sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Käki - Eksy



Tässä on taas pari päivää mennyt niin, etten oikein tiedä mikä on missä ja mikä kuuluisi työntää minne. Kirjoittaminen tuntuu jokseenkin hankalalta, vaikka tiedän, että tarvitsisin sitä paljonkin. Tuntuu, että pitää huutaa koko ajan johonkin suuntaan, mieluiten kitaralla, kaikuluodata maailmaa ja yrittää löytää ne ihmiset joiden kanssa minun kuuluisi vielä tehdä musiikkia. Kaipa niitä löytyykin. Tänäänkin sain soittaa helvetin hyvän, sielun puhdistavan ja kaikinpuolin täydellisen keikan viideltä iltapäivältä sikäli parhaalla porukalla, että muuten koko jengi oli tuttua, mutta rumpali oli taas villi kortti joka hyppäsi puikkoihin puolen tunnin varoitusajalla. Hyvin sopi mukaan, tajusi meikäläisen epämääräiset merkitkin helvetin hyvin ja ymmärsi mikä on homman nimi, vaikkei ollut kai kuullut nuottiakaan tuota kamaa etukäteen. Onneksi tuollaisiakin ihmisiä on, viime aikoina on tuntunut siltä, ettei maailmassa ole olemassa yhtään rumpalia, johon ei liittyisi jonkinlaista hankaluutta, olkoonkin sitten vain aikataulujen täysinäisyys tai jokin muu tekijä, joka estää soittamisen.

Tuossa yllä on nyt ensimmäinen Käki-levy. En väitä keksineeni omaa pyörääni uudestaan. Tahdon vain aloittaa alusta. Ilman noiden ziljoonien levyjen painoa. Sitä, joka johtaa siihen että jos joku puolituttu ehdottaa meitä keikalle, järkkääjä käy kuuntelemassa yhden levyn akustista himmailua ja toteaa, että eihän tämä sovi tänne stoner-pörinän sekaan. Tämä päivä oli myös J. Kill & Mr. Mulen kuolema. Tästä lähtien kaikki nuo keikat soitetaan Käki-nimellä, koska tämä on jo ylittänyt sen pisteen, jossa se on vain minun olohuoneprojektini. Nyt tämä on oikea elävä kollektiivi, olkoonkin, ettei se 80 % ajasta sisällä ketään muuta kuin minut ja korkeintaan Cédrikin. En epäile, etteikö tuokin bandcamp olisi kohta jo tukossa kaikenlaisia epämääräisiä livekokeiluja, mutta ainakaan siellä ei ole kaikkea sitä, millä aloitin tämän touhun. Kuten joskus pari vuotta sittenkin sanoin, minusta tuntuu, että J. Kill & Mr. Mule on jonkinlainen oppityö matkalla kohti jotain oikeaa. Tämä on se asia, joka kasvaa ulos tuosta opista. Ainoat poikkeukset ovat levyt Saatana Saa Aina Omansa,  Lopun Ajan Kansan Lauluja ja Ruostuva Maailma/ Palava Mieli. Nämä kolme albumia muodostavat jonkinlaisen oman kokonaisuutensa.

Oloni on vähän kevyempi, mutta tunnen tämän homman olevan silti vielä pahasti kesken. Kyllä se sieltä löytää itsensä, kun vain saisi soittaa mahdollisimman paljon livenä. Käki soittaa ensimmäisen keikkansa Kesannon UGH-tapahtumassa lauantaina 8.7. Huomenna palaan taas Helsinkiin asumaan studiolle. Jos joku tahtoo ostaa runoja tai yllä mainittuja levyjä, minulla on niitä mukanani. Lopun Ajan Kansan Lauluja on vain kolme kappaletta, nämäkin löysin jostain laatikon pohjilta, eli ne alkaa olla kohta loppu. Ruostuva Maailma / Palava Mieli sai uusimmassa Infernossa jälleen mieltä erittäinkin paljon lämmittävän arvostelun. On vain jotenkin ihmeellistä, miten kaikista lähettämistäni kappaleista ainoastaan kolme on tähän mennessä päätyneet arvosteluun asti. Se on aika turhauttavaa. Siksi, että ne eivät ensinnäkään ole minulle ilmaisia. Toisekseen minua ei vaivaisi yhtään lukea vaikka jotain "ihan paska, en panis"-arvosteluakaan. Tahtoisin vain tietää, että ne kappaleet ovat saavuttaneet ne ihmiset, joille ne on lähetetty, ja että ne ovat tulleet kuunnelluksi ajatuksen kanssa. Mutta kai tällainen nobody voidaan sysätä lootan pohjalle vaan. Ihan sama se kai kuitenkin on. Tässä on uusin maalaukseni Painajainen (Nähtynä Edestä Päin).
Painajainen (Nähtynä Edestä Päin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti