perjantai 7. huhtikuuta 2017

Runoradiossa: käyty

Eilinen oli kaikessa yllättävyydessään hyvinkin mielenkiintoinen ilta. Kuuntelin kotonani Mikrozufeeta ja Huttusen horinoita. Siinä puoli yhdeksän aikaan satuin kommentoimaan shoutboxissa jotain, mihin vastaus olikin suunnilleen sitä sorttia, että "jos oot linjoilla niin tuuppa tänne tässä kohta, vois olla ihan mielenkiintoinen keskustelu!" Tiesin, että niin tulisi. Miksi? kulttuuripodcastin vieraana oli nimittäin Visa Kuha (tai Tikka), lahtelainen runoilija, jonka tekstien arkisurrealismi ja lakonisen vittumainen toteaminen ovat tehneet minuun varmasti isommankin vaikutuksen, kuin tajuankaan. Olen huono nimeämään runoilijoita, jos minulta kysytään, ketkä minuun ovat vaikuttaneet, mutta tiedän, että Visa on kyllä yksi niistä. Yritin löytää esimerkiksi runoa, jonka nimeä en kunnolla muista, mutta se kertoi Nastolan Niinitiestä (muistaakseni se oli Niinitie 22, mutta luultavasti erehdyn) ja onnistui väläyttämään jonkinlaisen sukulaissieluisen hymyn sille sisäiselle julmuudelle, joka odottelee aina juuri sellaisia tunnistamisen hetkiä muiden ihmisten töissä. Noissa runoissa sitä riittää.


Siksi oli aika hienoa päästä mukaan ohjelmaan, keskustelemaan runoudesta ja lahtelaisesta kulttuurista, tutkimaan omia tekemisen tapoja ja lukemaan tekstejä. Kiireessä nappasin vain kaksi uusinta sotkuvihkoa mukaan, jostain syystä suurin osa niihin kirjoitetuista teksteistä on englanniksi, mutta ilokseni olin joskus kirjoittanut Kyyn Tien ja pari muuta tekstiä ylös. Sain kyllä kuulla tekstieni olevan melko synkeähköjä, mutta siihenkin tottuu aina. Ehkä mukana oli vain tietynlaisia tekstejä. Luettiin niitä There Is No Up- levyn pohjien päälle, jonkinlaisena runojami-henkisenä juttuna, mikä oli todella hauskaa, vaikka omien tekstien ääneen lukeminen onkin aina huomattavasti vaikeampaa, kuin niiden kirjoittaminen. Musiikki tosin helpottaa sitä, koska se antaa luonnollisen rytmin, vaikka olisikin pelkkää huminaa.  Kirjoitettiin myös annetusta aiheesta runo alle viidessä minuutissa, mikä oli myös hauskaa omalla epämääräisellä tavallaan.

Tuosta kaikesta tulee Lahen Aikoihin podcast myöhemmin, mutta käsittääkseni ainakin runot oli tarkoitus leikellä siitä irti jo lähipäivinä. Laitan linkkiä, kun sellainen minulle annetaan. Ikinä ei näemmä herätessä tiedä, mihin ilta oikein loppuu, mikä tekeekin tästä elämä-hässäkästä helvetin mielenkiintoista. Oli hienoa päästä keskustelemaan tästä aiheesta sellaisen ihmisen kanssa, joka on eri sukupolvea, mutta jonka lähtökohdat ja vaikutteet tekemiseen ovat yllättävänkin samat. Ja onhan ton äänen kuunteleminen jo sellaista, että se menee jonnekin luihin ja ytimiin. Oli myös mielenkiintoista hypätä lyhyellä varoitusajalla radioon juttelemaan jostain sellaisesta, mikä ei ehkä olisi tullut itsellekään ensimmäisenä mieleen. Tiesin kyllä, että jossain vaiheessa tulen tuossa ohjelmassa käväisemään, mutta toki tylsästi ja itsestäänselvästi ajattelin sen liittyvän musiikkiin. Tämä oli huomattavasti mielenkiintoisempi juttu. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti