta tämä dokumentti on mielestäni ohjaajan äänestä huolimatta hieno ja ihmisen kokoinen kuva juuri tästä voimasta, josta nytkin kirjoitin.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta, pitänee tutustua tuohon.

    Elämä on toisinaan hullua tasapainoilua. Miten auttaa toisia katkeroitumatta siitä, ettei ketään voi auttaa kuitenkaan?

    VastaaPoista