Taidepaskaa

Valvoin 38 tuntia ja nukuin 9 tuntia. Nyt olen taas valvonut tänne jonnekin aamuviiden korville. Tämän taulun maalasin siinä pari tuntia ennen nukkumaanmenoa loppuun, olen siihen tyytyväinen ja tuntuu, että opin nyt jokaisella taululla jotain merkittävällä tavoin uutta. Lisäksi tämä todellakin sai vangittua sen olotilan, joka minulla psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena juuri tuolla hetkellä oli.

36th Hour

Sen jälkeen aloin maalailla viimeistä tyhjää pohjaa. Sekin piti maalata muutamaan kertaan päälle, ennen kuin tajusin mikä on tämän taulun homman nimi. Laittaessani ruokaa uuniin satuin huomaamaan ruosteisen pellin hellan päällä, tuntui että sen ruostejäljet pilkkasivat kaikkea tätä tekstuuripohjaista maalaamista, luonto näytti osaavansa tämänkin homman niin paljon paremmin, ettei kannata edes yrittää. Hieno homma luonnolle, juu, mutta se ei helpota omaa luomisen tuskaani yhtään, että joku on minua parempi jossain. Ei se sitä vahvistakaan. Minulle on aivan sama muut tekevät, kyse on vain siitä mitä saan tehdä itse omin käsin. Paino juuri sillä käsin tekemisellä.

Saatana Ilmestyy Ruosteisen Auton Kylkeen

Huomasin, että ilmeisesti Saatana näyttää mielestäni aika paljon Marcel Duchampilta, alitajuisesti. Kuva on otettu yöllä, värit ovat ehkä hieman ruosteisemmat, oranssinruskeat oikeasti. Tai en tiedä. Nämä kaksi työtä ovat kuitenkin minulle kaikkein mieluisimmassa väriskaalassa. Tuntuu, että ne soivat samassa skaalassa kuin tuo levykin, minkä tein tällä viikolla. Yleinen tunnelma on sama. Se on hienoa, pikkuhiljaa opin yhdistelemään näitä näkyjäni paremmin. Olen monesti sanonut, että minua harmittaa etten osaa maalata kuten piirrän ja piirtää kuten maalaan. Tahtoisin maalata helvetin tarkkoja ja yksityiskohtaisia näkyjä, ja piirtää graafisia juttuja. Mutta nyt pakka tuntuu sekoittuneen uudella tavalla. Olen tyytyväinen siitä, että nämä ovat selkeästi eri asioita jotka palvelevat eri tarkoituksia.

Katsoin myös vihdoin nuo tähän mennessä tulleet Twin Peaks-jaksot. Pidin niistä. Pidin siitä kärsivällisyydestä, jolla ne on ohjattu ja leikattu. Melkein tuli jo Prisman liukuhihnafeedi mieleen miettiessäni, laitetaanko minut todella katsomaan, kun joku jäbä lakaisee koko baarin lattian puhtaaksi. Toisen (tai kolmannen, miten sen nyt jakaa) jakson alkuvartti tuntui jotenkin olevan pullollaan viittauksia Beckettiin, en tiedä olivatko ne vain minun päässäni, mutta se on käytännössä aivan sama asia. Vähän ehkä kaipaisi enemmän Bedelomentin noir jazz-suteja ja kitaroita, mutta toisaalta sen ymmärtää, kun noir on muutenkin jäänyt sinne menneisyyteen. Se sopi murhamysteeriin, tässä ollaan selkeämmin ambientkuumotusten linjalla. Odottelen kyllä jatkoa mielissäni, ymmärrän että jotkut odottivat ehkä lisää samaa vanhaa tai kokevat kerronnan hitaaksi, mutta maailma ei tarvitse enää yhtään hoputtamista tai nopeatempoista massojen viihdytystä. Lisää täysin vapaata "taidepaskaa" kehiin vaan.