lauantai 29. huhtikuuta 2017

Semifinaali

Eilinen oli todella, todella paljon kivuttomampi rodauksen ja kaiken muun suhteen, kuin mitä ennakolta pelkäsin. Oikeastaan pientä ajelua lukuunottamatta tuossa ei ollut mitään ihmeellistä ja kaikki aikataulut pitivät paremmin kuin hyvin. Soittoa ei jostain syystä saanut aloittaa yhtään ennen yhdeksää, vaikka oltaisiin mielellämme menty aloittelemaan jo siinä ovien auettua, vaikka yleisöä olikin vähänlaisesti. Siihen on jo niin tottunut tässä ajassa, ettei sitä enää edes odota. Ongelma on vain se, että kaikki sanovat minulle jälkeenpäin, että hyvän kuuloista kampetta, mutteivät tule paikalle silloin, kun se kannetaan parin sadan metrin päähän kotiovesta. Lähinnä siis siksi, että tulevat keikat melkein väistämättä ovat kiinni siitä, minkä verran niillä keikoilla käy porukkaa. Se on ensimmäinen asiaa jota minulta kysytään, kun ruinaan keikkoja. Oletteko soittaneet täällä aiemmin, minkä verran oli porukkaa? Onneksi vielä voi sanoa, ettei tätä touhua ole bändimuodossa nyt oikeastaan kauheasti yli puolta vuotta ollut olemassakaan, joten ei voi olettaakaan, että ihmiset löytäisivät paikalle. Mutta kyllä sitä eilenkin muutama ihminen löysi paikalle, mikä oli hieno homma. Tällaisen videonkin joku kuvasi



Koska aikaa oli vain puoli tuntia, lähdettiin siitä, että siinä on yksi biisi. Siitä tulikin mielestäni aika hieno hässäkkä, kaksi kitaraa ja rummut, omanlaistaan transsijumitusta ja minimalismia. Soittaminen itsessään oli helvetin hauskaa, vaikka en kuullutkaan lavalle itsestäni oikeastaan mitään, en läheskään niin hyvin kuin mitä se tuosta videosta kuuluu. Mutta kyllä sitä on onneksi sen verran rimputellut noita kitaroita, että suunnilleen tajuaa miten se soi. Hienoa on myös se, millainen yhteys meillä Cédrikin kanssa on, kun kuulemattakin homma toimii noin hyvin yhteen. Rumpuosastostakaan ei varsinaisesti tarvinnut huolta kantaa, sen kun antoi kaiken kulkea vaan omalla painollaan. Puoli tuntia oli aikaa ja kelloteltiin aika tarkkaan tuo 28:59. Se on tässä.



Tässä on nyt kuukauden aikana tullut soiteltua neljä erilaista keikkaa eri kokoonpanoilla. Olen niihin kaikkiin tyytyväinen ja toivon suunnilleen miljoonaa keikkaa lisää, koska en tahdo tehdä kauheasti muuta ja tiedän, että oli porukka mikä hyvänsä, hyvä tulee. Jotkut pelkäävät turhaan tuota elävälle musiikille heittäytymistä, mutta tahdon rohkaista kaikkia hyppäämään tyhjän päälle, koska se on palkitsevinta ja hienointa, mitä voi mielestäni musiikin kanssa tehdä. Siinä oppii tuntemaan ihmiset ja itsensä aivan uudella tavalla. Suosittelen. Järjettömän iso kiitos tuostakin reissusta kuuluu Terolle, joka on pelastanut meikäläisen autopulasta ja monesta muustakin kusesta vuosien varrella paljon useammin, kuin mihin meikän sormet ja varpaat riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti