maanantai 1. toukokuuta 2017

Lysergic Parasite

Tämä päivä on ollut vähän sellainen, että olen yrittänyt räpeltää vaikka mitä, eikä mistään ole tullut oikein lasta eikä paskaa. Silti sain suunniteltua levyn kaaren, rakenteen ja hahmon päässäni aika valmiiseen muotoon, vaikkei musiikin tekemisestä tullutkaan juuri mitään. Joskus se elämä vain on sellaista. Ja silloin vihaan kyvyttömyyttäni äärimmäisen paljon. Sitä, että tekemisen sijaan rakentelen odotuksia siitä mitä minun pitäisi tehdä tai saada aikaan. Se pilaa monen duunin jo ennen kuin alan tehdäkään mitään, minkä johdosta jätän ne duunit tekemättä. Se on kirjan kirjoittamisessakin hankalinta ja sen vuoksi se on ollut taas jonkin aikaa jäissä. Mitä iloa on tehdä työtä, luovaa teosta, jos tietää jo mitä siitä tulee? Minulle ei kovin suurtakaan iloa. Mutta siinä kirjan kirjoittaminen eroaa paljon monesta muusta, koska pitkäaikaisuudessaan se ottaa todella ajan kanssa uusia suuntia, se löytää uomia joita ei aikaisemmin ollut, kun kävelet itseksesi pihalla aamuyöstä tai alkuillasta.

Aloin sitten vain maalata jotain purkaakseni tätä turhautumaani ja siitä kehittyikin vähän kerrallaan taulu, johon olen ihan suhteellisen tyytyväinen. Juuri siksi, että se tuhosi oletukset ja odotukset.

Lysergic Parasite
Siitä huolimatta tunnen turhautumaa. Ärsyyntymistä sitä vasten, että kirja pysyi kirjoittamattomana, levy tekemättömänä. Tiedän asioiden liikkuvan tuttuun tapaan näiden turhautumien kautta siihen pisteeseen, jossa ne nyrjähtävät tai muljahtavat paikalleen, mutta siitä huolimatta tämä jännite on turhauttavaa touhua.No, eiköhän se tässä taas sitten muljahtele, kun hetken aikaa muljuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti