maanantai 22. toukokuuta 2017

Valkoinen Ratsu, Jamit, We Can Only Disappoint, vähän kaikenlaista.

Niinkuin ehkä nokkelimmat pokkelimmat teistä huomasivat, Sekavan Musan Jamit ovat sunnilleen koko kolmetuntisessa komeudessaan kuunneltavissa ja ladattavissa bandcampissa.  Helppouden vuoksi laitan sen kuitenkin myös tähän näin:


Tämä ei toki ollut ainoa asiani. Rundi alkaa loppuviikosta, lennetään Budapestiin tiistaina, joten tässä tulee nyt parin viikon tauko kaikkeen lätinään ja sössötykseen. Tehtiin Eetun kanssa kahdestaan tuollainen vartin levyllinen sludgea ja myllytysmusiikkia, että on jotain vähän samanlaista myydä kiertueella. Mikään oikea levy se ei ole, lähinnä vaan jotain paskaa myytäväksi. Teen myös jonkunlaisen videon tuolle rundille ja lätylle ja muullekin, kun tässä nyt kerkeän muulta askartelulta ja paskartelulta.

Cut To Fit - We Can Only Disappoint

Tänään kävin nimittäin vielä vääntämässä tuollaisen kolme varttia kitaradronea ja kolinoita, mitä aion dubbailla huomenna itekseen kasetille vielä ennen lähtöä. Koska vituttaa, että noita bandcampeja on noin paljon, tuhoan tuon Norman Bates Blues Bandin ja teen tästä lähtien kitaramölytkin Electric Hobona, koska siihen kaikki tämä noise ja drone ja muu aggressiivisempi sekoilu sopii hyvin. Idea tähän mölyyn lähti siitä, kun joku aika sitten tuon rumpali Jussin kanssa hamstrattiin kirpparilta Leo Mellerin kasetteja.  Vilkaisin noita nimiä, Ison Veljen Sähköinen Silmä Vaanii, Valkoinen Hevonen Vailla Ratsastajaa ja Pelastumattomien Aivot, päätin ottaa nuo kaikki biisien nimiksi, kirjoitella jotain, ja vedellä tajunnan virtana ykkösellä purkkiin. Hyvin onnistui.  Nauhoitan nuo samoille Leo Mellerin kaseteille, jotka ovat niitä inspiroineetkin. Mietin vielä, jättäisikö Mellerin sössöttämään toiselle puolelle, vai laittaisiko saman levyn molemmille puolille.




On tuntunut, että on jotenkin jumittunut nurkkaan sellaisen tavallisemman musiikin kanssa. Tuntuu, ettei sen tekemisellä ole kauheasti annettavaa. Mutta kausittainhan se tietysti menee. Sekavan Musan Jameissa on aina hauska soittaa ihmisten kanssa, mutta huomaan jo vähän odottelevani sitä, että jumitetaan Cédrikin kanssa treenikselle tekemään jotain, koska sitä voi rakentaa äänen ehdoilla, ilman mitään vaatimusta siitä, että olisi joku rytminen elementti ja ihmisten tavanomainen käsitys siitä miten rytmi ohjaa musiikkia. Vaikka shamanistiselle kolistelulle ja muulle hakkaamiselle on aina aikansa ja paikkansa, tuntuu siltä että tarvitsen väistämättä jotain vapaampaa ja määrittelemättömämpää, että saa siitä kicksejä. Siitäkin syystä Sekavan Musan Jamit ovat hienoja, kun tuollaisten puolen tunnin "biisien" aikana yksi asia vaihtuu vähän kerrallaan totaalisesti toiseksi. Se on luontaista transsendenttiyttä, sitä kun musiikki kuljettaa soittajaa, eikä toisin päin. Ne ovat hienoja hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti